Yksi NHL:ssä, toinen Rautaliigassa ja kolmas jo lopetti – Miten Kossilan veljekset ajautuivat eri teille?

NHL, Muut Sarjat / Artikkeli
Joshua Kossila on veljeskatraan vanhin.
Kuva © Mika Pukkinen
Kiekkoveljekset Kossila: Kalle, Joshua ja Otto. Kolme miestä ja kolme täysin erilaista suuntaa. Kaikki tavallaan samasta puusta veistettyjä miehiä, mutta miten tässä näin kävi? Jatkoaika selvitti asiaa.

Anaheim Ducksissa NHL-ammattilaissopimuksella pelaava 24-vuotias Kalle Kossila on kulkenut tutkan alla tiensä NHL-kaukaloihin. Kossila lienee yksi vähiten puhutuista suomalaisista NHL-pelaajista, mutta kuitenkin tälläkin kaudella mies on saanut NHL-otteluja alle jo kymmenkunta kappaletta. Hän valmistui muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa St. Cloud State Universitystä hyvin paperin.

Kallen 26-vuotias isoveli Joshua Kossila pelaa puolestaan kiekkoa tällä hetkellä Suomessa ja opiskelee Vaasan yliopistossa rahoitusta ja laskentaa. Joukkueena on Lapuan Virkiä, joka pelaa Rautaliigaa, eli II-Divisioonaa, Keskimaan alueella. Taitava Kossila tahkoaa vuodesta toiseen järjettömiä pistemääriä alasarjoissa, mutta ei koskaan lähtenyt ammattilaispolulle.

Kolmas veljeksistä, Otto Kossila, 20, on puolestaan ehtinyt jo lopettaa kiekkoilun ja suorittaa tällä hetkellä asepalvelusta. Otto pelasi oman kiekkouransa ainoastaan juniorisarjoissa, mutta lopetti pelaamisen Grankulla IFK:n A-nuorien riveissä kauden 2016-17 päätteeksi, eikä ole sen kummemmin sarjapeleissä kiekkoon koskenut.

Hieman pesäeroa tehdään myös siinä, että veljekset eivät ole syntyneet edes samassa paikassa. Vanhin veli Joshua syntyi Helsingissä ja Kalle puolestaan Ranskassa Neuilly-Sur-Seinessä. Kalle ei vastoin yleistä kuvitelmaa omista kuitenkaan Ranskan passia. Otto puolestaan syntyi Kossiloiden karavanin siirryttyä jo Kauniaisiin. Kossilat kaikki ovatkin Kauniaisten kiekkoylpeyden Grankulla IFK:n kasvatteja.

"Oton kanssa olemme enemmän tällaisia taivaanrannan maalareita" - Joshua Kossila

Joshua oli jopa Kallea potentiaalisempi pelaaja juniorina. Hänen kohdallaan puhuttiin jonkinasteisesta lapsitähdestä. Miestä ei kuitenkaan treenaaminen juurikaan kiinnostanut, vaan hän halusi pitää vain hauskaa ja pelata rakastamaansa lajia.

− Lahjat hänellä varmaan oli paremmat kuin minulla. Sellainen viimeinen intohimo puuttui. Sellainen, että hän olisi määrätietoisesti halunnut kehittyä. Hän on aina halunnut olla hieman mukavuusalueella. Kun piti juosta mäkeä ylös ja valmentaja huutaa vieressä, niin se ei enää maistunut, Kalle naurahtaa.

− Meillä oli hieman löysä C-juniorivuosi ja kun siirryttiin B-junioreihin, niin taso nousi paljon. Treenaaminen muuttui ammattimaisemmaksi, eikä se sitten istunut minun muottiini. En vain päässyt siihen treenaamisen makuun. Ei ollut sellaista, että jaksaa mennä salilla ja juosta ja niin edelleen. Se hauskuus lähti vähän sitä myöden, Joshua vahvistaa.

Otto ei koskaan ollut isoveljien mukaan sellainen, joka olisi innostunutkaan jääkiekosta samalla tasolla kuin veljensä. Hän on vähän samankaltainen kuin veljensä Joshua, joka ei niinkään ole treenaamisen perään. Ottoa veljekset kuvailevatkin fiksuksi, jota kuitenkin toisinaan pitää hieman patistaa. Veljesten välillä on siis persoonaeroja.

− Olemme kaikki hieman erilaisia. Ehkä Oton kanssa nautimme elämästä hieman eri tavalla kuin Kalle. hän on määrätietoisempi ja asettaa tavoitteet pidemmälle. Oton kanssa olemme enemmän tällaisia taivaanrannan maalareita, Joshua muotoilee.

− Kalle on fiksu. Hän on käynyt matikkaluokat ja urheiluluokat ynnä muut. Hän on aina päättänyt, mitä haluaa ja tekee sen, hän jatkaa.

Kalle Kossila pelaa tällä hetkellä Anaheimin NHL-organisaatiossa.
Kuva © Getty Images

Ulkojäiden kuninkaat rullakiekkoilijoina

Joshua ja Kalle tarkastelevat kuitenkin toistensa menestystä tiiviisti. Joshua sanoo viettäneensä useita öitä ihmetellen Kallen NHL- ja AHL-otteluita. Myös Kalle tutkii tilastotasolla sitä, montako pistettä velipoika on saanut kasaan Rautaliigassa. Tyypillisesti niitä tulee reilusti yli kahden pisteen keskiarvolla ottelua kohden. Ei täysin vaatimatonta.

− Hänellä on edelleen se taito ja peliymmärrys. Varmasti hän on yksi sarjan taitavimpia kavereita. Jos se kunto siellä vielä olisi, niin hän pystyisi varmasti pelaamaan edelleen Mestiksessä. Hän nyt tietenkään ei ole moneen vuoteen treenannut kovaa. Kesät menevät enemmän chillaillessa, Kalle sanoo.

Joshuan olisi tarkoitus siirtyä tv-katselusta visiittiin paikan päälle Anaheimiin jouluna koko perheen voimin ja keväällä vielä uudelleen kaverin kanssa. Kallen NHL-debyytin hän missasi, eikä ole omien kiireidensä vuoksi vielä ehtinyt NHL-pelejä katsomaan muutenkaan paikan päälle. Kohta on kuitenkin sen aika.

− En kyllä voi olla ylpeämpi veljestä. Joskus minulta on kysytty, että olenko kateellinen Kallelle, mutta sanon, että en ikinä. Mielestäni on hienoa, että hän on NHL:ssä. Monen muun velipoika ei ole päässyt noin pitkälle, Joshua myhäilee.

− Kalle on muutenkin niin casual. NHL-debyytistä hän vain laittoi tekstarin ja sanoi, että menen nyt Ducksin mukaan. Hän on tehnyt paljon hommia, mutta on aika nöyrä. Kyllä hän itsekin kesällä silti sanoi, että on kohta NHL-tasoa kun jaksaa treenata, vanhin veli jatkaa.

Kahdella vanhemmalla veljeksellä on ikäeroa kaksi vuotta, joten he ovat ehtineet nuorempana pelailla paljon yhdessä myös ulkojäillä. Varsinaisessa jääkiekkojoukkueessa Joshua ja Kalle eivät ole koskaan pelanneet samaan aikaan, mutta senkin edestä ulkojäillä.

− Yhtenä viikkona käytiin 42 tuntia pelailemassa. Pidimme silloin päiväkirjaa jäätunneista ja Joshuakin oli suurimman osan ajasta silloin mukana. Pelit olivat se juttu. Siinä jaksoi aina hetken syötellä ja kikkailla, mutta sitten kun pääsi pelaamaan, niin se maistui aina. Oli aina kiva voittaa muita pelaajia, Kalle sanoo.

Veljeksiltä löytyi myös bravuuri tähän toimintaan.

− Halusimme olla aina samalla puolella kahdestaan. Teimme niin, että katsoimme ulkojäiltä aina kaksi parasta muuta pelaaja ja menimme haastamaan heidät. Yleensä he olivat vanhempia. Jos he olivat minua pari vuotta vanhempia, niin he olivat Kallea sen neljä vuotta vanhempia, Joshua aloittaa ja jatkaa:

− Kalle oli aina tosi pienikokoinen junnuna. Sen piti pärjätä muilla keinoin kuin koolla. Jossain vaiheessa me kyllä veimme kaikki pelit. Olimme siellä melkein aina siihen asti, kunnes valot sammuivat.

"Viime vuonnakin olin joukkueessa huoltajana ja joukkueenjohtajana. Annoin Joshualle paljon peliaikaa" - Kalle kossila

Veljekset harrastivat nuorempana jääpalloa, mutta myöskään siinä lajissa veljekset eivät päässeet samassa joukkueessa pelaamaan. Sen sijaan laji, joka kumpaakin yhdistää, on rullakiekko. Kallen ja Joshuan seura oli Grankulla IFK, jonka mukana he voittivat rullakiekossa yhdessä myös yhden A-nuorten Suomen mestaruuden. Muutama vuosi vierähti yhdessä Grankullan A-nuorissa ja miehissä.

Porukka koostui pitkälti heille tutuista pelaajista. Osa oli Grankullan pelaajia ja osa oli Kallen kavereita jokeriajoilta. Mukana joukkueessa olivat tunnetuista pelaajista esimerkiksi Markus Hännikäinen, Otso Rantakari ja Teemu Henritius. Ensiaskeleet veljekset ottivat rullakiekkoon Kauniaisten jäähallilla.

− Olimme silloin todella nuoria. Menimme aina Kauniaisten jäähallille. Siellä oli matto kesäisin, jossa sai vapaasti luistella. Kävimme siellä höntsäilemässä ja pelasimme aika monta vuotta. Teimme silloin Jokereista porukan, jossa pelasimme kesäliigaa ja kävimme SM-turnauksissa. Emme aina pelanneet yhdessä, mutta joinain vuosina kyllä. Voitimme esimerkiksi A-junnujen Suomen mestaruuden, Kalle kertoo.

Myös veljesten isä oli penkin takana mukana toiminnassa.

− Olihan hän siellä taustahenkilönä. Kyllä sitten, kun hän alkoi jotain liikaa neuvomaan, niin sanottiin, että saat kohta mennä tuonne katsomon puolelle. Kyllä siinä aika hyvin tiedettiin, mitä tehdään, Joshua nauraa.

Nykyään myös rullakiekko on jäänyt hieman sivulajiksi. Joukkue heillä on kuitenkin olemassa. Joshua, Kalle ja heidän isänsä perustivat harrasteporukan Helsinki-liigaan. Kallea niissä kekkereissä ei kentällä juurikaan näe, mutta hän kuitenkin pyrkii aina ilmestymään paikalle. Mies luonnollisesti murehtii ammattilaisena esimerkiksi loukkaantumisista, joita hänellä oli nuorempana enemmänkin.

− Kallenkin pitää tehdä aika paljon juttuja kesällä, niin hän haluaa myös välillä levätä. Mutta harrastejengi on vielä kasassa ja siellä pelaan. Lopetimme sen SM-sarjatoiminnan parin kauden jälkeen sen vuoksi, että siinä tuli aika paljon reissaamista, Joshua kertoo.

− Aivan kiva laji se on. On ollut loukkaantumisia esimerkiksi lonkan kanssa, joten se on jäänyt vähän vähemmälle sen vuoksi. Kyllä kuitenkin viime vuonnakin olin joukkueessa huoltajana ja joukkueenjohtajana. Annoin Joshualle paljon peliaikaa, Kalle puolestaan naurahtaa.

Joshua pelaa tällä hetkellä Lapuan Virkiässä.
Kuva © Mika Pukkinen

Mökki Championship

Veljekset eivät tätä nykyä juurikaan tapaa. Yksi on asepalveluksessa, toinen opiskelee Pohjanmaalla ja kolmas pelaa ammattikiekkoa rapakon takana, joten aivan äkkiä he eivät samaan paikkaan vahingossa eksy.

Kesäisin veljestapaamiset kuitenkin aina järjestyvät. Kilpailuja on järjestetty siinä sivussa kautta aikojen. Kauniaisten kotiasunnolla on edelleen olemassa salibandyhuone, jossa voi ottaa jopa yksi vastaan yksi -pelejä.

− Joshua oli etenkin pienenä sen verran paljon isompi ja vahvempi, että oli aika vaikea voittaa häntä missään enemmän fyysisessä lajissa, Kalle muistelee.

Perinteiset änärit ja fifat ovat arkipäivää, kuten myös kesäisistä harrastuksista esimerkiksi frisbeegolf. Niissä luonnollisesti pitää järjestää erilaisia kilpailuja. Myös perinteisemmissä peleissä on kamppailtu paremmuudesta.

− Kesällä pelailtiin paljon kortteja. Aina on ollut kovat kamppailut. Kyllä se korttiturnauksessakin meni niin, että ei ole väliä voittaako vai häviääkö, kunhan velipoika jää toiseksi. Siitä saa aina tietyn mielihyvän, Joshua hymyilee.

Koko kesän "the turnaus" oli kuitenkin Mökki Championship. Yksittäistä joka kerta voittavaa henkilöä porukasta ei löydy, mutta viime kesänä Mökki Championshipin voitti Kalle. Mestaruusturnaus sisälsi lajeja mölkystä frisbeen heittoon.

− Josse ja yksi meidän vanha tuttu olimme mummon mökillä ja kisasimme siellä. Siinä oli kaikkea kesäisiä lajeja. Kyllä sen näissä kisoissa aina huomaa, että kukaan ei halua hävitä, Kalle myöntää.

"ei ole väliä voittaako vai häviääkö, kunhan velipoika jää toiseksi. Siitä saa aina tietyn mielihyvän" -Joshua kossila

Kaikki, joilla on sisaruksia tietävät, että joskus roihahtaa. Niin käy kaikille. Nykyään veljekset kuitenkin sanovat, että yhteistä aikaa osaa arvostaa eri tavalla. Vaikka koko kööri suunnisti eri suuntiin jääkiekkomaailmassa, tai oikeastaan kaikissa valinnoissaan, on kaikilla aina ollut kuitenkin muiden tuki.

− Totta kai he ovat olleet aina kannustavia. Ihan sama, olenko treenannut paljon tai vähän, niin he ovat aina antaneet hyvää palautetta. Eivät he perseelle sentään ole potkineet, mutta aina tukeneet eteenpäin, Kalle kiittelee.

Jos ajatellaan useiden vuosien päähän, niin Grankulla IFK:ssa voisi pelata vielä joskus hyökkäystrio Kossila-Kossila-Kossila. Ajatus tällaisesta kentällisestä edes yksittäiseen otteluun saa veljekset innostumaan.

− Se olisi kyllä makeata. Todellakin. Olisi siistiä pelata veljesten kanssa edes kerran. Olen joskus miettinyt, että kun Kalle joskus palaa Suomeen pelaamaan, niin voitaisiin vetää vuosi jossain alempana huvikseen. Se olisi kyllä hienoa, Joshua hehkuttaa.

− Olisi se kyllä aika kova, jos saataisiin kaikki edes yhteen peliin. Se on tietysti myöhempien aikojen murhe, mutta joskus olisi hienoa kokeilla, Kalle puolestaan pohtii.

» Lähetä palautetta toimitukselle