Kanada-Cup oli kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n, NHL:n ja pelaajayhdistys NHLPA:n järjestämä turnaus, joka pelattiin ensimmäisen kerran syyskuussa 1976. Kanada-Cup oli tavallaan jatkoa vuosina 1972 ja 1974 pelatuille Summit Series -turnauksille, joissa Kanadan ja Neuvostoliiton maajoukkueet kohtasivat parhailla mahdollisilla kokoonpanoillaan.
Vuonna -72 Kanadan maajoukkue koostui NHL-pelaajista ja -74 WHA-pelaajista, joten vasta Kanada-Cupissa -76 Kanada sai molempien sarjojen parhaat pelaajat käyttöönsä.
Kanadan ja Neuvostoliiton lisäksi Kanada-Cupissa pelasivat Yhdysvallat, Tšekkoslovakia, Ruotsi ja Suomi. Pelipaikkoja olivat Ottawa, Toronto, Montreal, Winnipeg, Quebec ja Philadelphia, jossa Yhdysvallat pelasi kaksi ottelua.
Alkusarjassa joukkueet pelasivat kertaalleen toisiaan vastaan, ja alkusarjan kaksi parasta kohtasivat toisensa finaaleissa, jotka ratkaistiin paras kolmesta -periaatteella.
Mestaruuden voitti Kanada kaatamalla Tsekkoslovakian suoraan kahdessa finaalissa. Suomi jäi alkusarjan viimeiseksi maalierolla 16-42. Ainoat pisteet tulivat voitosta Ruotsia vastaan.
Turnauksen pistepörssin voitti Neuvostoliiton Viktor Žluktov, joka keräsi viidessä pelissä tehot 5+4. Kanadan puolustaja Bobby Orr saalisti yhtä monta pistettä, mutta pelasi kaksi peliä enemmän. Orr kuitenkin valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä myös tähdistökentälliseen.
Kanadalaisista tähdistöön pääsivät myös maalivahti Rogatien Vachon ja hyökkääjä Darryl Sittler. Ruotsin puolustaja Börje Salming, Neuvostoliiton hyökkääjä Aleksandr Maltsev ja Tšekkoslovakian hyökkääjä Milan Novy olivat muut tähdistöön valitut.
Suomen paras pistemies oli Matti Hagman tehoilla 2+4. Lasse Oksanen ja Kari Makkonen olivat parhaat suomalaiset maalintekijät. Molemmat iskivät kolme maalia.
Kanadalle ei löytynyt vastusta
Lasse Heikkilän valmentama leijonamiehistö koostui enimmäkseen kotimaan sarjassa pelanneista pelaajista. Pohjois-Amerikassa pelasivat ainoastaan puolustajat Pekka Rautakallio ja Heikki Riihiranta sekä hyökkääjät Veli-Pekka Ketola ja Juhani Tamminen. Lisäksi Oksanen ja maalivahti Jorma Valtonen pelasivat Italian sarjassa.
Ero huippumaihin oli merkittävä. Suomi päästi alkusarjassa ylivoimaisesti eniten maaleja, ja pelkästään Kanada ja Neuvostoliitto tykittivät Suomen verkkoon yhteensä 22 osumaa. Leijonien valopilkuksi jäi voitto Ruotsista lukemin 8−6. Ottelun suomalaissankarit olivat Tamminen ja Hagman, jotka molemmat keräsivät kolme tehopistettä.
Isäntäjoukkue Kanada oli turnauksen alusta lähtien lähestulkoon dominoiva. Viidessä alkusarjan ottelussa Kanada päästi vain viisi maalia, ja ainoastaan Tšekkoslovakia pystyi Kanadan voittamaan.
Neuvostoliitolta puuttui monia tähtipelaajia, kuten pelätty hyökkäyskolmikko Valeri Harlamov-Boris Mihailov-Vladimir Petrov. Neuvostoliitto ei alkusarjassa voittanut Suomen lisäksi kuin Yhdysvallat.
Tšekkoslovakia sen sijaan pelasi vahvan turnauksen ja hävisi alkusarjassa vain Ruotsille ja pelasi Yhdysvaltojen kanssa tasan. Tšekkoslovakia oli alkusarjan toinen ja kohtasi finaaleissa Kanadan.
Ensimmäinen osaottelu oli Kanadan näytöstä, ja vaahteranlehtipaidat menivät jo avauserässä 4−0-johtoon. Tšekkoslovakia vaihtoi toiseen erään maalivahtia, mutta Kanada voitti lopulta 6−0. Ottelun hahmoksi nousi puolustaja Orr, joka laukoi kaksi ylivoimamaalia ja keräsi vielä yhden syöttöpisteen.
Toinen finaali oli tasaisempi, vaikka Kanada karkasi taas nopeasti kahden maalin johtoon. Tällä kertaa maalivahdin vaihto kuitenkin onnistui, ja Tšekkoslovakia kiri tasoihin. Neljä minuuttia ennen kolmannen erän päättymistä Tšekkoslovakia siirtyi 4−3-johtoon.
Bill Barber kuitenkin tasoitti pari minuuttia myöhemmin, ja jatkoerässä Kanadan sankariksi nousi tähdistöön valittu Sittler, joka keräsi turnauksen kuudesta tehopisteestään puolet kahdessa finaaliottelussa.
Ainutlaatuinen turnaus ja mestaruuden voittaminen keräsivät arvostusta kanadalaispelaajissa. Esimerkiksi Orr on myöntänyt Kanada-Cupin olleen uransa kohokohta kahdesta Stanley Cup -voitosta huolimatta. Turnaus jäi Orrin ainoaksi esiintymiseksi arvokisoissa.
