Bulmer haluaa auttaa Ilveksen mestaruuteen asti

LIIGA / Haastattelu
Hakametsän kaukalo oli Bulmerille jo ennestään tuttu. Bulmer edusti Kanadaa viime vuonna Tampereella pelatuissa rullakiekon MM-kisoissa.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Loukkaantumisten runtelema Ilves jatkoi aktiivisena pelaajamarkkinoilla, kun se hankki 24-vuotiaan Brett Bulmerin riveihinsä. Viimeisimpänä Minnesota Wildia ja sen AHL-joukkue Iowa Wildia edustanut Bulmer tahtoo auttaa joukkueensa pudotuspeleihin ja sitä kautta aina kannuun asti.

Keskiviikkoiltana Suomeen saapunut Brett Bulmer ei ole vielä tänä syksynä pelannut missään. Joukkueen etsimisessä kesti kauan, koska Pohjois-Amerikasta ei tullut miehelle sopivia tarjouksia. Ilvekseen siirtyminen oli lopulta helppo ratkaisu. Bulmer tuli Tampereelle isojen minuuttien perässä.

− Keskustelin muidenkin joukkueiden kanssa, mutta Ilves sopi minulle parhaiten. Pidän siitä, mitä tämä joukkue tekee ja siksi halusin tulla tänne, Bulmer kertoo.

Kanadalaisen pelipaikka on Ilveksen ykkösketjussa Tapio Laakson ja Jerry D'Amigon kanssa. Bulmer kertoo, että paikka samassa ketjussa D'Amigon kanssa on auttanut alkuun. D'Amigo oli Bulmerille jo ennestään tuttu pelaaja, vaikka miehet eivät olekaan pelanneet koskaan vastakkain.

− Se auttaa, että Jerry puhuu englantia äidinkielenään. Voimme kommunikoida melko hyvin, sillä Laaksokin puhuu melko hyvin englantia.

Bulmer tietää, että häneltä ja hänen ketjultaan odotetaan Ilveksessä paljon.

− Uskon, että meidän ketjumme voi tehdä paljon. Joka ilta meidän täytyy olla ketju, johon muu joukkue voi luottaa. Meidän on tehtävä tulosta, mutta pidettävä huolta myös omasta päädystämme.

Tappelut saavat jäädä

Bulmer on tapellut rapakon takana jonkin verran. Pariinsataan AHL- ja NHL-otteluun on kertynyt parikymmentä tappelua. Nyt tappelut saavat todennäköisesti jäädä.

− Pohjois-Amerikassa täytyy pelata vahvaa roolia. Se auttaa, kun tekee vähän kaikkea ja puolustaa joukkuekavereita. En usko, että täällä kamalasti tappelen, koska täällä asiat ovat eri tavalla.

Tappelut Bulmer aloitti jo pelatessaan juniorisarjoja.

− Juniorikiekkoilijana halusin lisätä jotakin peliini. Siitä tappelut lähtivät: halusin tehdä pisteitä, mutta myös pitää huolta joukkuekavereistani.

Vaikka Bulmer ei usko Suomen kaukaloissa tappelevansa samaan tapaan kuin Pohjois-Amerikassa, hän aikoo joka tapauksessa pitää huolta joukkuekavereistaan tavalla tai toisella.

− Voin pelata isoa puolustavaa roolia ja pitää huolta joukkuekavereistani, mutta se ei tarkoita sitä, että minun täytyy tapella, Bulmer sanoo.

Bulmer myöntää, että Pohjois-Amerikassa hän oli se pelaaja, joka pääsi vastustajan ihon alle.

− Täällä se ei välttämättä toimi yhtä hyvin, koska en osaa suomea. Sen takia minulla ei ole paljoa, mitä voisin sanoa vastustajille. Yritän olla kuitenkin sellainen pelaaja, jota vastaan on vaikeaa pelata.

Karri Kivi piti perjantaina harjoitukset englanniksi. Bulmer sai neuvoja myös henkilökohtaisesti.
Karri Kivi piti perjantaina harjoitukset englanniksi. Bulmer sai neuvoja myös henkilökohtaisesti.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti

Mielessä vain Ilves ja tämä kausi

Minnesota Wild varasi Bulmerin toisella kierroksella vuonna 2010. Bulmer teki NHL-debyytin seurassa vain 19-vuotiaana. Yhteensä Bulmer on pelannut 17 ottelua NHL:ää tehoilla 0+3. Varsinaista läpimurtoa maailman parhaaseen jääkiekkosarjaan ei kuitenkaan ikinä tullut.

− NHL on kiinni oikeasta mahdollisuudesta. Minulla oli mahdollisuuksia silloin tällöin. Joskus on vain vaikeaa saada paikkaa.

NHL on jokaisen pelaajan unelma, mutta nyt Bulmer ei uhraa ajatuksia sille.

− NHL:ssä oli mukavaa pelata, mutta tällä hetkellä en keskity siihen. Ajattelen vain Ilveksen auttamista, jotta pääsemme pudotuspeleihin ja voitamme mestaruuden.

− Haluan vain jatkaa joka päivä työntekoa, jotta voin olla niin hyvä pelaaja kuin mahdollista, Bulmer sanoo.

Vahvuudet luistelussa ja intohimossa

Bulmerista huokuu kova halu treenata ja voittaa. Vaikka viime kausina maaleja ei ole kamalasti tullut, Bulmer uskoo, että voi auttaa joukkuettaan silläkin osa-alueella.

− Olen elämäni aikana vain pelannut jääkiekkoa.

− Pitää odottaa ja nähdä, kuinka käy, mutta uskon, että tuon myös maaleja ison roolin kautta. Olen vähän sellainen jokapaikanhöylä.

Luistelun ja vahvuuden Bulmer luettelee myös omiksi vahvuuksikseen.

− Olen vahva pelaaja, joten pysyn kiekossa aika hyvin. Nopeus on täällä iso asia ja uskon tuovani myös luisteluvoimaa joukkueeseen.

Bulmer korostaa, että jokaisessa pelissä täytyy laittaa kaikki likoon, jotta joukkue voi voittaa. Intohimoinen suhtautuminen jääkiekkoon kuuluu kanadalaisen puheesta.

− Olen elämäni aikana vain pelannut jääkiekkoa. Se on suosikkiasiani maailmassa, koko elämäni.

» Lähetä palautetta toimitukselle