Eerikki Koivu: ”Meidän pitää antaa kaikkemme koko ajan”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jyväskylä, Ranska, Kokkola, Kajaani ja jälleen Jyväskylä. Tämän jälkeen Norjaan ja sieltä uusi koti. Eerikki Koivulla, Norjan maajoukkueen luottopuolustajalla, on ollut värikäs ura. Nyt mies edustaa uutta kotimaataan jääkiekon MM-kisoissa, joissa Norja aloitti urakkansa historiallisella voitolla.

Vaikka kyseessä oli vasta ensimmäinen ottelu molemmille maille tämän vuoden MM-kisoissa, kuultiin jo historian siipien havinaa. Norja voitti ensimmäistä kertaa naapurinsa kruunupäät, sitten vuoden 1950. Tähän aikajanaan on laskettu mukaan myös niin aikuisten, kuin junioreidenkin MM-ottelut. Lähinnä voittoa Norja kävi vuonna 1994, jossa se pakotti Ruotsin tasapeliin Italian MM-kisoissa. Eerikki Koivulla, kuten koko joukkueella on syystäkin tunnelma katossa.

– No joo, vaikka eihän tuo peli nyt mitään komeinta mahdollista ollut koko ajan. Töitä tehtiin pirusti ja joskus se onneksi kantaa hedelmää. Alussa oltiin vähän hermostuneita tai en tiedä mikä oli. Jalat oli vähän tukossa myös kovan leirityksen jälkeen.

– Olihan meillä monta hyvää paikkaa tehdä maali jo ennen rangaistuslaukauksia, mutta ei kai nyt liikaa herkkua kerralla. Jos oikein miettii, niin kyllähän se olisi ollut jonkinasteinen vääryys, jos tuolla pelillä oltaisiin täydet pisteet napattu. Sinänsä oikea lopputulos.


Eerikki Koivulla oli jo Jyväskylän vuosillaan hallussa norjalainen tyyli.

Työnteko olikin eilisen ottelun koko kuva. Kun norjalaiset raatoivat viimeiseen mieheen saakka koko ajan palkinto tiukasti silmissään, oli ruotsalaisilla vaikeuksia löytää tarvittavaa kiimaa jäällä. Jos viikinkien taitokapasiteetti on rajallinen, niin muilta osa-alueilta löytyy sitäkin enemmän tarvittavaa lisämuskelia. Tiukka puolustaminen ja todella fyysinen peli väsyttivät Ruotsin avausottelussa täysin jo toisessa erässä, mikä näkyi myös taululla.

– Onhan se ihan selvä, että jos me lähdetään näitä kärkimaita vastaan leikkimään jotain havaiji-kiekkoa ja haastamaan yks ykköstä niin ne hakkaa meidät kaksnumeroisilla joka kerta. Ei meillä hirveästi ole oikeastaan vaihtoehtoja.

– Pitää olla äärettömän sitoutunut viisikko koko ajan jäällä ja kaikkien täytyy olla täysin sitoutuneita peliin. Viisikko pitää pitää tiiviinä niin ylös kuin alaskin. Meidän pitää antaa kaikkemme koko ajan. Ruotsia vastaan se nähtiin ensimmäisessä erässä, kun viisikko levisi ja tuli hirveästi tilaa keskelle. Sama, kun omassa päässä juostiin välillä tyhmästi, oltiin vähän myöhässä.

Pimeistä halleista MM-parrasvaloihin

Vaikka Norja saalisti jo avausottelussaa elintärkeät pisteet, ei joukkueella ole epäselvyyksiä tulevan suhteen. Vastaan asettuvat vielä USA ja Itävalta, joista ainakin Itävalta on kaadettavissa eilisen kaltaisella esityksellä.

– Kyllähän sen huomasi. Sen tason jätkiä on vastassa tällä tasolla, että kun puoli sekuntia tai puoli metriä on myöhässä niin siitä se syöttö menee läpi. Ei siinä mitään ihmeteltävää ole. Eipä onneksi ollut mitään isompia pesukoneita meillä omassa päässä.

Koivun matka MM-kisojen kirkkaisiin valoihin on ollut tällä kaudella tuskia täynnä. Paha käsivamma varjosti koko kautta ja kisalippu oli kovan työn takana. Jo 2007 ilman liigasopimusta jäädessään pelimies ajatteli lopettamista, mutta lähti kuitenkin kokeilemaan vielä Norjaan. Sillä tiellä ollaan edelleen ja ensimmäiset maaottelut Norjan paidassa tulivat viime vuoden joulukuussa kolmen maan turnauksessa, jossa Koivu myös onnistui maalinteossa.

– Todella hienot fiilikset on tällä hetkellä totta kai. Varsinkin nyt tietysti kun lähti näin hienosti kisat käyntiin vielä lisäksi. Mutta on tässä muutenkin ollut, koko joukkueella. Todella pitkä kevät on takana kuitenkin, jouluna leikattiin käsi ja siitä alkoikin sitten todellinen sirkus.

– Kun sitä itsekseen painoi pimeässä jäähallissa menemään luistimet jalassa kaksi kertaa päivässä, niin kyllähän se tämä siellä vilkkui mielessä. Sinänsä siis todella hienoa, että sekin työ palkittiin ja pääsin tänne mukaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle