Finaalimaalintekijä Palola: "Tämä oli huikea matka"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Olli Palola oli totista poikaa hopeamitali kaulassa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Olli Palola liittyi Minskissä MM-finaalimaalintekijöiden kerhoon. Ensikertalainen osasi kuitenkin nauttia hopeastakin heti tuoreeltaan.

Yksi Suomen joukkueen ensikertalaisista, Tappara-hyökkääjä Olli Palola iski finaalissa koko turnauksen ainoan johto-osuman Venäjän verkkoon. Mikään muu maa ei onnistunut Venäjää vastaan johtoasemaa ottamaan. Se on kuitenkin laiha lohtu hävityn loppuottelun rinnalla.

- Kyllähän päälimmäisenä jäi tietysti se pettymys. Mutta kyllä me helkkarin hienon matsin pelasimme. Kyllä tuo oli kaikin puolin aika hieno jääkiekkopeli.

Palola iski Suomen 2-1 johtoon toisen erän alkupuolella, mutta vain vajaata minuuttia myöhemmin itänaapuri tuli tasoihin.

- Kyllähän se tietysti hyvältä tuntui, kun maalin teki. Siinä kuitenkin aika nopeasti kaveri tuli tasoihin, niin kyllähän se siinä nopeasti unohtui. Ja niinhän sen tietysti kuuluu mennäkin: kun peli on kesken, niin vain seuraava vaihto merkitsee.

Suomi sai ottelussa useita hieman helpohkosti tuomittuja jäähyjä, ja mediassa kritisoitiinkin voimakkaasti tuomareita. Palola ei lähtenyt samaan lauluun mukaan.

- En koe sitä niin. Parempi kuitenkin voitti. Venäjä teki maaleja hyvällä prosentilla. Oli siinä saumat meilläkin, ja pelasimme myös hyvän pelin, mutta kaveri oli parempi. En kokenut sitä niin, että olisi mikään tuomaripeli ollut.

Kuten varakapteeni Leo Komarovkin, myös Palola hehkutti joukkueen luomaa tarinaa.

- Kyllähän me tuossa aika huikean tarinan teimme. Ensin oli vaikeaa, ja sitten kasvoimme yhteen ja tiivistyimme joukkueena. Sitten tärkeässä paikassa voitto, toinen voitto ja yhtäkkiä olimmekin finaalissa.

- Kyllähän tämä on niin huikea matka ollut, ettei sitä pysty kuvailemaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle