Akkanen, se puolustavampi pakki

MESTIS / Haastattelu
Jukureiden puolustaja Juuso Akkanen valmistautuu kauden huipennukseen. Rauman Lukon-kasvatti muisteli haastattelussa myös kauttaan Itävallassa, josta jäi hulppeita ja värikkäitä muistoja.

Mikkelin Jukureiden raamikas puolustaja Juuso Akkanen pelaa hyvää kautta. Peli kulkee, joukkue menestyy ja kauden huipennus lähenee. Välieräsarjaan valmistautuvalla pelaajalla oli syystäkin hymy herkässä.

– Fiilis on odottavainen ja korkealla. Moni haluaa päästä mestaruudesta ja mitaleista pelaamaan, mutta ei koskaan pääse, Akkanen muistuttaa.

Jukurien ykkösketjun takana puolustavan Akkasen kausi on katsomoon näyttänyt hyvältä. Illasta toiseen tasaista suorittamista, miten mies itse kauttaan arvioi?

– No, onhan se ihan hyvin mennyt. Hirveää piikkiä ei ole vielä osunut, mutta ei se pelaaminen ole suuremmin notkahtanutkaan missään vaiheessa. Tasaisen varmaa suorittamista, kuten sanoit, Akkanen arvioi.

Tekemistä on helpottanut, että lähes koko kauden rinnalla on puolustanut sama mies, kapteeni Ilkka Kallioinen. Akkaselle viime kauden Mestiksen paras puolustaja on mieluisa pakkipari.


Juuso Akkanen on pelannut ennen Mikkeliin muuttoa yhteensä viisi kautta Jokipojissa. Välierissä vastaan asettuu liuta entisiä pelikavereita.

– Oma roolini on olla se puolustavampi pakki. Kiekkoa vaan Ilelle ja hyvä tulee, en ole koskaan ollut mikään pisteidentekijä, puhelee parhaimmillaan 16 pistettä Mestiksessä iskenyt pelaaja.

Voittaminen on keskimääräisesti häviämistä mukavampaa, vanhan kliseen mukaan. Akkanen allekirjoittaa lauseen. Kokemusta on myös siitä, kun turpaan tulee huolella koko kauden ajan. Viimeinen kausi liigassa 2009–2010, Ilveksen kanssa oli vaikea. Tupsukorvien kausi päättyi lopulta liigakarsintoihin Jokipoikia vastaan.

– Selkäranka katkesi, eikä peli lähtenyt lentoon missään vaiheessa. Itseluottamus karisi ja kaveri rankaisi virheistä kovalla kädellä. Jatkuva häviäminen vaikuttaa tietysti jokapäiväiseen tekemiseen ja homma alkaa maistua puulta, vaikuttaen joukkuehenkeenkin, sanavalmis pelaaja vakavoituu.

– Tämä kausi on ollut sitten vastakohta. Pitkää voittoputkea, meillä on hyvä ryhmä ja kopissa elämää, hän jatkaa.

Itävallan reissu hieno kokemus

Uralle mahtuu myös kausi Itävallassa, Feldkirchin joukkueessa. Reissun muisteleminen saa puheliaan miehen innostumaan, hyvä reissu nuorelle miehelle. 20-vuotiaalle kaverille erittäin opettava ja kasvattava reissu.

– Voin suositella kaikille, reissuun vaan, jos tilaisuus tulee! Kiekkoilun lisäksi saa kokea uuden kulttuurin, Akkanen vinkkaa.

Sikäläisessä liigassa pärjäsi englannilla. Sarjassa oli paljon ulkomaalaisia pelaajia, lähinnä kanukkeja. Akkasen mukaan maan pääsarjan joukkueet olisivat täällä Mestiksen kärkijengejä. Katsomossa oli meininki rempseää, kuten yleensäkin Keski-Euroopassa. Muistot saavat yhä nauramaan.

– Siellä saa nauttia olutta katsomossa ja meno välillä sen mukaista. Eräässä pelissä oli torikokous vaihtoaition edessä ja sain kaljat rinnuksille. Loppumatsi vedettiin sitten kaljalle haisevana, hän nauraa.

Puitteet olivat kohdallaan kaukalon ulkopuolella. Hei, ei puhettakaan pimeästä, rännästä tai pakkasesta. Maisemat olivat uskomattomia.

– Aamulla heräät, katsot ikkunasta, niin näkyy alppimaisemat auringonpaisteessa, Akkanen muistelee haikeana.

Idyllisessä kaupungissa pärjäsi siis pääosin englantia vääntämällä. Jäikö sitten saksankieltä yhtään haltuun? Pelisilmää löytyy näköjään haastattelupöydässä.

– No, kyllä vielä yhden kaljan pystyn tilaamaan. Sanakirja kulki taskussa ja sitä tavattiin tiukassa paikassa, Akkanen leukaillee pilke silmäkulmassa.

Kun on vauhtiin päästy, niin miten korvauspuoli? Eurot repussa takaisin kotimaahan ja Raumalle?

– Sanotaanko, että sai siellä muutakin kuin lämmintä kättä. Ei sitä voi kuitenkaan verrata mitä esimerkiksi entiset NHL-pelaajat saivat, oli meinaan melkoisia autoja välillä jäähallin pihassa, puolustaja puhelee.

Palkintokaapissa on myös arvometallia, 18-vuotiaiden MM-pronssi kotikisoista 2001. Mitä muistoja tuolta löytyy? Vastassa oli eräskin Ilja Kovaltshuk, joukkuekavereina oli Mikko Koivua, Kari Lehtosta.

– Pronssi oli hieno saavutus, vaikka ei sitä silloin osannut samalla lailla arvostaa kuten nyt. Kisoissa emme mestaruuden vienyttä Venäjää kohdanneet, mutta ennen kisoja tuli turpaan 11–2, eihän niille mitään voinut, Rauman Lukon-kasvatti kertaa lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle