Ässien Jarno Kärki puolivälieristä: "Kärpät ollut odotettua haavoittuvampi"

LIIGA / Haastattelu
Jarno Kärki kaipaa Ässien peliin lisää tylyyttä.
Kuva © Arno Hämäläinen
Kärpillä on keskiviikkona ensimmäinen tilaisuus katkaista puolivälieräsarja Ässiä vastaan. Pataleirissä ei kuitenkaan jäädä Jarno Kärjen mukaan murehtimaan, vaan lähdetään pelaamaan Oulussakin aivan kuin kotona oteltaisiin.

Maanantainen Porin peli kääntyi päätöserässä Kärpille Ässien johdettua pitkään 1−0-lukemin. Jarno Kärjen mielestä isännät passivoituivat liikaa ja unohtivat olla aktiivisia, jolloin Kärpät pääsi hyödyntämään paikkansa.

− Täytyy muistaa pitää omasta tekemisestä huolta ja antaa kokoajan painetta, jotta Kärppiä voidaan horjuttaa, Kärki pohti.

Kaikenkaikkiaan sarja on ollut porilaishyökkääjän mukaan varsin odotettu ja tasainen, mutta Ässät ei ole silti kyennyt täysin käyttämään annettuja tilaisuuksia.

− Kärpät on ollut jopa haavoittuvampi kuin ajattelimme, joten meidän olisi pitänyt olla vaan tylympiä ja hoitaa pelit pois alta. Toisaalta Kärpät on myös rohkeasti pelaava joukkue, joten tiukkaa on ollut, Kärki näki.

Keskiviikkoiseen vieraspeliin matkustaa silti edelleen itseensä ja voittoon uskova Ässät.

− Emme lähde murehtimaan nyt, vaan pelaamme rohkeasti ja annamme kunnolla painetta. Vaikka Oulussa ollaankin, lähdemme pelaamaan kuin kotipeliä, Kärki vakuutti.

Joukkue hoitaa toki palauttelua tulevia otteluitaan varten komeasti uudistetun Isomäki Areenan uumenissa, mutta Kärki luottaa myös omiin konsteihin valmistautumisessa. Miehellä on kotonaan vanha jätesäiliö, jota hän käyttää kylmäaltaana.

− Se nyt lähti siitä, kun ennen remonttia vanhassa hallissa oli samalla tavalla jätesäiliö käytössä. Sitten päätin hankkia sellaisen myös kotiin, vaikka nykyään hallilla onkin kaikki viimeisen päälle. Tykkään kuitenkin hoitaa näitä myös kotona, eikä aina jaksa lähteä avantoon iltaisin, Kärki naurahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle