Ässien paluumuuttaja pääsi heti maalin makuun

LIIGA / Haastattelu
Jake Hansen kirmaili pitkin kenttää.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Ässien yhdysvaltalaishyökkääjä Jake Hansen pelasi Ilvestä vastaan ensimmäisen kerran tämän kauden joukkueessaan.

Syksyllä 2014 Poriin pestattu Jake Hansen ehti olla hetken poissa länsirannikon arjesta, kun Ässät ei käyttänyt sopimuksessa ollutta optiota. Muuttuneet olosuhteet mahdollistivat kuitenkin amerikkalaislaiturin jatkokauden patapaidassa.

− Paluu Poriin oli juuri sitä, mitä halusin. Olen iloinen tästä mahdollisuudesta, kiitteli Hansen.

Hyökkääjä palasi kotikonnuilleen pian viime kauden jälkeen. Kesän harjoittelukausi oli kuitenkin erilainen joukkueen toimintaan verrattuna.

− Kotona Minnesotassa pyrin ylläpitämään kuntoani. Harjoittelu keskittyi ehkä eniten jalkoihin. Helpompaa kaikki on kyllä, kun pääsee harjoittelemaan joukkueen mukana.

Yhteiselo ässänipun ja Hansenin ketjun kanssa ei ollut kovin pitkä ennen torstain Ilves-ottelua. Ässät vielä joutui kierrättämään kolmosketjun kolmatta lenkkiä. Hansenilla oli vielä pientä ylimääräistä riesaakin matkassa.

− Oloni oli hieman flunssainen, ja treeneihin pääsin mukaan keskiviikkona. Osittain varmaan myös siksi ensimmäinen erä oli aika haparoivaa. Kolmannessa erässä ketjumme peli alkoikin jo loksahdella paikoilleen.

− Se jää nähtäväksi, millaiset ketjut ovat kauden alussa, mietti Hansen.

Kolmosketjun pysyvät osat olivat Hansen ja Pat Mullane.

− On vaikea sanoa, oliko siitä hyötyä, että pelasin toisen amerikkalaisen kanssa samassa ketjussa. Kemioiden sopivuus ja kommunikointi ovat sellaisia juttuja, että ne vain tapahtuvat joidenkin pelaajien kanssa. Mullane kyllä syötti hyvin minut läpiajoon, ja pääsin kiertämään kaksi pelaajaa.

Kokonaisuutena Hansen oli kohtalaisen tyytyväinen paluuotteluunsa. Hän myös tiedosti selvän vahvuutensa Ässien joukkueessa.

− Pyrin hyödyntämään nopeuttani ja sitä kautta auttamaan joukkuetta. Tietenkin oli mukava aloittaa pelit näin, viittasi Hansen osumaansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle