HIFK-luotsi Selin Joe Finleyn tuomiosta: “Säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla”

LIIGA / Haastattelu
Ari-Pekka Selin toivoo HIFK:n pelaajien nostavan entisestään tasoaan.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
HIFK otti kotivoiton Oulun Kärpistä maanantaina tasoittaen välieräsarjan 2−2:een. Helsinkiläisjoukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin näki silti miehistönsä tekemisessä parantamisen varaa. Puolustaja Joe Finleyn hän toivotti tervetulleeksi takaisin kaukaloon.

HIFK voitti maanantai-iltana Helsingissä Oulun Kärpät selvin lukemin 4‒1 nousten ottelusarjassa tasoihin. Vaikka maalit teki tässä ottelussa HIFK, ei kotijoukkue päävalmentajansa Ari-Pekka Selinin mukaan suinkaan pitänyt vastustajaansa talutusnuorassa.

‒ Ensimmäinen erä oli meiltä aika nihkeä. Oli vähän käsijarru päällä ja hermostunutta peliä. Loppuerästä saatiin jo tunnetta mukaan. Toisessa erässä tehtiin kaksi maalia, mutta oltiin muutaman kerran aika pulassa omassa päässä. Kolmoserä oli meiltä hyvä. Hyvä kotivoitto, ja pippalot jatkuvat, Selin analysoi pelin kulkua.

Parempaakin pelaamista on HIFK:lta valmentajan mielestä tänä keväänä nähty. Hän odottaa joukkueeltaan petrausta tuleviin mittelöihin.

− Viesti tuolla kopissa on sen laatuinen, että meidän pitää pystyä ja tiedämme, että pystymme parempaan, Selin tokaisi.

Joukkueen suorituksen kannalta tärkeää on yksilösuoritusten kohentuminen.

− Vielä on varaa joidekin pelaajien nostaa tasoa. Silloin meidän pelimmekin paranee. Kyllä meillä pelit riittää. Tarvitaan yksilötasolla nousua omalle tasolle ja vähän yli, Selin pohti.

Lauantain 3−0-vierastappioon verrattuna päävalmentaja näki kuitenkin HIFK:n pelin liikahtaneen positiiviseen suuntaan.

− Kulmahampaita tuli esiin paremmin, ei ihan ensimmäisessä erässä vielä, mutta pelin aikana. Kolmoserä oli hyvä suoritus. Ehkä tähän tuli myös enemmän sellaista tunnetta, siinä noustiin vähän ylemmäs. Ja nyt pystyimme pelaamaan kohti maalia paremmin kuin Oulussa. Sitä kautta tuli hyvää latausta joukkueen sisällä.

Jokaisessa ottelusarjassa on kuitenkin kaksi joukkuetta. Selin myönsi, että Kärpät on kova vastus.

− Täytyy muistaa, että Kärpät pelaa hyvin. Se ei ole ihan niin helppoa, että me haluamme pelata hyvin. Kärpät haluaa myös. Se on äärimmäisen hyvä joukkue puolustamaan ja sen hyökkäyspeli on vaarallinen ja liukas. Siitä plussat Kärpille, pitää kehua vastustajaa, Selin totesi.

Finley sai hyväksynnän, tuomaripeli ei

Maanantain pelissä sattui ja tapahtui. HIFK:n yhdysvaltalaisvahvistus, puolustaja Joe Finley palasi kokoonpanoon oltuaan pitkään sivussa. Kovaotteisesta pelityylistään tunnetulle Finleylle vihellettiin vain 10 sekuntia ennen ottelun päätöstä 5+20 minuutin pelirangaistus poikittaisesta mailasta. Kiihkeässä ja fyysisessä pelissä rike ei ollut ainoa, vaan jäähyjä sateli kiihtyvällä tahdilla ottelun loppua kohti. Muita ulosajoja ei kuitenkaan nähty.

Ari-Pekka Selinin mielipide Finleyn rangaistuksesta on selvä:

− Ihan vitsi. Säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla. Tuommoisia poikkareita annettiin kymmenen tässä pelissä, me ja Kärpät puolin ja toisin. Huvittaa tuommoinen touhu.

Finleyn suorittamisesta ottelussa ei Selinillä ollut moitteen sanaa.

− Hän pelasi vaihdot ihan mallikkaasti, teki mitä odotettiinkin. Kun tauko on tuota luokkaa, niin ei se ole kenellekään helppoa. Ei minulla ole mitään valittamista.

» Lähetä palautetta toimitukselle