Latvian on oltava iskuvalmiina joka ottelussa.

Emil Hansson www.Facebook.com/HanssonPhotography

A-maajoukkueen debyytissä nuori puolustaja Bindulis

21-vuotias yliopistosarjassa pelaava latvialaispuolustaja Kristofers Bindulis edustaa maataan ensimmäisen kerran aikuisten tasolla. Binduliksen mukaan joukkueen täytyy antaa parhaansa ensimmäisestä ottelusta lähtien.

Latvialla on ollut kaksi harjoitusta, ja joukkue kohtaa huomenna avausottelussa Tanskan. Kristofers Bindulis uskoo Latvian vahvoihin otteisiin, vaikka Tanska ei tule olemaan helppo vastus.

− Tanska on todella nopea joukkue ja heidän laiturit ovat vikkeliä. Me kuitenkin voimme soveltaa meidän pelaamistamme ja mennä eteenpäin. Meillä on todella hyviä hyökkääjiä, puolustajia, ja tottakai maalivahdit ovat todella hyviä. Uskon, että pärjäämme huomenna hyvin, Bindulis analysoi.

Lohko ei ole Latvialle helpoimmasta päästä, eikä pelien kulkua pysty juurikaan ennakoimaan.

− Meidän pitää pelata meidän parasta peliämme ensimmäisestä ottelusta turnauksen loppuun saakka. Ja tiimityö on kaikki kaikessa, meidän täytyy pelata joukkueena, ja tehdä parhaamme.

Henkilökohtaisia tavoitteita ei Binduliksella ole joukkueen ulkopuolelta kisojen ajaksi.

− Yritän vain tehdä parhaani joukkueen eteen, työskennellä kovasti puolustusalueella ja auttaa hyökkääjiä lähdöissä, ja koska kyseessä on joukkuelaji, täytyy pelata joukkueelle, Bindulis päätti.

Lue myös

Pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden parhaat palkittiin

MAAJOUKKUE | 17.5.2017 0:18
Arvoturnauksissa palkitaan perinteisesti jokaisen joukkueen kolme parasta pelaajaa. Pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden maiden pelaajat saivat palkintonsa alkulohkon päätyttyä. lue lisää

Tiffels nousi Saksan sankariksi Kölnin jännitysnäytelmässä

MAAJOUKKUE | 17.5.2017 0:00
Saksa ja Latvia kävivät tiukan taiston A-lohkon neljännestä sijasta eli viimeisestä pudotuspelipaikasta. Voittomaalikisaan venyneessä ottelussa ratkaisijaksi nousi Saksan Frederik Tiffels, joka upotti kiekon ainoana pelaajana Elvis Merzlikinsin selän taakse. lue lisää

Venäjä jatkoi voittokulkuaan tylyillä luvuilla, Ranska päätti voittoon

MAAJOUKKUE | 16.5.2017 0:00
Venäjä ei jättänyt A-lohkon iltapelissä voittajasta epäselvyyttä, vaan nappasi pirteän turnauksen pelanneesta Latviasta selvän 5−0-voiton. Ranska puolestaan päätti turnauksensa tyylikkääseen 4−1-voittoon Sloveniasta. lue lisää

Latvialla historiansa parhaat mahdollisuudet mitalipeleihin

MAAJOUKKUE | 15.5.2017 19:37
Jääkiekon mittapuulla pikkumaa Latvia on alkanut nostamaan päätään. Vuoden 2017 MM-kisoissa suuretkin kiekkomaat ovat olleet vaikeuksissa Latvian kanssa, ja joukkueella on tuhannen taalan paikka tehdä historiaa. lue lisää

Latvian kapteeni turhautunut tappiosta - "Meillä oli tilanne hallussa"

MAAJOUKKUE | 13.5.2017 16:46
Latvian kapteeni Kaspars Daugavins ei peitellyt turhautumistaan tappiosta Yhdysvaltoja vastaan, mutta ei myöskään unohtanut kahta viimeistä lohkon ottelua. Suorasta tappiosta huolimatta Latvialla on hyvät mahdollisuudet jatkopeleihin. lue lisää

Kommentit

Lisää artikkeleita

Luetuimmat

Kristofers Bindulis

AHL L p
s. 1995 Riga, LAT
190CM / 82KG
SOPIMUS: 2020
VARAUS: Ei varausta