D'Amigo uuden haasteen edessä: "Olen jäällä kamppailunhaluinen ja aggressiivinen"

LIIGA / Haastattelu
D'Amigo on valmis Liigan tarjoamaan haasteeseen.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Jerry D'Amigo pelaa lauantaina ensimmäisen ammattilaissarjaottelunsa Euroopassa, kun hän pukee Ilveksen peliasun päälleen JYPiä vastaan käytävään otteluun. Tarjolla on heti rooli tupsukorvien ykkösketjussa.

25-vuotias Jerry D'Amigo saapui Tampereelle keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Melko pienikokoinen hyökkääjä on jo ehtinyt harjoitella uuden joukkueensa kanssa kaksissa harjoituksissa ja uusi ympäristö tuntuu toistaiseksi hyvältä.

− Pari ensimmäistä päivää ovat sujuneet kaupunkiin ja joukkueeseen tutustuessa. Myös aikaero on painanut vielä hieman päälle. Mukava olla täällä, mietiskeli tuorein Ilves-kasvo Hakametsän pukukoppikäytävällä ensimmäistä peliä edeltävänä päivänä.

D'Amigo ei ole ennen käynyt Suomessa, eikä hän ole ennen edustanut Pohjois-Amerikan ulkopuolista seuraa, joten Ilves ja Suomi ovat hänelle täysin uusi kokemus. 

− Totuttelen tällä hetkellä kaikkeen uuteen täällä. Kunhan tutustun valmentajiimme, joukkuekavereihini ja kaupunkiin, niin asiat alkavat rullata varmasti ihan hyvin. Asun pari ensimmäistä päivää hotellissa ja muutan omaan asuntooni sunnuntaina.

Monissa liemissä keitetty ammattilainen

D'Amigo on edustanut kotimaataan Yhdysvaltoja sekä alle 18- että alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ja hänet on valittu molemmissa turnauksissa parhaiden pelaajien joukkoon. Lisäksi hänellä on vyöllään molempien ikäluokkien mestaruus.

− Rakastan tätä lajia sen kilpailullisuuden takia. Nautin päivittäisestä tekemisestä ja haluan kehittyä koko ajan, D'Amigo tinttaa.

Lisäksi hän on toiminut Rochester Americansin ja Toronto Marliesin varakapteenina, joten johtajaominaisuuksiakin amerikkalaisella on.

D'Amigo on edustanut urallaan myös Toronton AHL-joukkuetta Marliesia.
Kuva © Timo Savela

− Olen pukukopissa melko rento kaveri, joka haluaa pitää hyvää tunnelmaa yllä. Tykkään saada jengin nauramaan silloin tällöin. Se uskoakseni auttaa joukkueita voittamaan ja pelaamaan paremmin. Itselleni olen kuitenkin melko ankara ja kriittinen, jos olen pelannut huonosti.

Ilves on hävinnyt liudan otteluita viime aikoina. D'Amigo vihaa häviämistä, mutta hän kokee, että tappiosta pitää ottaa opiksi ja jatkaa hyvää tekemistä.

Pohjois-Amerikassa harjoitellaan hieman eri tavalla kuin Suomessa. D'Amigo kertoi hieman omista tottumuksistaan.

− Varsinkin kesällä luistellaan ja ollaan paljon kuntosalilla. Kauden aikana harjoittelen sen verran kuin tarvitsee, jotta pysyn kunnossa.

Ensimmäinen kausi vieraalla maalla

D'Amigo on pelannut koko tähänastisen uransa Pohjois-Amerikassa. Juniorisarjojen jälkeen mies on siirtynyt pelaamaan AHL:ää ja jopa NHL:ää Toronton ja Buffalon joukkueissa.

Pelipaikka tutuista ympyröistä ei täksi kaudeksi auennutkaan suoralta kädeltä.

− Odottelin kotonani, että jotain tapahtuisi. Lähtökohtaisesti olisin halunnut jatkaa Pohjois-Amerikassa, mutta agenttini kertoi tästä mahdollisuudesta. Päätin lähteä, koska tämä oli paras vaihtoehto, joka minulla oli, D'Amigo pyörittelee.

Pohjois-Amerikassa pelatessaan D'Amigo ei ole juuri ehtinyt tottua Suomessa käytössä olevaan suureen kaukalotyyppiin. Täysin uusi ulottuvuus se ei kuitenkaan Binghamtonin miehelle ole, sillä hän on pelannut USA:n nuorisomaajoukkueiden mukana niin Ruotsissa, Venäjällä kuin Slovakiassakin.

Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi piti D'Amigon kanssa juttutuokion torstaina harjoitusten päätyttyä. Palaverissa puhuttiin kaikesta pelaamiseen liittyvästä laidasta laitaan.

− Kivi kertoi pelitavastamme, roolistani ja kuulumisia joukkueelta. Hänellä oli myös ehdotuksia minun varalleni ja hän kertoi näkemyksiään, miten voisin auttaa joukkuetta parhaiten.

Maalinteko on tuottanut Ilvekselle ongelmia viime otteluissa. D'Amigo uskoo voivansa tehdä tilanteelle jotakin.

− Joukkue tarvitsee hyökkäyspään tehoja, joten Kivi odottaa minulta niitä. Odotan niitä myös itseltäni.

D'Amigo on harjoitellut yhdessä Tapio Laakson ja Mitch Wahlin kanssa, joten debyytti liigakaukaloissa tapahtunee näiden miesten rinnalla.

− Minusta on hienoa, että ketjussani on toinen amerikkalainen. Se helpottaa minua sopeutumaan ja saamaan pelituntumani takaisin.

− Joukkue tarvitsee hyökkäyspään tehoja, joten Kivi odottaa minulta niitä. Odotan niitä myös itseltäni.

Liiga ja sen tuomat lainalaisuudet ovat 180-senttiselle ja 91-kiloiselle laitahyökkääjälle uusi haaste, mutta Suomessa pelanneet tutut ovat auttaneet kertomuksillaan paljon.

− Olen kuullut, että peli täällä on aikalailla samantyyppistä kuin AHL:ssä. Uskon sen olevan totta, enkä lähde aliarvioimaan tätä sarjaa, paaluttaa D'Amigo.

Vaikka D'Amigo on pukukopissa rauhallinen ja leppoisa huuliveikko, niin jäälle astuessaan hän on kuin tulta ja tappuraa.

− Olen jäällä kamppailunhaluinen ja aggressiivinen. Haluan yhä edetä urallani, ja tämä on minulle loistava ponnahduslauta tulevia vuosia ajatellen, päättää tuore Ilves D'Amigo.

Ilves on hävinnyt viimeiset viisi otteluaan, joten piristysruiske kelpaisi tamperelaisjoukkueelle. 

D'Amigo pelaa Ilveksen väreissä ensimmäistä kertaa JYPiä vastaan kotihallissa Hakametsässä lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle