Facebookin kautta Raumalle

Raumalla tiistaina ensimmäisen kerran kotiyleisön edessä esiintyvä Johan Björk on varsin mielenkiintoinen lisä raumalaisryhmään. Kaksi vieraspeliä jo kettupaidoissa pelannut isokokoinen puolustaja myönsikin, että ensimmäinen keskustelu Lukosta ja Raumasta käytiin hieman erikoisessa paikassa.

[Björn] Melinin kanssa juteltiin Facebookin kautta ennen Raumalle tuloani. Se myös auttoi, että joukkueessa on tuttuja miehiä, Johan Björk kommentoi ensikosketustaan Raumaan ja Lukkoon.

Sopeutuminen Lukkoon on ruotsalaisen mukaan sujunut helposti, ja mies on päässyt liittymään joukkueeseen voitokkaissa merkeissä. Kaksi pelattua peliä ja yhtä monta voittoa onkin hyvä startti uudessa paikassa.

– Pari viikkoa oli peleistä taukoa, mutta olen tyytyväinen alkuuni Lukossa. Kaksi voittoa alla, niin tästä on hyvä jatkaa.

– Olen mielestäni yleispuolustaja, jonka keskittyminen on nimenomaan enemmän puolustuspään pelaamisessa, mies kommentoi omia vahvuuksiaan kentällä.


Johan Björk on aloittanut vahvasti Lukossa.
Jussi Kivimäki

Puolustajan sopeutumista Lukkoon on helpottanut toisen ruotsalaisen lisäksi toinen HV71:sen vuosilta tuttu pelikaveri, Kris Beech, josta Björk ei keksinyt kuin hyvää sanottavaa.

– Reilut kaksi vuotta pelasin HV71:ssä Beechin ja Melinin kanssa. Se oli hienoa aikaa ja paljon yhteisiä kokemuksia jäi mieleen.

Ruotsalaisen tie on kahden Jönköpingissä vietetyn vuoden jälkeen ollut vaikea, kun seura ja joukkue vaihtuivat Itävallan puolelle. Kulunut kausi jäi kesken, ja sopimus purettiin Jesenicen kanssa monien muiden ulkomaalaispelaajien tehdessä saman. Siinä mielessä sopimus Lukon kanssa tuli tarpeeseen ja mies on innolla Suomessa. Liigaa mies vertaa mielellään Elitserieniin.

– Suomessa peli on nopeampaa kuin Ruotsissa, kaukalo on pienempi ja täällä on enemmän taklauksia. Uskoisin että täällä peli on sitä kautta myös yleisöystävällisempää.

Tiistaina Otto Honkaheimon pakkiparina pelaava ruotsalainen tuo Rauli Uraman mukaan ennen kaikkea leveyttä kokoonpanoon, mutta aika osoittaa, millaiseen rooliin mies nousee. Kaksi hyvää peliä osoittavat kuitenkin, että ainakin Mikko Kuukan saappaat mies on jo täyttänyt. Lauantain kokeilu ylivoimalla kertoo, että rooli voi kasvaa vielä suuremmaksikin.

Päävalmentajan mielestä Björk pärjäsi hyvin ensimmäisissä peleissään.

– Hyvä startti hänellä, Urama tiivisti Kärpät-peliä edeltävänä päivänä.

Lue myös

Björk palaa kasvattiseuraansa

SM-LIIGA | 27.6.2012 23:08
Lukon takalinjoilla viime kaudella esiintynyt ruotsalaispuolustaja Johan Björk palaa kotimaahansa. lue lisää

Lukko hankki jälleen kokemusta

SM-LIIGA | 21.5.2013 11:12
Viime kaudella Ässissä kultaa huuhtonut Aki Uusikartano liittyy Lukon jo ennestään kokeneeseen kaartiin vuoden mittaisella sopimuksella. lue lisää

Lukko ryösti TPS-ikonin

SM-LIIGA | 13.5.2013 12:10
Ville Vahalahti siirtyy Raumalle. lue lisää

Lukko julkisti ensi kauden joukkueensa - Nummelin siirtyy Raumalle

SM-LIIGA | 4.5.2013 22:00
Lukko julkaisi joukkueensa kaudelle 2013-2014. Uusia sopimuksia seura ilmoitti kymmenen, joista jatkosopimuksia on kuusi. Neljän takaa vastaavasti löytyy uusi pelaaja. lue lisää

Lukko kaappasi ECHL:n tähtimaalivahdin

SM-LIIGA | 4.5.2013 18:03
Rauman Lukko on hankkinut maalivahdin riveihinsä. Uusi vahvistus on ECHL:n palkintopöydän puhdistanut Ryan Zapolski. lue lisää

Kommentit

Lisää haastatteluja

Johan Björk

s. 1984 Malmö, SWE
186CM / 88KG
VARAUS: 2002 Ottawa Senators 4. kierros #125