Amurille tehdään aikaisempaa enemmän maaleja: "Minähän siitä vähän niin kuin olen vastuussa"

KHL / Haastattelu
Juha Metsola torjui Amurille tärkeän voiton.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Amur Habarovsk nappasi arvokkaan voiton Jokereista ja vankisti asemiaan kamppailussa idän pudotuspelipaikoista. Amurin maalivahti Juha Metsola joutui jälleen kovaan kiekkosateeseen.

Amurin jatkoaikavoiton takeena seisoi jälleen suomalaisvahti Juha Metsola. Hän torjui 46 kertaa, tosin selän taakse meni neljä osumaa.

– Hieno jääkiekkopeli. Tuli maaleja ja yleisö varmaan viihtyi. Olimme aika tehokkaita omissa paikoissamme. Hyvä voitto meille, Metsola tiivisti pelin jälkeen.

Ei ollut paljosta kiinni, että Amur olisi saanut Helsingistä mukaan täyden pistepotin. Jokerit nousi kuitenkin viime hetkillä tasoihin 4−4:ään. Voitto tarttui mukaan kuitenkin jatkoajalla.

– Jokerit pelaa hyvää lätkää, ja oli hienoa lähteä haastamaan. Lähellä oli, että olisimme saaneet kolme pistettä.

Metsolalle vierailu Helsinkiin on harvinainen, sillä Amur vierailee vain kerran kaudessa Helsingissä.

– Onhan tämä hienoa tulla aina tänne pelaamaan. Aina sitä odottaa. Pääsee näkemään vähän tuttuja, hyvin vähän kylläkin, Metsola harmitteli ottelutahdin luomaa kiirettä.

Kausi KHL:ssä ja Amurissa on Metsolalle kolmas. Hän on pelannut jälleen vahvasti Amurin maalilla, vaikka omiin onkin mennyt hieman enemmän maaleja kuin aikaisemmin. Amur kuitenkin kamppailee tosissaan pudotuspelipaikasta.

– Tässä tämä on mennyt ihan mallikkaasti. Nyt oikeasti taistelemme pudotuspelipaikasta. Maaleja teemme ihan eri lailla kuin aikaisempina vuosina. Omissakin on kyllä soinut. Minähän siitä vähän niin kuin olen vastuussa, mutta ihan hyvin itselläkin on mennyt, Metsola selitti.

Amurin kotikaupunki Habarovsk sijaitsee Kiinan rajalla, kaukana monista muista KHL-paikkakunnista. Matkustamista on runsaasti, mutta reissaaminen ei ole Metsolan mukaan haastavin asia.

– Ei se matkustaminen ole niin paha, mutta aikaero on aika älytön. Nytkin se on kahdeksan tuntia. Ei se voi kauhean hyväksi ihmiselle olla.

Metsola halajaa olympialaisiin

Venäjän EHT-turnaus siintää muutaman viikon päästä. Metsola kertoo, että maajoukkueen valmennus ei ole ottanut turnauksen tiimoilta ainakaan vielä yhteyttä.

– Ei ole soiteltu. Kyllä voin ilmoittautua, että voisin lähteä. Mutta katsotaan nyt, Metsola naureskeli.

Monilla KHL-pelaajilla on ajatuksissa helmikuussa pelattavat olympialaiset, jonne suomalaisten KHL-maalivahtien eliittiin kuuluva Metsola on vahva ehdokas.

– Onhan olympialaiset tietenkin käyneet mielessä, ja kyllähän sinne hinku olisi. Siihen ei voi hirveästi itse vaikuttaa. He ottavat, jos ottavat, Metsola pohti.

» Lähetä palautetta toimitukselle