Ari Vallin: "Paljon samaa kuin vuoden 2004 mestaruusjoukkueessa"

LIIGA / Haastattelu
Vallin ja Kärpät ottivat lauantaina taisteluvoiton.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Kärppien Ari Vallin kehui puolivälierien toisen ottelun jälkeen joukkueensa kärsivällistä peliä. Kokenut puolustaja näkee paljon samaa nykyisessä kärppäjoukkueessa ja vuoden 2004 mestaruusjoukkueessa.

Tiukan taisteluvoiton Hämeenlinnasta napannut Kärpät selvisi HPK:n paineesta kärsivällisyydellä ja tarkkuudella. Kärppäpuolustuksen kokenut veteraani Ari Vallin kehui joukkueensa kypsää suoritusta.

− Hyvin suoriuduimme illasta. Vähän oli maalien edessä tilaa ja kiekko liikkui tiukassa paikassa hyvin, sanoi Vallin ottelun jälkeen.

Pitkän uran pelannut Vallin on nähty Hämeenlinnassa myös kotijoukkueen paidassa kahdella kaudella vuosituhannen vaihteessa. Tapparasta lähtöisin oleva 36-vuotias puolustaja pelasi Kerhossa kausilla 1998-99 ja 2000-01 yhteensä 102 runkosarjaottelun verran.

− Hyviä muistoja on. Yleisö on lähellä ja pitää kovaa mekkalaa. Kotijoukkue tulee lujaa heti ottelun alussa ja niin oli tänäänkin.

"Omavarainen pitää olla"

Kärpät dominoi runkosarjaa ja lähti pudotuspeleihin ennakkosuosikkina. Ottelut HPK:ta vastaan ovat olleet tasaisia, mutta Kärpät on onnistunut selviytymään voittajana molemmista otteluista.

Toisessa pelissä nähtiin vain yksi maali. Tällä kertaa Vallin sai ainokaiseen syöttöpisteen, mutta puolustaja on kertaalleen päässyt myös tekemään vastaavan maalin tärkeimpään mahdolliseen paikkaan Liigassa.

Kyseessä oli kevät 2004, kun Kärpät nappasi historiansa toisen, 2000-luvun ensimmäisen kultamitalinsa finaaleissa TPS:ää vastaan. Tuolloin Vallin ratkaisi sarjan päättäneen neljännen finaaliottelun jatkoajalla Raksilassa.

Mitä samanlaista Vallin sitten näkee kyseisessä ja tässä kärppäjoukkueessa?

− Itse asiassa aika paljon samaa. Molemmat ovat olleet omavaraisia joukkueita, jotka on rakennettu seuran omien juniorien varaan. Niin se joukkue pitää rakentaa. Silloin meillä oli Jari Viuhkola, Jussi Jokinen, Mika Pyörälä, jotka olivat olleet joukkueessa jo junioreista asti.

Kuten tuolloin, omavaraista runkoa on täydennetty hyvillä täsmähankinnoilla. Tuolloin joukkuetta täydensivät Brett Lievers, Brad Smyth ja Petr Tenkrat, nyt vastaavassa roolissa ovat Ben Maxwell ja maalin tehnyt Ivan Huml. Pohjimmiltaan Kärpät rakentuu kuitenkin eniten kärppälähtöisistä pelaajista koottuun runkoon.

− Nyt meillä on Julius Junttila, Ville Pokka ja niin edelleen. Ennakkoluulottomia nuoria pelaajia, kertoi Vallin.

Kärpät johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0. Sarjan kolmas osaottelu pelataan maanantaina Oulussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle