Yhdysvallat muutosten kourissa − sentteriosasto joukkueen syömähampaana

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Detroit Red Wingsissä edukseen esiintynyt Dylan Larkin kuuluu Yhdysvaltain joukkueen ykkösnimiin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Yhdysvallat lähtee jääkiekon MM-kisoihin edellisvuosien tapaan nuorella ja verrattain kokemattomalla ryhmällä. Viime kevään kisoissa pronssille yltäneestä joukkueesta ei ole mukana kuin harva, joten joukkue kaipaa uusia tekijöitä jokaisella osa-alueella.

Yhdysvaltain lähtökohdat Venäjällä pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin ovat maalle hyvin perinteiset. Viime keväänä Tšekissä joukkue oli pronssilla, ja viimeiset neljä MM-osallistumista ovat päättyneet kaksi kertaa putoamiseen puolivälierissä tai pronssimitaliin vuorovuosina.

Tällä kertaa mukana on entisestään nuorentunut ryhmä: ennen 1990-lukua syntyneitä pelaajia löytyy joukkueesta vain neljä. Edmonton Oilersin Matt Hendricks ja Columbus Blue Jacketsin Nick Foligno edustavat joukkueen kokeneempaa kaartia.

Toisesta päästä löytyvät superlupaukset Auston Matthews ja Detroit Red Wingsin Dylan Larkin. Perinteisesti Yhdysvalloilla on ollut mukanaan yliopistopelaajia, eikä tämäkään vuosi uuden päävalmentajan John Hynesin alaisuudessa ole poikkeus. Joukkueesta löytyy kuusi yliopistotason kiekkoilijaa.

Joukkueen päävalmentaja John Hynesilla riittää työnsarkaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Hyökkäyskaartin nuoret suuressa roolissa

Suurimmat katseet Yhdysvaltain ryhmässä kohdistuvat varmasti kesän varaustilaisuuden potentiaaliseen ykkösvaraukseen, keskushyökkääjä Matthewsiin. Menneellä kaudella Zürich Lionsia Sveitsin pääsarjassa edustanut Matthews oli joukkueensa toiseksi paras pistemies ja pistekeskiarvolla mitattuna koko liigan toiseksi paras NHL:stä tutun Pierre-Marc Bouchardin jälkeen. Vaikka tulevat MM-kisat ovat Matthewsille vasta uran ensimmäiset, odotetaan häneltä varmasti pisteitä. Kokonaisvaltaisesti tehokas nuorukainen löytäneekin paikkansa ykkös- tai kakkosketjun keskeltä.

Red Wingsin kauden ehdottomiin valopilkkuihin kuulunut Larkin pelasi suurimman osan kaudesta ykkösketjussa ruotsalaiskonkari Henrik Zetterbergin laidassa. Tehopisteitä kertyi 80 ottelussa 23+22=45. Larkin pelasi erityisen vahvasti kevääseen asti, mutta hyytyi jonkin verran kauden loppua kohden. Pudotuspeleissä Larkin saalisti yhden maalin viidessä ottelussa. Laitahyökkääjän roolistaan huolimatta Larkin on luontainen sentteri, joten mielenkiinto kohdistuu päävalmentaja Hynesin päätökseen Larkinin pelipaikasta. Viime keväänä statistin rooliin MM-kisoissa jääneeltä Larkinilta odotetaan nyt eri tason panosta.

Tulevat MM-kisat ovat Auston Matthewsille uran ensimmäiset, mutta kokonaisvaltaisesti tehokkaalta nuorukaiselta odotetaan varmasti pisteitä.

Vaikka todelliset NHL-avut vähissä tänä keväänä ovatkin, joukkueesta löytyy nuorta tulitukea myös muualta hyökkäyksestä. Kuluneella yliopistokaudella NCAA:n pistepörssin kärkinelikkoon mahtunut Michiganin yliopiston ykkösnyrkki Kyle ConnorJ.T. CompherTyler Motte tuo Yhdysvaltain ryhmään tulivoimaa ja nuorta innokkuutta.

Ketjun kaikilta pelaajilta löytyy paljon myös luisteluvoimaa, nopeutta ja maalivainua. Kolmikosta Motte pelasi yliopistokauden päätyttyä myös viisi ottelua AHL:n Rockford IceHogsissa tehoilla 2+3=5. Pudotuspeleissä mies iski kolmessa ottelussa kaksi maalia. IceHogsissa hienon kauden (66 ottelua, 18+33=51) pelannut Vincent Hinostroza kuuluu myös MM-joukkueen kärkipelaajiin.

Vuosien tauon jälkeen tähtilipun alla MM-kisoissa pelaava Foligno on myös joukkueen tärkeimpiä hyökkääjiä. Vaikka kausi Blue Jacketsissa meni aavistuksen penkin alle, ratkaisutaitoa mieheltä löytyy. Viime kaudella Foligno voitti joukkueensa pistepörssin nakuttamalla 79 ottelussa 73 pistettä (31+42).

Joukkueen kapteenina viime kevään kisoissa palvellut Hendricks iski tuolloin 10 ottelussa kolme pistettä (2+1). NHL:ssä alemmista ketjuista tutun Hendricksin merkitys tullee olemaan joukkueelle tärkeämpi kovuuden ja henkisen puolen muodossa.

Kisajoukkueesta viime tingassa pois loukkaantumisen vuoksi jättäytyneelle Red Wingsin Luke Glendeningille on vaikea löytää sopivaa korvaajaa. Hänen alivoimaosaamisensa ja kahden suunnan pelinsä olisi ollut kaivattu apu, sillä Glendening oli kuluvalla kaudella taalaliigan kärkinimiä alivoima-ajassa ja blokatuissa laukauksissa mitattuna. Glendeningin jäätyä pois voi joukkueen johdolta odottaa ainakin yhden sentterin lisäämistä joukkueeseen.

Muutaman ottelun verran ammattilaiskiekkoa haistelemaan päässeellä Tyler Mottella on ratkaisijapotentiaalia.
Kuva © Getty Images

Puolustus iso kysymysmerkki − Hanifin tukipilarina?

Kovien NHL-tason puolustajien vajaus näkyy joukkueen pakkipäässä selkeästi. Edelliskisoissa siniviivalla häärineet Blue Jacketsin Seth Jones, Boston Bruinsin Torey Krug ja Carolina Hurricanesin Justin Faulk ovat tällä kertaa ryhmästä sivussa. Vaikka nuoria, potentiaalisia pelaajia tämänkertaisessa kaartissa onkin, on peliä tekevistä puolustajista huutava tarve. Mielenkiintoisia yksilöitä tosin löytyy senkin edestä.

Ykköspuolustajan tittelistä tuskin on kovaa kilpailua. Hurricanesissa tällä kaudella koko kauden pelanneelta viime kesän vitosvaraus Hanifinilta odotetaan kokonaisvaltaista suorittamista. Takana on kuitenkin vasta miehen uran ensimmäinen ammattilaiskausi vaihtelevassa roolissa. Hanifin toimi läpi kauden yhtenä Hurricanesin ylivoimapelin katalysaattoreista, joten hänellä lienee samanlainen rooli myös MM-kisoissa.

Hanifinin todennäköisenä parina luutiva Arizona Coyotesin Connor Murphy tuo joukkueen puolustukseen kokoa ja fyysisyyttä Hanifinin kiekollisemman roolin tueksi. Reilusti minuutteja kerännyt Murphy pelasi Coyotesin riveissä tällä kaudella 78 ottelua tehopistein 6+11=17. Hän kuuluu joukkueen MM-kisakonkareihin, sillä Murphy on ollut mukana kaksissa edelliskisoissa pelaten 15 ottelua pisteittä.

Vaikka nuoria, potentiaalisia pelaajia tämänkertaisessa kaartissa onkin, on peliä tekevistä puolustajista huutava tarve.

Muista Yhdysvaltain puolustajista Buffalo Sabresin Jake McCabe ja Ottawa Senatorsin Chris Wideman ovat selkeästi syvyyspelaajia, mutta peliaikaa kaksikolle tulee varmasti kertymään tämänhetkistä taitotasoa enemmän. McCabe pystyy kuitenkin parhaimmillaan himmentämään vastustajan hyökkäyksen, ja Widemanin lahjat hyökkäyspäähän pelatessa antavat uskoa paremmasta.

Kolmosparissa ainakin harjoitusottelussa Suomea vastaan esiintyneet yliopistopelaaja Steven Santini sekä pienikokoinen kiekkokiertolainen David Warsofsky ovat kisoissa oletusarvoisesti pienessä roolissa, vaikka etenkin Warsofskyn erinomainen liikkuvuus ja hyökkäykselliset kyvyt saattavat yllättää.

Tämänhetkisen puolustuksen musta hevonen löytyy New York Rangersin farmijoukkue Hartford Wolf Packista. Rangersin vuoden 2012 ykkösvaraus Brady Skjei pelasi Wolf Packissa vahvan kauden: palkintona joukkueen puolustajien sisäisen pistepörssin toinen sija 28 pisteellä (4+24) 68 ottelussa. Isokokoisen Skjein kehityskäyrä on osoittanut selvästi ylöspäin, joten hyvillä esityksillä avausotteluissa miehen rooli voi hyvinkin kasvaa.

Onko Carolina Hurricanesin Noah Hanifinista yhdeksi joukkueen johtavista kiekollisista pelaajista?
Kuva © Getty Images

Condon maalivahtitaiston ykkösnimi

Viime vuoden MM-kisoihin nähden Yhdysvallat lähtee Venäjälle aavistuksen vahvistuneella maalivahtiosastolla. Connor HellebuyckJack Campbell ja Alex Lyon ovat vaihtuneet Mike CondoniinKeith Kinkaidiin sekä Thatcher Demkoon. Tämänkertaisesta kolmikosta Demko katsonee kisat katsomon puolelta ilman suurempia yllätyksiä.

Montréal Canadiensin ykkösvahdiksi Carey Pricen loukkaannuttua noussut tulokas Condon hoiti alkukevääseen asti tonttinsa vakuuttavasti, kunnes vajosi lopulta muun joukkueen kanssa harmaaseen massaan. Miehen tilastoiksi jäivät 55 ottelua torjuntaprosentilla 90,3.

Haastajan roolissa MM-kisoihin lähtevä Kinkaid merkkautti tällä kaudella New Jersey Devilsin paidassa 23 ottelua. Mies pelasi ajoittain erinomaisesti − ajoittain karmaisevasti. 26-vuotias vahti pelasi tilastollisesti NHL-uransa heikoimman kauden päästettyjen maalien keskiarvolla 2,81 ja torjuntaprosentilla 90,4. Jos Condon kuitenkin haparoi turnauksen alussa, Hynes tuskin epäröi vaihtaa Kinkaidia kehiin.

Yhdysvaltain MM-joukkueen lähihistoriasta on haastavaa löytää erinomaisesti pelannutta, selkeää ykkösvahtia. Niin tai näin, amerikkalaisten maalivahtipelin täytyy osua nappiin, jotta mahdollisuudet mitalipeleihin säilyvät.

Mike Condon on Yhdysvaltain maalilla kovan paikan edessä.
Kuva © Getty Images

Mitä joukkueelta on lupa odottaa?

Yhdysvaltain MM-joukkueen kokemattomuus kasaa suuria paineita yksilöiden harteille. Hyökkäyspäässä ratkaisuja odotetaan ennen kaikkea Matthewsilta, Larkinilta ja Folignolta, mutta muun hyökkäyksen täytyy kollektiivisesti nostaa tasoaan, jos joukkue mielii pärjätä.

CCM-ketjuksi nimetyn Connor−Compher−Motte-vitjan vahvat otteet pelastaisivat paljon, eikä onnistuminen jää ainakaan miesten potentiaalista kiinni. Yleisesti ottaen luisteluvoima ja menestyksen nälkä ovat hyökkäyksen suurimpia valttikortteja. Jos joukkue saa kisojen aikana etulinjaansa pari täsmävahvistusta, helpottuu urakka huomattavasti.

Joukkueen alisuorittaessa alkusarjaan jääminen on realismia. Mikäli palaset loksahtavat kohdalleen, mitalipelit eivät ole poissuljettuja.

Puolustuksesta löytyy joukkueen suurimmat aukot. Vaikka vääntövoimaisia, kookkaita pelaajia ryhmästä löytyykin, kiekollisesti varmat ja jo tasonsa omassa päässä osoittaneet pakit puuttuvat lähes täysin. Hanifinin ja Murphyn yhteispeli ratkaisee paljon. Lähestulkoon kaikkien muiden puolustajien riittävyys MM-tasolla on arvoitus, ja Yhdysvallat antaakin hurjasti tasoitusta kilpakumppaneilleen raakileisen puolustuksensa vuoksi.

Pelaa maalilla loppukädessä sitten Condon tai Kinkaid, tulitukseen joutuminen on varsin todennäköistä. Molemmat maalivahdit pystyvät parhaimmillaan ratkaisemaan otteluita yksin, mutta kauden kokonaissuorituksiin nähden tason nosto olisi erittäin tärkeää.

Jos joskus voi sanoa, että Yhdysvaltain suhteen voi MM-kisoissa tapahtua mitä vain, tämä on se vuosi. Joukkueen kirkkaimpien tähtien ja potentiaalisten vastuunkantajien alisuorittaessa alkusarjaan jääminen on realismia. Mikäli palaset loksahtavat täydellisesti kohdalleen ja esiin nousee uusia ratkaisijoita, mitalipelit eivät ole poissuljettuja.

Kisajoukkueen päävalmentaja Hynes hilasi tällä kaudella pitkälti nimettömän New Jersey Devilsin lähes pudotuspeleihin. Yhdysvallat voi vain toivoa samankaltaista urotekoa jälleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle