Itseluottamuksen löytänyt Nättinen avaa vaikeuksiaan: "Odotin liian nopeasti liian hyvää"

LIIGA / Haastattelu
Julius Nättinen oli illan hahmo.
Kuva © Vesa Pöppönen
Julius Nättinen palasi JYPin kokoonpanoon torstaina vilttikomennuksen jälkeen. Paluu on sujunut tehokkaasti, sillä kasassa on tehot 4+2.

JYP palasi loppuviikosta voittojen tielle kaatamalla torstaina SaiPan ja lauantaina Ilveksen. Torstainen SaiPa-voitto näytti tuoneen joukkueelle itseluottamusta. Vahvan alun ja keskinkertaisen toisen erän jälkeen päätöserään lähdettiin tasatilanteessa.

Siinä isännät näyttivät vahvoja otteitaan karkaamalla voittoon. Karkumatkaa johti Julius Nättinen, joka viimeisteli hattutemppunsa päätöserän kahdella osumalla.

− Hyviä asioita niin itsellä kuin joukkueella. Tiettyjä asioita pitää toki vielä parantaa, Nättinen kertaa 5−2-voittoon päättynyttä Ilves-ottelua.

− Lataus oli aika samanlainen kuin ennenkin. Viime peli toi toki hyvää itseluottamusta.

Nättinen palasi JYPin kokoonpanoon torstaina vilttikomennuksen jälkeen. Paluuottelussa syntyi ja yksi maali ja yksi syöttöpiste. Raskaita aikoja kuvastaa se, että edellinen maali sarjapelistä oli viime vuoden puolelta, kun seurana oli vielä AHL:aa pelaava San Diego Gulls.

Kesken kauden Jyväskylään palannut hyökkääjä kertookin, että kuluva vuosi on ollut varsin raskas.

− Viime kaudella oli jo vaikeita iltoja ja motivaation löytäminen oli haastavaa. Tänne tullessani odotin liian nopeasti liian hyvää.

Nyt tulos on syntynyt omien vahvuuksien hyödyntämisellä. Näiden vahvuuksien hyödyntämistä on helpottanut siirtyminen sentterin paikalta laituriksi.

− Hyvä että pääsee käyttämään nopeutta ja saa sitä kautta paikkoja. Nopeutta pääsee käyttämään laidalla paremmin, Nättinen pyörittelee.

− Ei voi kuitenkaan lopettaa työntekoa ja pelata ensi viikolla huonosti.

Jyväskyläläinen ei ole valittanut pelipaikastaan, vaan näkee sopivansa molemmille pelipaikoille. Pieni toive oli kuitenkin laidalle pääsystä, sillä sitä kautta peliin on Nättisen mukaan helpompi päästä sisään.

Seuraavan pelin JYP pelaa ensi viikon perjantaina, kun vastaan asettuu Tappara vieraissa.

− Viikon tauko ei haittaa, kun pääsemme harjoittelemaan. Ei ne voitot ja itseluottamus sieltä taustalta mihinkään katoa, hyökkääjä pyörittelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle