Chabot muistaa alkusarjan tappiotunnelmat - "Yleisö tekee eron finaalissa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Chabot'n kehuma yleisö liikutti isoa lippua välieräpelin aikana.

Kanadan ja koko turnauksen kärkipuolustajiin kuuluva Thomas Chabot on innoissaan siitä, että USA tulee uudestaan vastaan.

- Siitä tulee samanlainen, kova taistelu. On mukavaa päästä kohtaamaan joukkue, joka otti meistä kertaalleen voiton. Muistamme, miltä tappio tuntui, ja tulemme pelaamaan parasta mahdollista peliä finaalissa.

Vaikka yleisömäärät ovat olleet pettymyksiä turnauksen aikana erityisesti Montrealissa, tunnelma on noussut Kanadan peleissä hyväksi.

- Yleisö tekee suuren vaikutuksen meidän peliimme. Kun blokkaamme laukauksia tai ajamme kovia taklauksia, yleisö syttyy niille. Siitä saa hirmuisesti energiaa.

Chabot uskoo myös, että finaalissa tunnelma paranee entisestään.

- Sellaisen yleisön alla haluaa mahdollisimman nopeasti takaisin kentälle. Yleisö tulee tekemään ison eron finaalissa.

Kanada nousi välierässä voittoon vaikeamman kautta. Kolmesta ensimmäisestä ruotsalaislaukauksesta kaksi meni maaliin, ja Connor Ingram joutui luovuttamaan paikkansa Carter Hartille.

- Ei mielestäni voi syyttää Ingramia ensimmäisestä erästä. Hartin tulo ja torjunnat antoivat kuitenkin lisäenergiaa.

Chabot'lle ei ole merkitystä, kumpi aloittaa maalilla loppuottelussa.

- Olemme luottavaisia, on sitten maalilla kumpi tahansa. Ei tarvitse huolestua maalivahtipelin pettämisestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle