Helenius pelasi kiekkomaailman läpi ja palasi Ilvekseen − "Päällimmäisenä on kiitollisuus"

LIIGA / Haastattelu
Helenius nappasi avausvoittonsa Ilveksen Liiga-miehistössä.
Kuva © Jarno Hietanen
Maalivahti Riku Helenius kiersi maailman eri jääkiekkosarjoja ammattilaisena kymmenen vuotta. Ilveksessä viimeksi kaudella 2006-07 esiintynyt Helenius kertoi vuosistaan ulkomailla ja tavoitteistaan Tampereella.

Ilves voitti keskiviikon kotiottelussaan Ässät 5−2. Tupsukorvien maalilla pelasi Riku Helenius, jolle ottelu oli ensimmäinen Hakametsässä Liigan runkosarjaottelussa. 29-vuotias maalivahti oli tyytyväinen illan antiin.

− Koko joukkueelta miehekäs täysi kuusikymppinen. Pelissä näkyivät kaikki ne asiat, joista puhuimme ennen peliä. Ei ollut yhtään vapaamatkustajaa.

Helenius puki viimeksi Ilves-paidan ylleen A-juniori-iässä. Liki kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon tamperelaisjoukkueen ympärillä.

− No, huoltoporukka on sama. Tosiaan, siitä on kymmenen vuotta, kun pelasin täällä viimeksi, enkä silloinkaan hirveästi Liigassa ollut. Yleisilme ja ammattimaisuus ovat menneet valtavasti eteenpäin tänä aikana, tuumasi Helenius.

Kiekkokiertolaisena vuosikymmenen verran

Myös torjuja itse on kokenut muutoksia. Iän puolesta pojasta on tullut mies, ja maapallon eri kolkat ovat tulleet tutuksi kumilättyä koppaillessa.

− Varmaan vähän samoja juttuja. Olen kasvanut sekä urheilijana että ihmisenä. Ehkä vähän rauhallisempi versio kuin silloin aikoinaan, naurahti Helenius.

Ilves-kausien välille mahtuu lukuisia kokemuksia, liigoja ja joukkueita. Helenius on pelannut niin SHL:ää, Liigaa, KHL:ää, AHL:ääkin. Vuodet ovat olleet melkoista vuoristorataa, mutta paluu Ilvekseen tuntui hyvältä ratkaisulta.

− Väliin on mahtunut hyviä ja huonoja kausia, sekä kaikkea siltä väliltä. Jos jotain pitää nimetä, niin Jyväskylän-vuosista on hyvät muistot. Jokereiden mukana KHL:ssä pääsin pelillisesti haastamaan itseäni aika hyvin. Päällimmäisenä on kiitollisuus päästä takaisin kasvattajaseuraan auttamaan joukkuetta.

Kassi kantoon ja takaisin kotiin

Tieto Heleniuksen Ilves-siirrosta saavutti kansan korvat juuri Ilves-KalPa-ottelun iltana. Tuolloin maalivahti nappasi kassinsa kuopiolaisjoukkueen kopista ja kantoi sen pukukoppikäytävän toiseen päähän.

Heleniukselle itselleen kuviot selventyivät jonkin verran aikaisemmin.

− Olimme silloin keskiviikkona KalPan kanssa Helsingissä HIFK-ottelussa. Pelin jälkeen tuli tieto, että täällä olisi tällainen [sopimus] tarjolla. Olin perjantain vielä KalPan mukana. Olihan se vähän erikoinen tilanne, mutta pelin jälkeen hyvästelin ja kiittelin KalPan väen, ja kannoin kassini tänne. Ei ollut kymmeneen vuoteen mahtunut tuollaista tilannetta.

− Ei tässä vielä ole sellaisia arkipäiviä ollut kuin muutama. Muutama tuttu äijä oli valmiiksi täällä. Hyvin ovat ottaneet vastaan, kiitteli Helenius.

Ilveksellä on todella nuori joukkue, ja muut maalivahdit Antti Lehtonen ja Markus Ruusu ovat Heleniusta nuorempia.

− Ei siinä mitään sen ihmeempiä. Jos joukkue pelaa samalla tavalla kuin tässä pelissä, niin maalivahdin on helppo olla. Ehkä itse yritän luoda jonkin sortin rauhallisuutta. En koe, että täällä tarvitsisi tehdä eri tavalla kuin missään muuallakaan, Helenius aprikoi.

Lehtonen on tällä hetkellä loukkaantuneena, eikä Ruusun alkukausi Tampereella ole ollut helpoin mahdollinen. Helenius suhtautuu tulevaan kuitenkin määrätietoisesti.

− Mennään päivä kerrallaan. Täällä on kolmella maalivahdilla sopimuksetkin, joten keskityn päivittäiseen työntekoon. Pelipaikka täytyy ansaita, maalivahti tiesi. 

Haastattelu päättyi hämmentyneisiin katseisiin, kun Heleniuksen joukkuekaveri Juuso Pulli tuli paikalle antamaan oman erityispanoksensa tilanteeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle