"Erikoinen vastustaja ja erikoinen peli" - Ikoselle täysosuma heti A-maajoukkuedebyytissä

MAAJOUKKUE, SHL / Haastattelu
Juuso Ikonen on edustanut Suomea jokaisessa ikäkausimaajoukkueessa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Juuso Ikonen liittyi heti debyytissään leijonapaidassa maalin tehneiden pelaajien kerhoon. Perjantain ottelu oli miehelle siten historiallinen myös muuten, kuin vastustajan osalta.

Alle 16-vuotiaista alkaen kaikki Suomen ikäkausimaajoukkueet läpikäynyt Juuso Ikonen nähtiin tänään miesten tasolla Suomen maajoukkueessa ensimmäistä kertaa.

Vaikka leijonapaita oli miehelle Suomen nuorten ikäkausimaajoukkueista entuudestaan jo tuttu, Ikonen myöntää, että ottelu jännitti. Vastustajakin oli historiallinen, kun Suomi ei ollut koskaan aiemmin kohdannut Etelä-Koreaa.

- Vaikka ei ehkä olisi uskonut, niin kyllä tämä jännitti ihan samalla tavalla kuin ne junioriaikaiset maajoukkuepelit aikanaan. Hieno fiilis kyllä, Ikonen hymyili pelin päätyttyä.

Ikosen debyyttiottelu muodostui Suomen kannalta melko yksipuoliseksi kiekkonäytökseksi. Etelä-Korea ei pystynyt missään kohtaa kunnolla haastamaan Suomea. Loppulukemiksi muodostui lopulta 4-1.

Etelä-Korean ongelma oli sen kiekollinen peli oman alueen ulkopuolella. Joukkueen vähät paikat olivat ennemmin suomalaisten virheistä tai jäähyistä seuranneita kuin korealaisten itse rakentamia.

Siitä huolimatta Ikonen antoi pelin jälkeen kunniaa myös illan vastustajalle

- Kovasti he tsemppasivat ja puolustivat tiiviisti, eli helpolla emme päässeet. Totta kai oli hieman erilainen vastustaja ja erilainen peli kuin yleensä, mikä näkyi muun muassa siinä, että saimme olla todella paljon kiekossa. Pääasia kai lienee, että voitimme, Ikonen analysoi.

Ikonen sai myös heti avausottelussaan nimensä pöytäkirjoihin, eikä edes jäähyn muodossa. Avauserässä tulleen syöttöpisteen rinnalle mies onnistui kolmannessa erässä viimeistelemään Suomen 4-1 johtomaalin.

Samalla Ikonen liittyi niiden suomalaispelaajien joukkoon, jotka ovat onnistuneet maalinteossa heti ensimmäisessä miesten A-maaottelussaan.

- Vastustajan maalivahti pomputti irtokiekon suoraan omaan lapaani, ei siinä tilanteessa sen kummempaa tapahtunut. Maalinteko nyt on aina kivaa, mies naurahti.

Ollakseen ensikertalainen maajoukkueessa, on Ikonen valmennusjohdolle erityisen tuttu pelaaja. Jokaisella heistä on myös historiaa Ikosen kanssa toimimisesta

- Olemme jokainen valmentaneet Ikosta jossain yhteydessä. Hänen suora luistelunsa ja hyökkäyspelin vaistonsa ovat kyllä loistavalla tasolla, totesi Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki Ikosesta ennen turnausta.

Hanat auki Brynäsissä

Bluesin kiekkokoulun läpikäynyt Ikonen on espoolaisseuran lisäksi edustanut Suomessa JYP:iä sekä Kärppiä. Kahden perättäisen SM-pronssin jälkeen mies otti suunnakseen Ruotsin kauden 2015-2016 päätteeksi.

Ensimmäinen kausi Ruotsissa ei kuitenkaan mennyt miehen suunnitelmien mukaan. Peliaika oli kortilla ja seurakin vaihtui matkan varrella Djurgårdenista gävleläiseen Brynäsiin.

- Seuranvaihto tuli loppupuolella kautta. Se oli ehkä hyväkin asia, kun sen myötä sai ikään kuin uuden startin. Peli ainakin alkoi paremmin rullaamaan, mies tuumi hankalasta viime kaudesta.

Ikosen menneillään oleva toinen kausi Ruotsissa on jatkanut mihin hän aivan viime kauden lopussa jäi. Ikonen on ollut yksi joukkueensa parhaista pelaajista, ja tehopisteitäkin on syntynyt peräti 9+11=20 vain 23 otteluun.

Brynäsin sisäisessä pistepörssissä sillä irtoaa toinen sija amerikkalaisen Aaron Palushajn takaa. Omista tehoistaan Ikonen on kuitenkin hyvin vaatimaton.

- Tällä kaudella homma on toiminut paljon paremmin. Tärkeintä on kuitenkin, että joukkueenakin olemme alkaneet voittamaan pelejä. Parempaan päin ollaan menossa, Ikonen kommentoi.

Joku saattoi odottaa Ikosta hyvien otteiden johdosta mukaan jo marraskuun Suomen EHT:lle. Mies kuitenkin paljastaa, ettei asiasta käyty lainkaan keskusteluja

- Ensimmäinen kontakti valmentajiin tuli pari viikkoa sitten, kun puhelin soi ja he kertoivat, että minut on valittu tänne lähtevään joukkueeseen. Se oli hieno tunne, että sai palkinnon alkaneesta kaudesta ja samalla merkki siitä, että jotain on tullut tehtyä oikein, Ikonen kertoi.

Mikäli päävalmentaja Lauri Marjamäen peluuttaminen noudattaa Suomen EHT:lta tuttua kaavaa, saa Ikonen vyölleen myös toisen ottelun turnauksessa.

Vaikka miehen debyytti muodostuikin hieman Suomen ylikävelyksi, ei se varmasti ole toistumassa sunnuntaina. Turnauksen päätöspelissä Suomi kohtaa isäntämaa Venäjän.

- En ole sitä kyllä miettinyt vielä. Itselläni kaikki keskittyminen oli siinä, että pääsen tänään hyvin sisään maajoukkuepeleihin ja saan tuntumaa joukkueen pelitavasta. Varmasti siitäkin on tulossa hieno ottelu ja kova on kyllä vastus, Ikonen tuumi tulevasta kamppailusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle