Aurinkoprinssi: Itseluottamuksensa takaisin saanut Tamminen: "Se on vain kaivettava"

LIIGA / Haastattelu
Juhani Tammisen ensimmäiseen liigakauteen on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä.
Kuva © Arno Hämäläinen
Ilveksen Juhani Tamminen on ehtinyt talven mittaan kokea loukkaantumisen, itseluottamuksen tipahtamisen ja valmennusjohdon herättelyn. Tammikuun peliesityksiinsä hyökkääjä on tyytyväinen. Jatkoaika seuraa koko kauden Tammisen otteita ja mietteitä omassa Aurinkoprinssi-juttusarjassaan.

Juhani Tammisen ensimmäinen liigakausi sai syksyllä pienen kolauksen loukkaantumisen myötä, mutta viimeiset pari kuukautta keskushyökkääjä on päässyt pelin makuun pienistä notkahduksista huolimatta.

− Vuoden vaihteen ja alkuvuoden pelit on ollut hyvännäköistä tekemistä, tai ainakin itse olen ollut tyytyväinen.

Vaikka rannevamma johti vain muutaman viikon sivussa oloon, oli jäälle paluu vaikeampi kuin Tamminen odotti.

− Olin ajatellut, että siitä on helppo palata takaisin peliin. Ei se sitten ollutkaan sellaista.

Hyökkääjä arvioi, että paluu tuli liian aikaisin. Alunperin tarkoitus oli pelata vasta maajoukkuetauon jälkeen, mutta joukkueen loukkaantumistilanne ajoi hyökkääjän jäälle jo aiemmin.

− Ranne oli silloin vielä tosi kipeä, eikä sillä kädellä pystynyt käytännössä ampumaan ollenkaan. Siinä ei saanut itsestä kaikkea irti, kun ei ollut täydessä iskussa.

Itseluottamuksella suuri merkitys pelitasoon

Pelkästään ranne ei tuottanut ongelmia pelaamiseen, myös luistelukunto oli ehtinyt laskea tauon aikana, mikä teki paluusta entistä vaikeamman.

− Ei jaksanut vetää enää samanlailla kuin ennen taukoa. Samalla itseluottamus laski ja se on suuri tekijä, jos se pääsee laskemaan, niin pelitasokin sitten laskee samalla.

Miten itseluottamuksen saa takaisin?

− Se on vain kaivettava.

− Itseluottamus nousee sieltä, kun vain uskoo siihen ja treenaa hyvin joka päivä. Sitten kun onnistuu niin reeneissä kuin peleissä, niin nopeasti nousee takaisin samalle tasolle.

Marraskuun loppussa Tammisen peli luisti ja maalejakin tuli kolmessa ottelussa peräkkäin, vaikka omasta mielestä peli ei sujunut.

− Ei tuntunut, että oma peli olisi ollut niin hyvää. Siinä sai silti maaleja, kun kaverit pelasi hyviä maalipaikkoja. Jotkut pääsi ihan tyhjiin tekemään.

Joulukuussa hyökkääjän pelin takutessa valmennusjohto teki ketjumuutoksia ja herätteli samalla Tammista nostamaan tasoaan. Hänen mukaansa täysin oikeutetusti.

− Siinä, kun peli ei kulkenut jouduin kolmanneksitoista pelaajaksi ja tipuin muutenkin neloskenttään, niin kyllähän se harmitti ja otti koville. Mietin, että tämä on minun työtäni ja tästä maksetaan, ja vielä tein jatkosopimuksen, niin tuli halu näyttää, että olen sen arvoinen.

Mestis-jätkät rulaavat

Vuoden vaihteen jälkeen peli on kulkenut jälleen paremmin, kun Tamminen on saanut rinnalleen Mestiksestä aiemmilta kausilta tutun Teemu Lepauksen.

− Hyvä juttu, että pääsin Lepauksen kanssa pelaamaan. Viihdytään hyvin toistemme kanssa niin kentällä kuin vapaallakin. Saatu hyvä ja iloinen ilme tuohon tekemiseen.

Koko joukkue saa kiitosta Tammiselta, joka kertoi joukkuekavereiden tsemppaavan toisiaan ja kehuvan, kun joku tekee hyvän suorituksen pelissä tai harjoituksissa.

− Hyvä ja positiivinen meno joukkueessa, josta on hyötyä itsellekin oman pelin kannalta.

Tammikuun toiseksi viimeiseen otteluun mennessä Tamminen on kerännyt 17 (8+9) tehopistettä 42 ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle