Maajoukkueeseen palannut Pakarinen: "Pitää olla itsekkäämpi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Iiro Pakarinen hyppäsi kaukaloon myös Suomen pelatessa kuudella kenttäpelaajalla.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Iiro Pakarinen esiintyi ensimmäistä kertaa maajoukkueessa neljään vuoteen. Edellinenkin ottelu oli Venäjää vastaan, ja tuolloin pelattiin vuoden 2014 MM-finaalia Minskissä.

Vuoden 2014 kisoihin Iiro Pakarista pystyi pitämään jonkinlaisena yllätysvalintana. Pelien onnistumisten jälkeen Edmonton Oilersin organisaatio kutsui ja Pakarinen vietti neljä vuotta Pohjois-Amerikassa. Nyt hän onkin niitä pelaajia, joilta odotetaan paljon.

− Ymmärrän hyvin odotukset, sillä olen joukkueen kokeneimpia pelaajia, vaikka ikää ei olekaan paljon, 27-vuotias Pakarinen toteaa.

Suomi jäi Venäjää vastaan jo avauserässä kahden maalin takaa-ajoasemaan, eikä siitä leijonaryhmä enää noussut.

− 40 minuuttia pelasimme hyvin, mutta ensimmäisessä erässä jäimme telineisiin. Sen myötä olimme liikkeessä perässä, Pakarinen arvioi pelin ratkaisua.

Yksi Venäjän maaleista syntyi vastahyökkäyksestä ja kaksi viivavedoista.

− Pari viivavetoa sieltä tuli ja niissä oli hyvin maskia, joten maalivahdin (Juha Metsola) on vaikea ne torjua. Toki meidän hyökkääjienkin pitäisi päästä paremmin laukaisulinjalle, Pakarinen myöntää.

Juuri laukausten blokkaamisessa olikin yksi merkittävistä ratkaisevista tekijöistä Suomen ja Venäjän välillä.

− Tänään meidän oli vaikeampi saada kiekkoa maalille, Pakarinen näki.

Vaikka Venäjä veikin kolme pistettä turnausavauksesta, Pakarisen mielestä maalipaikkojen määrän piikkiin tappiota ei voi laittaa.

− Meillä oli paikkoja toisessa ja kolmannessa erässä, mutta pitää ampua vieläkin paremmin ja olla itsekkäämpi, Pakarinen toteaa.

Pakarinen oli kentällä, kun Suomi haki tasoitusta kuudella viittä ja Venäjän rangaistuksen jälkeen kuudella neljää vastaan.

− Kivahan se on että saa vastuuta. Pääsin maalin eteen, ja vaikka laukauksenikin on hyvä, sinne mennään minne käsketään. Siitäkin paikalta pitäisi pystyä tekemään maaleja, Pakarinen korostaa.

Yhden välipäivän jälkeen Pakarinen ja muut pelaajat jatkavat turnaustaan lauantaina Tšekkiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle