Savinainen pääsi viimein aloittamaan kautensa

KHL / Haastattelu
Savinaisen jalka liikkui hyvin heti sairausloman jälkeen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Keväällä MM-kultaa voittanut Veli-Matti Savinainen loukkasi alaraajansa harjoituspelissä elokuussa. Tiistai-iltana hyökkääjä pääsi viimein palaamaan kaukaloon parin kuukauden huililta.

Täksi kaudeksi Jokereihin siirtynyt Veli-Matti Savinainen pääsi viimein irti kotikaukalossaan, kun helsinkiläiset kohtasivat HK Sotšin.

Jokerit vei peliä alussa selvästi, mutta ei onnistunut viimeistelyssä. Kun vierailijat kuittasivat vielä Jokereiden turhasta jäähystä, lamaantui isäntien ote täysin. Etenkin toinen erä oli kotijoukkueelta todella heikko. Kolmannessa Jokerit ryhdistäytyi ja onnistui lopulta kampeamaan pelin tasoihin.

- Aloitimme hyvin, ja etenkin ensimmäiset 10 minuuttia olivat meidän. Sitten vastustaja yhtäkkiä 0-1:een, ja meidän pelimme vähän lopahti. Toinen oli sitten melko sekavaa ja vastustajakin iski 2-0, Savinainen kertasi.

- Kolmannessa palasimme siihen avauserän hyvään peliin ja saimme maaleja. Tiesimme, että pystymme voittamaan.

Savinainen aloitti ottelun Marko Anttilan ja Antti Pihlströmin kanssa. Trio oli avauserässä selvästi Jokereiden pirtein, kun se painoi pelin toistuvasti sotšilaisten päätyyn. Surkean toisen erän jälkeen Jokereiden valmennus sekoitti kenttiä, ja Savinainen nakattiin Henrik Haapalan ja Peter Reginin vierelle.

- Meillä on neljä hyvää kenttää, joten aika sama missä niistä pelaa. Mielestäni minula kulki hyvin sekä Anttilan ja Pihlströmin, että Haapalan ja Reginin kanssa, Savinainen totesi.

Liike heti kunnossa

Savinainen jaksoi luistella hyvin koko ottelun ajan, eikä pitkä tauko näyttänyt painavan. Alaraajavammastaan huolimatta hän on pystynyt harjoittelemaan jäällä jo pitempään, mikä luonnollisesti auttoi paluussa. Täydellisessä iskussa laituri ei ole, mutta pelaaminen onnistuu.

- Yhdeksän viikkoa tässä meni loukkaantumisen kanssa. Välillä on tullut höyryt korvista, kun tuolla alahallissa yksin on luistellut. Onneksi menetin lopulta vain kymmenen ottelua, jokeripelaaja taustoitti.

- Kyllä tässä pelata jo voi - eihän sitä jääkiekkoilijana täysin terve ole varmaan koskaan. Viimeiset 4-5 viikkoa olen voinut luistella, mikä tietysti auttoi paluussa. Jalat eivät menneet yhtään hapoille, ja hyvin pysyin rytmissä ja temmossa mukana.

» Lähetä palautetta toimitukselle