Antti Tyrväinen: ”Pelataan säännöillä, jotka on annettu”

LIIGA / Haastattelu
Antti Tyrväinen nähdään taas tositoimissa kuluvalla viikolla päättyneen 12 ottelun pelikiellon jälkeen.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
12 pelin huilin jälkeen Antti Tyrväinen palasi kuluvalla viikolla kaukaloon. Tapahtumat on nyt käsitelty ja työnteko on Tyrväisen mielessä päällimmäisenä. Pelikiellon aikana keskittyminen oli pelkästään harjoitteluun.

Pelicansin Tyrväisistä vanhempi, Antti, on ehtinyt pelata tällä kaudella vain viisi ottelua. Syytä ei tarvitse kauaa muistella. Liigan kuluvan kauden puhutuimmasta tapahtumasta tuli 12 ottelun pelikielto, joka tarkoitti viiden viikon taukoa pelaamisesta.

Tyrväinen ei antanut kuitenkaan viiden viikon huilin häiritä työntekoa. Tauko ei tarkoittanut pelaamisen keskeyttämistä, vaan ajan kuluksi tehtiin tarkka treeniohjelma.

− Otin pannan siltä kannalta, että saa treenata. Jaksotettiin treeniä, ja ihan luottavaisin mielin jatketaan eteenpäin. Päivä kerrallaan mennään, Tyrväinen mietti.

Pohjanmaalta kotoisin olevan Tyrväisen rooli on usein väärin ymmärretty. Maajoukkueessakin nähty Tyrväinen iskee myös tehopisteitä kovien taklauksien ja vääntöjen lisäksi. 90-kiloinen jässikkä vääntää tiensä maalille hinnalla millä hyvänsä ja tulee useimmiten kulmakamppailusta voittajana kiekon kanssa.

− Ei tällaiset tapahtumat pelityyliin vaikuta. Tällä olen päässyt tähän Liigaan pelaamaan ja tehnyt elantoni. Vauhtia pitää vain tarkkailla, täytyy vähän hiljentää. Pelataan niillä säännöillä, jotka on annettu. Jos näitä yritetään kitkeä pois, niin sitten ne jätetään pois, voimahyökkääjä totesi.

Tyrväinen kertoo käsitelleensä tapahtuman saman tien pois. Henkisellä tasolla asiat eivät voi Pelicans-hyökkääjän mielestä vaikuttaa.

− En jaksa siihen sen enempää enää palata. Se on ollutta ja mennyttä. Ja jos pää ei kestä, niin ihan turha on tällä tasolla pelata. Niin kuin Timo Jutila joskus sanoi, niin mennään eteenpäin eikä stressata, Tyrväinen analysoi.

Torstai-illan Ässät-otteluun Tyrväinenkään ei ollut Pelicans-leiristä tyytyväinen. Kautta hän summaa vaikeaksi omalta osaltaan. Viiden pelatun ottelun jälkeen Tyrväinen vasta hakee tämän kauden pelituntumaa. Illan ottelussa Ässiä vastaan Tyrväinen kokeili keskushyökkääjänkin roolia.

− Ihan itse sössittiin tämä ottelu, oikea joukkue voitti. Mennään pikkuhiljaa eteenpäin ja tehdään joka päivä hommia. Omalta osaltani tietysti vaikea kausi, kun nyt vasta viiden viikon jälkeen toinen peli, Antti Tyrväinen summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle