Heikkinen: Luganossa syy oli aina minussa

KHL / Haastattelu
Ilkka Heikkinen iski Helsingissä kaksi maalia.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Sveitsistä KHL-seura Salavat Julajev Ufaan siirtynyt puolustaja Ilkka Heikkinen on löytänyt uutta intoa pelaamiseensa. Luganon nihkeä tunnelma on vaihtunut taitavaan Ufan joukkueeseen, ja perheenlisäys tuo oman mausteensa alkaneeseen kauteen. Heikkisellä on asiaa myös Liigan päättäjille.

Puolustaja Ilkka Heikkinen siiirtyi Luganosta Antti Pihlströmin ja Teemu Hartikaisen seuraksi Salavat Julajev Ufan KHL-joukkueeseen.

Alkukauden saldona on seitsemän maalia, saman verran kuin Luganossa koko viime kaudella. Heikkinen kehuu Luganoa maailman parhaaksi paikaksi pelata jääkiekkoa, mutta seuran kulttuuri hiersi. 

− Olin ainoa suomalainen ja muut ulkomaalaiset kanadalaisia, niin ne sitten liittoutuivat ja siinä oli vähän sellaista selkäänpuukottamisen makua. Syyllisiä etsittiin aina muualta kuin itsestä, ja usein se olin sitten minä.

Ufaa Heikkinen pitää hienona kaupunkina, eikä suomalaisista joukkuetovereista ole ainakaan haittaa.

− Ufa oli yksi harvoja KHL-kaupunkeja, joihin suostuin lähtemään. Oikeastaan vaihtoehtoina olivat vain Ruotsi tai Venäjä. 

− Pari suomalaista pelaajaa ja puoliksi suomalainen valmentaja Vladimir Jursinov Jr. vaikuttivat hyvän kaupungin lisäksi pelipaikan valintaan, Heikkinen perustelee ratkaisuaan.

SYYLLISIÄ ETSITTIIN AINA MUUALTA KUIN ITSESTÄ. USEIN SE OLIN SITTEN MINÄ.

Pelaaminen Helsingissä oli mukava juttu, ja tällä viikolla Raumalta Venäjälle matkustava perhe tuo rikkautta pian 30 vuotta täyttävän kiekkoiijan arkeen.

− Tänään oli katsomossa paljon sukulaisia. Naureskelin ennen ottelua, että olen kolmekymppinen kaveri ja sukulaisten edessä pelaaminen jännittää. 

− Perhe tulee ensi viikolla ensimmäistä kertaa Venäjälle. Vasta neljän kuukauden ikäinen tyttäreni on rajoittanut matkustelua aikaisemmin.

Joukkueessa kova kilpailu

Ufa on hyvissä asemissa itäisen konferenssin kärkipaikoilla, mutta Jokerit-voittoa lukuunottamatta joukkueella on ollut vaikeuksia pärjätä huippujoukkueita vastaan.

− Täällä alkaa kausi usein vähän vaikeasti. Kun äijät pääsevät kuntoon, niin sitten yleensä lähtee luistamaan. Meillä oli jo kuuden ottelun voittoputki, joten hyvään suuntaan olemme kulkeneet.

Heikkisen oma kauden alku oli vaikea, eikä kauden kymmenessä ensimmäisessä ottelussa kertynyt juurikaan tehopisteitä. Kahden vuoden sopimuksesta huolimatta myös potkujen uhka on ollut läsnä.

− Alkukaudesta en saanut ylivoimalla lainkaan peliaikaa. Täällä halutaan antaa myös paljon tilaa kotimaisille pelaajille.

− Kyllä siinä on ulkomaalainen aina ensimmäisenä tulilinjalla, kun ruvetaan miettimään kuka lähtee.

Pihlström vinkkasi Jursinoville Heikkisen ylivoimataidoista.

ÄIJÄT HEITTELEVÄT LÄTTYÄ, MITEN HUVITTAA. 

− Kai ne ajattelivat minulle enemmän puolustavaa roolia. Pihltröm sanoi valmentajalle, että koita nyt tuotakin ylivoimalla, että se on tehnyt paljon maaleja. 

Ufan puolustajat ovatkin olleet todella tehokkaita. Heikkinen, Ivan Višnevski ja KHL:n puolustajien pistepörssiä johtava Kirill Koltsov ovat iskeneet seitsemän maalia mieheen. Vertailun vuoksi Jokereiden kaikkien puolustajien maalisaldo on yhteensä vain kahdeksan maalia.

− Puolustuksessa on todella kova taso. Višnevski aloitti kauden katsomossa, ja nyt hän nakuttaa maaleja ykkösylivoimassa. Koltsov nyt on niin taitava, että hän tekee maaleja miten huvittaa. 

Ufa on KHL:n parhaita erikoistilannejoukkueita sekä yli- että alivoimalla. Joukkue pelaa myös ehjää viisikkopeliä Jokereiden tapaan. Useat KHL-seurat ovat enemmän yksittäisten ketjujen varassa. Ufassa riittää leveyttä.

- Uskon tehokkuuden syntyvän yksilötaidon kautta. Meillä on niin paljon taitoa joukkueessa. Äijät heittelevät lättyä, miten huvittaa. Näyttää toimivan. 

Urheilullisuutta esiin

Kaikissa maailman huippusarjoissa kokemusta kerännyt Heikkinen kertoi vuosi sitten pitävänsä Jokereiden KHL-siirtoa huonona asiana. Fokuksen pitäisi olla kansallisen liigan kehittämisessä. Yleisö äänestää jaloillaan, ja Jokerit on onnistunut herättämään muutoksellaan suurta pöhinää.

- Kyllä Jokereiden KHL-siirto on vaikuttanut osaltaan myös yleisömääriin ja Liigan kiinnostavuuteen, kun KHL valtaa palstatilaa.

Heikkinen ei lähde nostamaan itseään asiantuntijaksi, mutta ehdottaisi ratkaisuksi avointa sarjaa.

− Ainakin urheilullisuutta pitäisi nostaa enemmän esiin. Esimerkiksi Ruotsissa karsintasarja Kvalserien on jopa suositumpi kuin SHL:n pudotuspelien avauskierros. 

− Ruotsissa ja Sveitsissä ollaan selkeästi ylpeitä omista liigoista. Suuri yleisö seuraa mediaa, joka kirjoittaa Suomessa lähinnä negatiivisista asioita. Se tietysti myy, joten ymmärrän heidänkin näkökulmansa.

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Heikkinen pelasi Sibir Novosibirskissä kaudella 2010-11. Myös KHL on muuttunut paljon. 

− Mukaan on tullut lisää eurooppalaisia seuroja. Myös tasoerot olivat silloin pienempiä. Terävin kärki on nostanut tasoaan selvästi, ja toisaalta häntäpään porukoilla ei ole enää juurikaan mahdollisuuksia haastaa kärkijengejä.

» Lähetä palautetta toimitukselle