Ässävalmentaja Mikael Kotkaniemi: "Kaverilla alkaa kesäloma ensimmäisestä maalista"

LIIGA / Haastattelu
Ässät vei pudotuspelien ensimmäisen kierroksen paikallisvastustajansa nenän edestä toisen pelin jännittävien tapahtumien jälkeen.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi oli iloinen mies joukkueensa voitettua pudotuspelien Satakunnan taiston puhtaasti otteluvoitoin 2-0. Raumalla torstaina kamppailtu toinen peli venyi lopulta jatkoerään asti Ässien tultua aivan kolmannen erän loppuhetkillä tasoihin.

Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi oli helpottuneen iloinen mies voittoon päättyneen torstai-illan ottelun jälkeen. Kumpikaan joukkue ei ollut selvästi toista parempi, vaan ratkaisu löydettiin vasta jatkoerässä.

− Tosi tasainen peli oli, kovaa vääntöä alusta loppuun asti, Kotkaniemi vahvisti toimittajan näkemyksen.

Parannettavaakin pelistä valmentajan mukaan löytyi jatkoa ajatellen.

− Ei oltu parhaimmillamme kiekollisesti, mutta toisaalta Lukko teki sen (kiekollisen pelaamisen) meille vaikeaksi. Muutenkin tulimme tänään ehkä vähän odottelemaan ja katselemaan, ja ensimmäisen erän jälkeen täytyi herätellä ryhmää. Täytyy silti kiittää joukkuetta, että vaikeistakin hetkistä olemme kyenneet nousemaan, Kotkaniemi pohti.

Pudotuspelien ratkaisevassa ottelussa jatkoerä on raastava, sillä sarjassa tappiolla olevan joukkueen pelit loppuvat yhteen osumaan. Lukko joutui siis lähtemään selkä seinää vasten kamppailemaan mahdollisuuksistaan jatkaa ottelusarjaa.

− Eihän nämä arpapeliä ole, mutta aktiivisuutta jatkoerät vaativat ja siihen satsasimme. Jos alkaa kauheasti odottelemaan ja peruuttelemaan, niin huonosti käy. Puhuimme kopissa, että se on nyt yksi maali, joka lähettää Lukon kesälomalle, Kotkaniemi kertasi.

Lopulta ässäkapteeni Matti Kuparinen sai kunnian viimeistellä ottelusarjan jatkoerämaalillaan.

− Saken (Sakari Salminen) saadessa kaverilta kiekon tuli sellainen tilanne, josta pystyi kaksi sekuntia aiemmin ennakoimaan, että tästä tulee joko maali tai ainakin erittäin paha tilanne, Kotkaniemi väläytti ennustajanlahjojaan.

Ässät edelleen voittamaton pudotuspeleissä Lukkoa vastaan

Porilaiset ovat olleet harvalukuisissa pudotuspeleissä Lukolle vaikea vastustaja, eivätkä raumalaiset vieläkään onnistuneet voittamaan rakasta vihollistaan. Kotkaniemi naureskeli torstai-illan onnistumisen lämmittävän vähän enemmän siksi, että patapaidat olivat edelleen pysäyttämättömiä Lukolle.

− Lähinnä olen kuitenkin iloinen siitä, että me pääsimme jatkoon tästä sarjasta!

Ässät säästyi voitollaan kolmannelta ottelulta, joka olisi pelattu lauantaina. Näinollen porilaiset jatkavat pudotuspeliurakkaansa ensi viikolla, mutta vastustaja selviää vasta viikonloppuna SaiPan ja Pelicansin saadessa ottelusarjansa päätökseen.

− On hyvä, että saamme sulatella tätä voittoa viikonlopun aikana. Nyt olemme päässeet siihen tavoitteeseen, joka meillä oli kauden aikana, vaikka se tulikin pienen mutkan kautta, Kotkaniemi linjasi.

Seuraavaksi porilaisia vastaan asettuu joko Kärpät tai TPS, mutta valmentaja ei suoraan osannut nimetä, kumpi olisi toivotumpi vastus.

− Sinällään ei ole mitään väliä, mutta kumpikin niistä on tosi kovia joukkueita, Kotkaniemi päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle