Tomek Valtonen viihtyy erinomaisesti Puolassa, mutta ongelmat riivaavat maan kiekkoilua

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tomek Valtosella riittää työsarkaa Puolassa.
Täksi kaudeksi Puolan maajoukkueen päävalmentajaksi siirtynyt Tomek Valtonen on nauttinut eksoottisesta pestistään. Valtonen puhuu kuitenkin suorasanaisesti puolalaisen jääkiekkoilun vaikeuksista, jotka olisivat korjattavissa.

Tomek Valtosen luotsaama Puolan maajoukkue pelasi tällä viikolla kaksi harjoitusottelua Suomessa TUTOa ja KeuPaa vastaan. Turussa Puola hävisi keskiviikkona jatkoajalla ja lauantaina Keuruulla KeuPa voitti maalein 4–3.

– Saatin taas hyvä peli, kiitokset sekä KeuPalle että TUTOlle. Haettiin kahta kovaa peliä, saatiin kaksi kovaa peliä. Meidän prosessi menee eteenpäin ja taas ollaan viisaampia.

Pitkään Vaasan Sportia valmentanut Valtonen siirtyi kesällä synnyinmaansa Puolan maajoukkueen päävalmentajaksi. Alku on täyttänyt odotukset.

– Olen viihtynyt Puolassa aivan erinomaisesti, olen tykännyt tosi paljon, Valtonen hymyilee.

"Puolan liigan 6-7 kärkijoukkuetta voisivat pelaajien tason ja urheilullisuuden puolesta hyvin olla Mestiksen kärkijoukkueita"

Valtosen prosessi kohti maajoukkuevalmennusta alkoi jo viime talvena. Taustalla painoivat myös henkilökohtaiset syyt.

– Minuun otettiin viime tammikuussa ensimmäisen kerran yhteyttä ja siitä se pikkuhiljaa lähti eteenpäin. Tämä vaikutti tässä vaiheessa hyvältä vaihtoehdolta ja halusin asua Puolassa. Sitten kun vielä kielikin on hanskassa niin se tietysti helpottaa tekemistä.

– Kommunikaatiokieli on täysin puolaksi, en oikeastaan käytä lainkaan englantia. Omassa seurajoukkueessa (Podhale Nowy Targ) on toki viisi suomalaista niin suomeakin tulee puhuttua.

Valtosen toimenkuva Puolassa on laaja, sillä valmennettavia riittää runsaasti.

– A-maajoukkueen lisäksi koulutan valmentajia ja sitten valmennan seurajoukkuetta.

Ottelut KeuPaa ja TuToa vastaan antoivat osviittaa Puolan maajoukkueen tasosta. Puolan liiga ei kuitenkaan Valtosen mielestä tue maajoukkuetoimintaa riittävästi.

– Tietysti jääkiekko on erilaista siellä, mutta Puolan liigan 6-7 kärkijoukkuetta voisivat pelaajien tason ja urheilullisuuden puolesta hyvin olla Mestiksen kärkijoukkueita. Katowicessa ja Tychyssä on esimerkiksi kovat ulkomaalaiset pelaajat, ja Puolassa on muutenkin tosi paljon ulkomaalaisia pelaajia ja valmentajia, mikä on myös koko puolalaisen jääkiekon yksi ongelma tällä hetkellä.

Herrojen suhmurointi kehityksen esteenä

Puolalaisen jääkiekon nykyinen tilanne saa Valtosen avautumaan lukuisista kaukalon ulkopuolisista ongelmista, jotka jarruttavat erityisesti pelaajatuotantoa.

– Puolassa on niin paljon kehityskohteita. On rakenteellisia ongelmia, liikaa politiikkaa ja byrokratiaa. Pelaajatuotannon ongelmat kumpuavat puutteellisesta valmentajien kouluttamisesta. Lisäksi pelaajille maksetaan liikaa suhteessa heidän tasoon eikä pelaajista tietyllä tavalla pidetä huolta. Asioita jätetään puolitiehen.

Puolan maajoukkue on edellisen kerran nähty MM-kisojen pääsarjassa keväällä 2002, mutta Valtosen mukaan seuraavaa esiintymistä täytyy vielä odotella.

– Jos Puolassa alettaisiin tekemään yhteistyötä, niin mielestäni Puola voi 5-10 vuoden sisällä nousta pääsarjaan. Jos hakemamme muutokset toteutuvat, niin silloin ollaan viisaampia.

Lähivuosien tunnetuin puolalainen jääkiekkoilija on ehdottomasti ollut syksyltä 1994 Kiekko-Espoostakin tuttu Mariusz Czerkawski, joka pelasi vuosina 1994-2006 NHL:ssä reilusti yli 700 ottelua ja teki parhaalla kaudellaan 70 pistettä. Czerkawskin tasoisen pelaajan nousemisesta on Valtosen mielestä turha haaveilla.

– Ei ole huippupelaajia tulossa. En ole nähnyt, että olisi potentiaalisia pelaajia kasvamassa NHL:ään tai Euroopan huippusarjoihin.

Mariusz Czerkawski on Puolan jääkiekkohistorian suurin legenda, mutta seuraavaa puolalaista NHL-pelaajaa ei ole näköpiirissä.
Kuva © Getty Images

Valtonen on kuitenkin usein yhteyksissä puolalaisen legendan kanssa, jolta hän on saanut paljon neuvoja.

"CZERKAWSKI EI OLE JÄÄKIEKON KANSSA missään tekemisissä niin kauan kun puolan liiton nykyinen johto on vallassa" 

– Olen kuukausittain hänen kanssaan yhteyksissä, paljon puhutaan keskenään. Hän on paljon auttanut minua, että ymmärtäisin tämän kokonaisuuden. Uudessa maassa on tärkeää ymmärtää paikallinen kulttuuri ja historia on tärkeää opiskella, jotta voi ymmärtää miksi tiettyjä asioita tapahtuu. Ilman sitä se on soitellen sotaan.

Nykyään Czerkawski ei kuitenkaan ole auttamassa maansa kiekkoilun kehitystä.

– Hän ei ole jääkiekon kanssa missään tekemisissä niin kauan kun Puolan jääkiekkoliiton nykyinen johto on vallassa, Valtonen toteaa.

Paluu päävalmentajaksi Liigaan mahdollisuus Valtoselle

Valtosen ura päävalmentajana miesten joukkueessa alkoi kesken Jokereiden viimeisen liigakauden 2013-14. Sen jälkeen Valtonen luotsasi Sportia neljän kauden ajan, mutta aika Vaasassa tuli päätökseen, kun kahtena viimeisenä kautena kehitystä ei tullut. Valtonen ei mitenkään poissulje pikaistakin paluuta Liigaan.

– Totta kai, aina kiinnostaa. Aika ja paikka täytyy kuitenkin valita oikein. Olen 38-vuotias ja kymmenen vuotta työkseni valmentanut ja se on ihan pitkä aika jo. Minulla on vielä 30 vuotta valmennusuraa jäljellä. Onko se hetki nyt vai vuoden päästä niin sitä en tiedä.

Valtosella riittää haluja palata valmentamaan Liigaan.

Tällä kaudella Valtonen on syventänyt tietämystään eri sarjoista. Syksy onkin ollut jääkiekon täyteinen.

– Seuraan lähes kaikkia liigoja, kuten KHL:ää, SHL:ää ja Liigaa. Lisäksi käyn esimerkiksi paljon katsomassa Tšekin ja Slovakian liigojen pelejä.

– Minulla on perhe Suomessa, joten minulla on aika paljon aikaa seurata jääkiekkoa. Olen tänä syksynä seurannut muita sarjoja enemmän kuin viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä. Makeeta touhua, hyväntuulinen Valtonen toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle