Elorinne Leijoniin intoa täynnä: "Mieluummin olen pelaamassa"

LIIGA, MAAJOUKKUE / Haastattelu
Aleksi Elorinne on lukeutunut Tapparan puolustuksen tukipilareihin.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Tappara päätti alkusyksyn voitokkaasti, kun joukkue kaatoi HIFK:n tiukassa ottelussa lukemin 1-0. Seuraavaksi maajoukkueen mukaan Karjala-turnaukseen suuntaava Aleksi Elorinne oli tyytyväinen joukkueensa alkukauden otteisiin.

Tapparan syksy päättyi tappiollisen Jukurit-ottelun jälkeen onnellisesti, kun joukkue kellisti kotihallissaan HIFK:n jännittävien vaiheiden jälkeen 1-0. Ottelu eteni aina kolmanteen erään asti ilman yhtäkään maalia, tai edes rangaistusta. Lopulta Henrik Haapalan osuma takasi kolme pistettä tamperelaisille. Yksi joukkueen voiton tukipilareita oli peräti 24:10 minuuttia peliaikaa kellottanut Aleksi Elorinne.

− Oli vähän erikoisempi peli. Kovatempoinen peli, päästä päähän mentiin. Emme oikein saaneet maalia paikoista, vaikka paikkoja loimme hyvin. Olimme kuitenkin kärsivällisiä, ja sieltä se tuli kolmannessa erässä, Elorinne kuvaili ottelun jälkeen.

− Onhan sillä merkitystä, että pääsemme pitkälle tauolle voitto alla. Ei tarvitse jäädä miettimään ja murehtimaan, vaan päästään hyvillä mielin treenaamaan.

Jämäkkänä oman pään puolustajana tunnettu Elorinne ei ole mässäillyt tälläkään kaudella tehopisteillä, mutta omat velvoitteensa hän on hoitanut varmasti yli 22 minuutin peliaikakeskiarvolla ottelua kohden. Joukkueena Tapparan alkusyksy on ollut vakuuttava, sillä hallitseva mestari porskuttaa myös tällä kaudella Liigan kärjessä seitsemän pisteen erolla toisena olevaan, joskin ottelun vähemmän pelanneeseen KalPaan.

− Hyvä alkukausi meiltä. Olemme pystyneet kääntämään usein vaikeatkin pelit voitoksi, sellaisetkin, joissa olemme olleet alussa vähän jaloissakin. Loppua kohti olemme joka pelissä parantaneet, ja saaneet sieltä sitten voittoja. Sitkeä joukkue meillä on kasassa, täytyy nostaa hattua koko porukalle.

Puolustajan hyvät otteet on huomioitu myös maajoukkueen johtoryhmässä saakka, ja palkintona onnistuneista peleistä Elorinne saikin kutsun Leijonien paitaan Karjala-turnaukseen. 

− Hyvillä mielin ja intoa täynnä lähdetään. Malttamattomana odotan jo tiistaita, että pääsee joukkueen mukaan. Paljon mielummin olen tuolla pelaamassa, kuin treenaamassa täällä, Elorinne naureskeli.

» Lähetä palautetta toimitukselle