Hännikäisen keskittyminen ei herpaannu: "Emme mieti tuollaista"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Hännikäisen taistelu palkittiin MM-kisamaalilla.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Suomi voitti Slovenian tasaisista kahdesta erästä huolimatta. Päätöserässä joukkue iski kolme maalia ja 60 minuutin päätteeksi saman verran pisteitä. Hyökkääjä Markus Hännikäinen teki maajoukkueuransa ensimmäisen maalin tärkeään paikkaan.

Markus Hännikäinen viimeisteli Slovenian verkkoon uran ensimmäisen maajoukkue- ja MM-kisamaalinsa. 4−2-osuma ratkaisi ottelun lopullisesti Leijonille. Hyökkääjä suhtautui omaan maaliinsa rennosti ja huumorilla.

− Pitäisi ampua enemmän. Perhana, jos tuollainenkin menee, naurahti Hännikäinen.

Hännikäinen pelasi joukkueen nelosketjussa yhdessä Jani Lajusen ja Oskar Osalan kanssa. Ennen ketjun tekemää maalia yhteispeli ei ollut parhaalla mahdollisella tasolla.

− Ei ollut parasta peliä. Täytyisi pystyä parempaan. Emme ole saaneet sellaisia pitkiä hyökkäyksiä kuin olisimme halunneet.

Maali muutti ketjun ilmettä, eikä voittokaan ollut Hännikäisen mielestä yhtään pöllömpi juttu.

− Hyvältä tuntui. Tuli tärkeään paikkaan. Voitto on kuitenkin tärkein asia. Paljon mukavampi lähteä viettämään kahta välipäivää voitto alla.

Torstai on suomalaisille kunnollinen välipäivä jääkiekosta. Pelaajien läheiset ovat saapuneet Ranskan pääkaupunkiin rakkaidensa luokse.

− Vaimot ja tyttöystävät ovat tulleet tänne Pariisiin. Käymme katsomassa Pariisia. Siitä saa hyvän latauksen tuleviin peleihin.

Tiiviimpää joukkuepeliä kohti

Voitosta huolimatta Suomen peli ei ollut vielä Sloveniaakaan vastaan sellaista, jolla taistellaan MM-turnauksen loppuvaiheella mitaleista. Maalinteko on aiheuttanut Leijonille tuskaa − ja helppoa se ei Hännikäisen mielestä ole vieläkään.

− Slovenia pelasi tiivistä puolustuspeliä. Kun pääsimme hyökkäyspäähän saimme kyllä paikkoja luotua. Viimeistely, joka on ontunut koko turnauksen, oli edelleen vaikeaa.

− Uskon, että tämä avasi meidän peliä. Muutaman välipäivän aikana ehdimme hioa ylivoimaa ja muitakin asioita. Peli löytyy aivan varmasti.

Suomella on jäljellä ottelut Norjaa, Sveitsiä ja Kanadaa vastaan. Neljä pistettä saattaisi varmistaa joukkueelle pudotuspelipaikan.

Hännikäinen vakuutti, ettei Leijonien keskittyminen laukkaa yhtään seuraavaa peliä pidemmälle.

− Me emme mieti tuollaisia. Menemme kohti seuraavaa Norja-peliä, ja kolmea pistettä siitä.

» Lähetä palautetta toimitukselle