Herningin kisakeskuksen tarjonta miellyttää eri maiden kannattajia − "Täällä säästää monessa asiassa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Latvialaiset pelasivat innoissaan pöytäjalkapalloa odotellessaan illan peliä.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
MM-kisat ovat vuosittain iso tapahtuma erityisesti kannattajien näkökulmasta. Tälläkin kertaa Tanskaan on matkannut kiekkojännäreitä ympäri Euroopan. Kannattajat olivat tyytyväisiä tapahtumaan, mutta ruoka- ja juomatarjoilu saisi olla heistä halvempaa.

MM-kisoissa Herningin kisa-alueen ja hallin tarjonta on ollut turnauksen alusta asti monien mieleen. Paikalle on saapunut jo varhain kannattajia monesta eri maasta.

− Saksa voittaa maailmanmestaruuden. Olimme jo niin lähellä olympialaisissa, harmittelevat kaksi saksalaisherraa. He kertoivat kuin yhdestä suusta lempipelaajakseen Edmonton Oilersin tähtipelaajan Leon Draisaitlin. "Hän on paras saksalaispelaaja koskaan", herrat hurrasivat. Myös Dominik Kahun sai paikalle saapuneelta maanmieheltä tukensa äänestykseen.

Kovin pitkää retkeä saksalaiset eivät ehdi tehdä, mutta luotto omaan joukkueeseen kantaa Tanskan-visiittiäkin pidemmälle.

− Me lähdemme huomenna takaisin kotiin. Ennen sitä todistamme kuitenkin, kuinka Suomi häviää illalla. Ollaksemme kuitenkin rehellisiä, Suomikin saattaa voittaa − 3-2-lukemat jommalle kummalle, tuumasivat kannattajakeskuksessa pöytäjalkapalloa pelanneet latvialaiset.

Herningin areenalla on runsaasti erilaisia palveluja, mutta iso osa niistä on keskitetty isoon messuhalliin, jonne pääsee viihtymään erityisesti pelien välillä. Puuhaa riittää ravinnonhankinnasta seurapeleihin.

− Tämä keskus on loistava juttu, sillä täällä säästää monessa asiassa. Esimerkiksi oluessa ja ruoassa. Mitä enemmän tekemistä on, sitä vähemmän virvokkeita täytyy ostaa, järkeili Latvian seurueen miesedustuksen jäsen naurun säestyksellä.

Saksalaisherroilla on kovat odotukset kotimaansa joukkuetta kohtaan.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Seurueen naisnäkökulman ääni tuumi, että hintataso on Tanskan tuntien varsin maltillinen. Latviassa kaikki on alemman palkkauksen takia halvempaa. Ilmaiset hot dogit eivät kuitenkaan kuulemma haittaisi.

− Latvian joukkue on todella seksikäs tänä vuonna! Kaikki ovat sitä mieltä − jopa suomalaiset. Meidän kakkosmaalivahtimme Kristers Gudlevskis on kaikkein seksikkäin. Aina, kun hän ottaa maskin pois päästään, hän tekee pitkillä hiuksillaan shampoomainosta muistuttavan hulmautuksen, hihkuivat Baltiasta Herningiin saapuneet kannattajat.

Neljän suomalaisnaisen ryhmä on viihtynyt Herningin kisahumussa, ja tunnelmaa ovat edistäneet erityisesti Auringon hellimä kisakylä, muut suomalaiskannattajat sekä edullinen tarjoilu. Nelikko joutui, tai pääsi, sunnuntain päiväpelissä jäähallin tanssikameraan, ja omasta mielestään he suoriutuivat tehtävästä hienosti.

− Aivan nappiin meni! Olemme saaneet jo kommentteja kavereilta, etenkin kannustusta. Kokemuksella vedimme. 

Suomen voittonumeroiksi suomalaiset veikkasivat voitokkaasti 4−2. Kuin kuorossa he vastasivat lempipelaajansa tämän vuoden MM-joukkueesta olevan Sebastian Aho. Perusteluita ei tarvinnut erikseen kysyä.

Leijonat-kannattaja Tuomas Kortelaisen pelipaidassa saattaa olla enne.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Kannattajakeskuksen lukuisan ravintolatarjonnan joukosta itselleen mielesen löytänyt suomalaisjoukko istui nauttimassa virvokkeita. Mestari-tekstillä varustetun Suomen pelipaidan päälleen pukenut Tuomas Kortelainen kertoo, että seurue tuli Herningiin lauantaina ja poistuu takaisin koti-Suomeen jo huomenna maanantaina.

Nopean viikonloppureissun majapaikkana heillä on toinen kisakaupunki, Tanskan pääkaupunki Kööpenhamina. Junaliput sieltä Herningiin ja takaisin ovat 70 euron luokkaa. "Rahaa meillä on, ja sitä tulimme tänne tuhlaamaan", Kortelainen tokaisi.

Herrasmiehet olivat erityisen tyytyväisiä siihen, että olut oli suunnilleen samanhintaista kuin Suomessakin, noin seitsemän euroa tuopilta. Kortelaisen matkakumppanit vieressä ovat sitä mieltä, että tänään ainakin Latvia kaatuu.

» Lähetä palautetta toimitukselle