Heiskanen säkenöi heti, Petrelliltä kuitti: "8+, kun ei tehnyt neljää"

LIIGA / Haastattelu
Miro Heiskasen tähtäin oli Tappara-maalin juomapullossa.
Kuva © Saana Hakala
Miro Heiskanen teki paluun Liiga-peleihin ja laukoi kiekon heti kahdesti ylänurkkaan, kun HIFK voitti Tapparan 3−4. Tähtipakki totesi, että pelituntuma oli vähän hakusessa. Joukkuekaveri Lennart Petrell ja valmentaja Ari-Pekka Selin kertoivat, että he molemmat ottavat mallia nuoresta pelimiehestä.

− Ihan hyvä peli tänään. 8+, kun ei tehnyt neljää maalia, HIFK-kapteeni Lennart Petrell heitti Miro Heiskasen otteista.

Kymppiin vaaditaan HIFK-kopissa ilmeisen paljon, sillä Heiskasen peli oli Tampereella suorastaan kaunista katsottavaa. Nuorukaisen otteista on syytä nauttia paikan päällä niin kauan kuin hän Suomen kentillä kurvailee.

Oiva osoitus olympiajoukkueeseen valitun Heiskasen kyvyistä nähtiin Tappara-ottelun ensimmäisessä erässä, kun nuori puolustaja tasoitti ottelun alivoimalla häikäisevän liikkeensä ansiosta. Matkan varrelle jäi myös olympia-Leijoniin valittu Tappara-pakki Mikko Lehtonen.

− Ihan sama, ketä tulee vietyä, mutta hyvältä se tuntuu. Hyvä maali tuli tehtyä, Heiskanen myhäili.

− Heiskanen liikkui hienosti poikittaissuunnassa, harhautti keskelle ja meni parilla potkulla kahdesta äijästä ohi. Hän laittoi vielä epäurheilijamaisesti yläpesään, vaikka puoli maalia oli jo tyhjänä. Vähempikin olisi riittänyt, Petrell virnisteli oman näkökulmansa.

− Minun pitäisi tosin katsoa hänestä mallia, kun itsellänikin oli viisi maalipaikkaa, maaleitta puksuttanut Petrell totesi heti.

Heiskasen omien sanojen mukaan pelaamattomuus näkyi etenkin avauserässä. Hän oli ollut loukkaantuneiden listoilla nuorten MM-kisoista asti.

Heiskanen tuo valmentajalle oppia

Heiskasen kaltaisen superkyvyn valmentaminen ei tuota HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selinille ongelmia. Päinvastoin.

− Eihän se valmentajaa häiritse, Selin nauratti toimittajalaumaa.

− Hän tekee työnsä tiptop ja pelaa kaikki minuutit, mitä annetaan. Tässä voi valmentajakin oppia jotain, kun tuollaisen pelaajan peliä seuraa. Siitä tarttuu myös muihin pelaajiin asioita, Selin pohti.

Kapteeni-Petrell on myös vaikuttunut. Hänen mukaansa Heiskanen tuo muille pakeille ja koko joukkueelle itseluottamusta.

− Miro on poikkeuksellinen pelimies. Hänellä on hyvä liuku, hän pystyy lukemaan peliä ja löytämään paikat, Petrell kehui.

Dahlin on paras verrokki

Petrell ei löydä oman uransa varrelta Heiskaselle vertailuparia.

− Vaikea häntä on kehenkään verrata, sillä Heiskanen on ainut tuon tyylinen pelaaja, jonka kanssa olen pelannut. Paras vertailukohta on varmasti Rasmus Dahlin. Heillä molemmilla on hyökkäys hallussa, nuoruuden intoa sekä hirveä itseluottamus. Tulevaisuudessa on kiva seurata, miten tällaiset Euroopan huippulupaukset ottavat paikkansa Pohjois-Amerikassa, Petrell analysoi.

Kokenut Petrell ei mieti kauaa, kun kysytään, mikä on Heiskasen paras ominaisuus.

− Se, millainen tyyppi hän on. Kaiken taidon ja potentiaalin lisäksi se tulee auttamaan paljon. Miro on hiljainen ja rauhallinen kaveri, joka antaa muiden ottaa kopissa spottivalot, mutta jäällä hän haluaa johtaa joukkuetta ja ratkoa pelejä.

Heiskanen allekirjoitti Petrellin mietteet rauhallisesta koppiluonteesta. Myös kapteenin alussa esittämä arvosanaehdotus sai Heiskaselta kannatusta.

− Varmaan joku sellainen, vähän pystyy vielä parantamaan, hän naurahti.

Heiskanen ja HIFK kohtaavat Tapparan uudelleen heti huomenna Helsingin jäähallissa. "Vähän otteitaan parantava" Heiskanen voi olla Tapparalle melkoinen kiusa.

» Lähetä palautetta toimitukselle