Saksassa pistepörssissä loistava Joonas Lehtivuori mietti DEL-liigan mainetta: "En tätä kauhean tosissani ensin ajatellut"

Muut Sarjat / Haastattelu
Lehtivuori ei ole katunut lähtöä Saksaan.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Joonas Lehtivuorta mietitytti siirto Saksaan. Nyt hän ei kadu mitään ja loistaa Adler Mannheimin ykköspakkina.

Viime keväänä HPK:sta Saksan pääsarjassa DEL:ssä pelaavaan Adler Mannheimiin siirtynyt Joonas Lehtivuori on aloittanut kautensa väkevästi. Adler johtaa 21 ottelun jälkeen DEL:ää selvällä erolla ja Lehtivuori on joukkueen tehokkain puolustaja pisteillä 3+13. 

Tehopisteet oikeuttavat koko sarjan puolustajien pistepörssin jaetulle kakkossijalle. Lehtivuori on myös pelannut Adlerin puolustajista eniten, keskimäärin 18 ja puoli minuuttia ottelua kohti. 

− Tämä on aivan viimeisen päälle. Täällä hoidetaan kaikki. Toki omistusportaan taskutkin ovat aika pohjattomat ja sekin tietysti vaikuttaa.

− Meillä on varmaan yli kymmenen uutta pelaajaa ja aika paljon on vielä opettelemista. Vieläkään emme ole kokonaista peliä pelanneet niin kuin voisimme. Silti olemme suurimman osan pystyneet voittamaan, Lehtivuori kommentoi.

Viime keväänä, kun HPK:ssa pelanneen Lehtivuoren kausi lähestyi loppuaan puolustajalle entuudestaan tuttu Jan-Axel Alavaara otti yhteyttä. Alavaara oli juuri aloittanut Adlerin urheilujohtajana. Lehtivuorella oli sopimusta HPK:n kanssa vielä vuosi jäljellä, mutta sopimuksessa ollut pykälä mahdollisti siirron ulkomaille.

Lähtö Saksaan ei ollut kuitenkaan Lehtivuorelle itsestään selvä asia. Hän myöntää, että Saksan DEL:n maine ei hänen silmissään ollut paras mahdollinen.

 − En tätä kauhean tosissani ensin ajatellut ja vähän kävi mielessä, että minkähänlaista täällä on. Luotin kuitenkin siihen mitä Alavaara puhui. Aloin ottaa myös selvää, mitä tämä touhu täällä on ja aika paljon kuului kaikkea hyvää. 

Lehtivuoren ei ole tarvinut katua. Isolla budjetilla operoiva Adler pitää huolta pelaajistaan, joten heidän ei tarvitse murehtia muusta kuin siitä, että peli kulkee kaukalossa.

− Tämä on aivan viimeisen päälle. Täällä hoidetaan kaikki. Toki omistusportaan taskutkin ovat aika pohjattomat ja sekin tietysti vaikuttaa. Fanit ovat aivan loistavia. Meillä on iso halli ja yleisökeskiarvokin varmaan päälle kymppitonnin ja aina hyvä mekkala, Lehtivuori kehuu.

Pelaajistossa suomalaisväriä Lehtivuoren lisäksi edustaa toinen Ilves-kasvatti Tommi Huhtala. Edellisen kerran he olivat joukkuekavereita kaudella 2006-2007 Ilveksessä. Nyt molemmat ovat perheellisiä ja ovat auttaneet toisiaan sopeutumisessa.

− Aika vähän tullut tässä välissäkin nähtyä. Se on aivan loistava homma, että asumme nyt täällä naapureina. Olemme sopeutuneet koko poppoo tänne todella hyvin ja se on auttanut, että täällä on myös toinen suomalainen perhe.

Mannheimissa on kansainvälinen meininki. Adlerin pelaajisto koostuu Lehtivuoren ja Huhtalan lisäksi DEL:n perinteiseen tapaan pääasiassa saksalaisista ja pohjoisamerikkalaisista pelaajista, mutta ensimmäistä kauttaan Adlerin urheilujohtajana toimiva Alavaara on ruotsalainen.

Adlerin paidassa 90-luvun lopulla pelaajana kolme kertaa perättäin mestaruuden voittanut päävalmentaja Pavel Gross on tšekki ja hänen kanssaan samoissa mestaruusjoukkueissa pelannut toinen apuvalmentaja Mike Pellegrims on kotoisin Belgiasta. Valmennuksessa suomalaisväriä edustaa Tapparaa 90-luvun alussa valmentanut Pertti Hasanen.

Valmennusryhmä on laaja, sillä edellä mainittujen lisäksi seuralla on kaksi maalivahtivalmentajaa, joista toinen on saksalainen ja toinen tšekki sekä kolme kuntovalmentajaa, joista kaksi saksalaista ja yksi ruotsalainen.

− He tarvitsevat melkein oman bussin pelireissuille. Kyllä tuota staffia tuntuu tuossa riittävän. En ole ikinä ollut missään joukkueessa, missä olisi esimerkiksi kaksi maalivahtikoutsia. Mutta kai se on niin, että jos on tarpeeksi pelimerkkejä, niin voi pari sellaistakin hommata, Lehtivuori nauraa.

Päävalmentaja Gross saa Lehtivuorelta kehuja, vaikka suomalaiseen pelirytmiin tottunut Lehtivuori joutuikin aluksi totuttelemaan siihen, että Saksassa ottelut ovat pääasiassa perjantaisin ja sunnuntaisin.

− Hän on todella jämpti ukko. Meillä on yleensä maanantait vapaana, mutta tiistaista torstaihin mennään aika haipakkaa.

Olosuhteet ovat siis kunnossa, mutta miten DEL eroaa pelillisesti Suomen Liigasta?

− Todella vähän täälläkään enää trapissa seistään. Yksi joukkue on, mikä pelaa sitä vanhanliiton lätkää. Muuten on todella aktiivista. Varsinkin me pelaamme todella aktiivista lätkää. Siinä saa itsekin olla aika tarkkana.

Keväällä Lehtivuori debytoi myös aikuisten maajoukkueessa. Hyvät otteet Saksassa eivät ainakaan vielä ole poikineet yhteydenottoa Leijonien päävalmentaja Jukka Jaloselta.

− Kyllä se vähän mielessä on, että vielä pääsisi kokeilemaan. En osaa sanoa seuraavatko he Saksan pelejä ollenkaan, Lehtivuori toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle