Aistittavissa oli molemminpuolinen kunnioitus

LIIGA / Haastattelu
Rautakallion komennossa on sekä kokeneita pelaajia että nuoria lupauksia.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Syksyn ensimmäisen täyspitkän harjoitusottelun tauottua Ässien Pekka Rautakalliolta ja Aleksi Saarelalta kysyttiin näkemystä myös toisistaan. Jos voimia ja terveyttä riittää, tämä voi olla vielä todella toimiva kaksikko.

Pekka Rautakallio palasi Poriin parin vuoden tauon jälkeen, kun taas Aleksi Saarela siirtyi Raumalta pohjoiseen päin pienen paikalliskohun saattelemana. Kokeneen valmentajan ja vasta Liiga-uraansa aloittavan juniorin yhteinen taival näyttää kuitenkin lähtevän liikkeelle valoisissa merkeissä.

Tehot jäivät vielä Saarelalta uupumaan, mutta muuten pelaaminen oli ihan miehekästä hänen kasvattajaseuraansa vastaan.

− Oma pelini ei ollut loistava, mutta ei silti mikään katastrofikaan. Tämä oli yksi peli muiden joukossa, arvioi Saarela.

Porilaisjoukkueella on Rautakallion valmennuskauden alussa melko suuri määrä nuoria, pelipaikastaan taistelevia pelaajia.

− Nuorille pelaajille jokainen peli ja jokainen vaihto on käytännön koe, kertoi ässävalmentaja.

− On hienoa nähdä, kuinka monet heistä pystyvät jo kilpailemaan tällä tasolla.

Nuori Saarela oli samoilla linjoilla valmentajansa kanssa.

− Kilpailutilanteessa jokainen äijä punnertaa toistaan eteenpäin.

− Odotan mielenkiinnolla, mihin nämä nuoret vielä pystyvät tämän matkan varrella, mikä meillä on. Alamäkiäkin tulee varmasti, mutta ne ovat aina uuden oppimisen alkuja, analysoi Rautakallio.

Saarelassa Ässien päävalmentaja näki paljon hyviä ominaisuuksia. Rautakallio kiitteli nuoren lupauksen nopeutta, peliälyä sekä vahvaa kamppailupelaamista. Perjantain harjoitusottelussa silmiinpistävä asia oli se, että Saarela ei hävinnyt kovin montaa aloitusta koko pelin aikana.

Toisen polven kiekkoilija taas antoi selkeän arvion valmentajastaan.

− Rocky on tiukka koutsi. Palautteen saa välittömästi, kun on sen paikka. Kuitenkin hän myös kehuu onnistumisista. Minä olen pitänyt hänen tyylistään, totesi Saarela.

− Tavoitteenani on päästä nuorten MM-kisoihin. Lake Placidissa ei ainakaan ollut pelin vauhdin kanssa mitään ongelmia.

Syyskuun puolessa välissä oleva Liiga-avaus Raumalla ei ehkä enää ole vain peli muiden joukossa. Sitä pohti myös nuori Lukko-kasvatti.

− Sarja-avaus on varmasti hieno hetki. Saa nähdä, miten raumalaisyleisö ottaa vastaan, hymyili Saarela.

» Lähetä palautetta toimitukselle