Bonsaksen Tampereen ytimessä: "Peltola vei hyvin pian siiville"

LIIGA / Haastattelu
Bonsaksen on ottanut Tampereen keskustan haltuunsa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Norjalainen Alexander Bonsaksen tuli Tapparaan kauden 2014-15 puolessa välissä ja on siitä lähtien ollut kirvesrintojen vakiokalustoa. Mies on ehtinyt asettua Tampereelle hyvin, ja mahtavia tarinoita oli paljon.

Alexander Bonsaksen tuli Tapparaan kotimaansa liigasta Vålerengan joukkueesta kesken kauden 2014-15. Ensimmäinen kausi päättyi finaalitappioon Kärppiä vastaan, mutta toisella yrittämällä Tappara pääsi nostelemaan mestaruuspokaalia. 

Bonsaksenilla on hienoja tarinoita ja muistoja takataskussaan Tampereen-ajoiltaan. Osansa saavat niin ravintola- ja kahvilakulttuuri kuin joukkuekaveritkin.

− Halusin pois Norjan liigasta. Kuulin ystävältäni Lasse Kukkoselta, että hän on tekemisissä agenttifirman kanssa, jonka kautta olisi mahdollista päästä Suomeen pelaamaan. Pari kuukautta myöhemmin olin täällä, muistelee 29-vuotias siirtoaan.

Uusi maa, uusi ympäristö

Vaikka Bonsaksen on kiertänyt Norjan maajoukkueen mukana ympäri Eurooppaa, oli Suomi hänelle hieman tuntemattomampi maailmankolkka.

− Olin käynyt aiemmin Helsingissä, ja pelireissuilla joissain pienemmissä kaupungeissa. Tampereesta en tiennyt entuudestaan mitään. Kaupunki oli lopulta positiivinen yllätys, ja tykästyin siihen heti. Minulla on asunto keskustassa, josta on lyhyt matka joka paikkaan, kertoo Bonsaksen.

Bonsaksen ja Tammerkoski.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi

Ensimmäisenä nähtävyytenään Bonsaksen tutustui Pyynikin näkötorniin, ja myöhemmin hän vei myös Norjan television sinne. Hänen kotimaassaan Norjassa sekä Suomen rakkaassa länsinaapurissa Ruotsissa ajatellaan Suomesta tietyllä tavalla.

− Monet ruotsalaiset ja norjalaiset pitävät Suomea "pikku-Venäjänä", mutta minusta se on tyhmä väite. Monet sanovat noin siksi, että heidän mielestään Suomi on metsässä ja lähellä Venäjää.

Norjalainen herrasmies Tampereen ytimessä

Suomalaisia Bonsaksen pitää ystävällisenä kansana, jotka ovat vähäsanaisia, mutta kohteliaita.

− Minulle tosin kerrottiin, että täällä ihmiset sanovat maanantaina töihin mennessään "huomenta", ja perjantaina viikonlopun viettoon lähtiessään "näkemiin". Viikonloppu ollaankin sitten iloisissa tunnelmissa yöelämässä ja ollaan kaikkien kanssa kavereita, nauraa Bonsaksen.

Yöelämässä Bonsaksen ei määräänsä enempää viihdy, mutta mainitsee paikallisen elokuvateatterin ja sen vieressä olevan, samaa nimeä kantavan ravitsemusliikkeen.

− Plevnassa olen käynyt muutamaan otteeseen, sekä katsomassa elokuvia, että siinä vieressä ravintolassa syömässä. Heillä on myös mahtavia oluita, koska heillä on oma panimo, Bonsaksen tietää.

Paikka, jossa haastattelu tehtiin on myös yksi norjalaisen kantapaikoista.

Bonsaksen on tyytyväinen Tampereen ravintolakulttuuriin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi

− Tämä Cafe Europa on myös hyvä paikka olla. Olen melko leppoisa kaveri, joten en tarvitse kuin pakolliset aktiviteetit. Muutamia ravintoloita ja kahviloita, joissa saa ruokaa ja voi viettää aikaa.

Ateriointi sujuu useimmiten aasialaista keittiötä suosivassa Thai Laos -ravintolassa sekä Stefan's Steakhousessa, jossa on ilmeisesti Tampereen parhaat pihvit. Siipikulttuuriinkin Bonsaksen on päässyt jo kiinni. Kiitos tästä kuuluu norjalaisen mukaan Tappara-kapteeni Jukka Peltolalle.

− Peltola vei hyvin pian siiville. Kuulin pelikaveriltani pari vuotta sitten, että täällä syödään niitä paljon. Ne ovat mielestäni oikein hyviä, kehuu Bonsaksen Tampereen ravintoloiden hittituotetta.

Bonsaksen on nykyään myös sinut saunakulttuurin kanssa. Hän ihmetteli aluksi, kuinka esimerkiksi Kaupin saunalla järven rannassa kävi yhtä aikaa niin nuoria ja vanhoja, sekä naisia ja miehiä.

Mestaruus − uskomaton elämys

Ottelupäivinä Bonsaksen käy joukkueen kanssa aamujäillä, palaa asunnollensa ja nukkuu päiväunet. Hän haluaa myös olla ajoissa Hakametsässä ennen pelien alkua.

− Aamujäiden jälkeen nostelen vähän painoja, jotta saan kroppani heräämään. Päiväunien jälkeen tulen hallille noin kaksi tuntia ennen ottelun alkua. Hallilla juttelen kaikkien kanssa, mutta jään ulkopuolella minulle läheisin kaveri kapteeni Peltolan lisäksi on maanmieheni Martin Røymark. Hänen kanssaan oleminen on helppoa ihan kielenkin takia.

Kannattajille Bonsaksen haluaa antaa ison kiitoksen siitä, että he jaksoivat pitkän hopeaputken läpi pysyä seuran tukena.

− He ovat olleet mahtavia. Mestaruusvuotemme oli aivan käsittämätön. Varsinkin mestaruuden ratkaisseen pelin jälkeen kannattajia oli valtavia määriä joka puolella kaupunkia. Muutama päivä mestaruuden varmistumisen jälkeen torille oli kerääntynyt juhlimaan noin 20 000 kannattajaamme. Se oli aivan hullua, hehkuttaa Bonsaksen sinioranssien sitoutumista.

Bonsaksenin edustamalla Tapparalla pyyhkii hyvin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi

Bonsaksen voitti mestaruuden myös Norjassa pelatessaan, vuonna 2009. Silloin vastaanotto ei ollut aivan Tampereen luokkaa.

− Jätkien kanssa pidämme toki yhtä hauskaa niin siellä, kuin täälläkin. Menimme Norjassa voittomme jälkeen sporttibaariin, jossa vastassamme oli noin 15 juhlijaa, Bonsaksen vertaa.

Kuluva kausi on Bonsaksenin sopimuspaperissa viimeinen. Nähtäväksi jää, saako norjalainen jatkaa siipien syöntiä ja saunomista voittamaan tottuneessa Tapparan organisaatiossa tulevaisuudessakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle