Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi hyväksyy KKV:n päätöksen: "Ymmärtääkseni päätös oli melko monimutkainen"

LIIGA, KHL / Haastattelu
Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös ei aiheuttanut suurempia tunnekuohuja Liigan toimistolla.
Kuva © Mikko Lieri

Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkaisi pitkän prosessin jälkeen päätöksensä Liiga-seurojen sisäisestä sopimuksesta, jolla kiellettiin yhteistyö KHL-seura Jokerien kanssa. Liiga ilmoitti heti päätöksen jälkeen luopuvansa sopimuksesta ja seurat ovat vapaita tekemään pelaajasiirtoja Jokerien kanssa.

– Tämä on ollut pitkä prosessi mitä olemme käyneet viraston kanssa. Asiaa on argumentoitu puoleen ja toiseen, ja nyt mennään sen mukaan mikä päätös sieltä tuli, Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi sanoo.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston käsittely oli erittäin pitkä ja asiaa puitiin vuoden 2017 maaliskuusta lähtien. Liigan johdossa nähtiin myös toisenlaisen lopputuloksen mahdollisuus.

– En lähde tulkitsemaan itse päätöstä, se on hyvin yksiselitteinen ja pulinat pois. Mutta käytimme prosessin varrella meidän asiantuntijoitamme ja ymmärtääkseni päätös oli melko monimutkainen. Tästä kertoo myös se, että kilpailuviranomainen käsitteli tätä niin pitkään, Kallioniemi avaa.

Liiga perusteli siirrot ja harjoitusottelut kieltävän sopimuksen palvelevan suomalaista pelaajatuotantoa. Jokerien myös mainittiin vääristävän kilpailua. Kallioniemi ei kuitenkaan lähde spekuloimaan sillä saavutettiinko sopimuksella haluttuja tavoitteita.

– Se on vaihtoehtoisten tapahtumakuvien spekulointia, joka on erittäin vaikeata. Voidaan ainakin todeta, että suomalainen pelaajapolku on tuottanut viime vuosina erittäin hyviä tuloksia, Kallioniemi kertoo.

Siirtojen lisäksi sopimus kielsi harjoitusottelut Jokereita vastaan. Tämän kiellon taustalla Kallioniemi näkee kalenteroinnin vaikeudella.

– Harjoituspelien kalenterointi on aika haastavaa, kun on esimerkiksi CHL-pelejä ohjelmassa. Harjoitusotteluiden kieltäminen liittyi enemmän siihen ja nyt samassa kokonaisuudessa luovuimme tästä. Eli seurat päättävät itse omat harjoitusottelunsa, Kallioniemi toteaa.

Liigan toimitusjohtaja ei ota kantaa siihen tullaanko jo kuluvalla kaudella näkemään Liigassa Jokerien pelaajia.

– En osaa ottaa kantaa. Aika näyttää ja seurat päättävät, kun tulee tapauksia kohdalle, Kallioniemi sanoo.

Pitkän prosessin aikana Liiga-seurat ovat pysyneet hyvin kartalla siitä, missä päätöksen kanssa mennään.

– Seurat ovat olleet osallisina, kun seurat tekivät aikanaan tämän päätöksen yhdessä. Eli he ovat olleet hyvin ajan tasalla koko ajan, miten prosessi on edennyt, Kallioniemi kertoo.

Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimenpidepyynnön keväällä 2017 teki Suomen Jääkiekkoilijat Ry. Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela kertoi Iltalehdelle yhdistykselle kertyneen melkoisesti kuluja prosessin aikana. Kallioniemi ei lähde julkisesti spekuloimaan sillä maksaako Liiga korvauksia yhdistykselle.

– Todennäköisesti keskustelemme pelaajayhdistyksen kanssa näistä asioista ja julkisesti en näitä kommentoi, Kallioniemi linjaa.

Säännöstä konkreettisesti joutui kärsimään Tampereen Ilves, joka palkkasi joulukuussa 2016 kesken kauden Jokereista pois potkitun Michael Keräsen riveihinsä. Liiga-hallitus mätkäisi Ilvekselle 100 000 euron sakot Keräsen sopimuksesta. Ilves ei ole saamassa sakoilleen hyvitystä.

– Ilves on ollut itse aikoinaan tekemässä päätöstä ja toiminut sen päätöksen mukaisesti. Ilves on myös itse ilmoittanut, että heillä ei ole halua lähteä penkomaan tätä vanhaa asiaa, Kallioniemi kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle