#VIVALAVEHMA: Maassa maan tavalla, mutta makaronilaatikosta ei luovuta

Muut Sarjat / Artikkeli
Dingo-maniaa vuonna 2014.

Viimeksi kertomani vieraskiertueen jälkeen oli edessä iloinen yllätys. Joukkueenjohtajamme soitti ilmoittaakseen, että asuinaika Pignadassa oli ohi, ja edessä oli muutto omaan asuntoon. Minulta kyseltiin jo kesällä halukkuutta asua yhdessä kahden muun ulkomaalaispelaajan kanssa. Vastasin tietysti myöntävästi.

Kesällä oli ollut puhetta, että asunto on iso ja hieno omakotitalo, jonka pihalla on myös uima-allas. Edellinen "hotelli uima-altaalla" ei kuitenkaan täysin vastannut odotuksia, joten suhtauduin tähän kämppäänkin vähän varauksella. Saavuttuamme asunnolle tajusin kuitenkin, että epäilykset olivat täysin turhia. Asunto tosissaan oli kaksikerroksinen omakotitalo, jonka pihalla myös todella oli se uima-allas.

Asunnon omistaja on joukkueenjohtajamme paras ystävä, joka työskentelee talvet Pariisissa, ja on vuokrannut asuntonsa joukkueemme käyttöön. Kämppäkavereina minulla on kaksi joukkueemme kanadalaispelaajista. Lisäksi asunnossa asuu toisen kämppikseni tyttöystävä ja pieni koira. Toinen kanadalaisista on täysin ranskankielinen, mutta toinen puhuu täydellisesti sekä ranskaa että englantia. Hän onkin helpottanut eloani täällä huomattavasti muun muassa tulkkaamalla pankissa ja muissa tärkeissä paikoissa.

Omakin kielitaitoni on ehkä hieman kehittynyt, mutta aika mikahäkkismäisesti edelleen mennään. Tästä hyvä esimerkki oli, kun valmistin kotona suomalaisten suurta herkkua makaronilaatikkoa, ja jätkät kyselivät että mitä ihmettä tuo on. En oikein tiennyt miten asian selittäisin, mutta kokeilin entisen joukkuetoverini Teemu Suhosen ohjeiden mukaisesti "macaroni in a box". Pojat eivät edelleenkään tiedä, mitä on makaronilaatikko.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna oli edessä viimeiset harjoitusottelut, joissa pääsimme pelaamaan ensimmäistä kertaa kotiyleisömme edessä. Pelasimme perjantaina ja lauantaina tuplaottelut pääsarjajoukkue Brestiä vastaan, siis samaa joukkuetta, joka voitti meidät edellisenä viikonloppuna 4−3 jatkoajalla. Kotihallimme yleisökapasiteetti on 1200 katsojaa ja kaukalo on todella pieni. Tuo tulitikkuaskin kokoinen kaukalo sopii ainakin meikäläisen luistelutaidolle erittäin hyvin.

Ensimmäiseen otteluun löimme ison vaihteen silmään. Brest oli täysi vastaantulija ja ottelu päättyi joukkueemme 6−2-voittoon. Lauantaina vastaan oli odetettavissa sisuuntunut Brest, ja sellainen sieltä myös tuli. Ottelu päättyi todella tiukan taistelun jälkeen Brestin 4−3-jatkoaikavoittoon.

Täysin yllätyksettä ei tämäkään viikonloppu tietenkään sujunut. Otteluissa oli nimittäin naistuomari. Heti kättelyssä on kuitenkin todettava, että hän selvisi urakastaan hyvin.

Olen seurannut Suomessa alkukauden vellonutta keskustelua tuomaritoiminnasta, mutta kyllä siellä vielä tämän asian suhteen on asiat aika hyvin. Täällä linja on lähinnä sellainen, että mailannostosta saat jäähyn, kun seuraavassa tilanteessa jotakin taklataan rumasti selkään eikä käsi nouse pystyyn. Kaikkeen tietenkin tottuu, mutta täällä tuo tuomaritoiminta on lähinnä sillä tasolla, että jotakin vielä sattuu.

Maanantaina 1.9. vietin 25-vuotissyntymäpäiviäni. Suomessa on yleensä tapana, että synttärisankari tuo pukukoppiin kakun muiden pelaajien ja joukkueen johtoryhmän nautittavaksi. Täällä käytäntö on kuitenkin hivenen brutaalimpi. Koppiin toimitettiin laatikollinen olutta, haettiin kenttämieheltä ämpärillinen lunta ja laitettiin mallasjuomat kylmenemään sekä odottamaan treenien loppua.

Keskiviikkona 3.9. oli edessä joukkueemme esittelytilaisuus. Paikalla oli joukkueen jäsenten ja seuralaisten lisäksi kaikki paikalliset mediat, sekä yli sata joukkueemme fania. Valmentajamme esitteli lavalla pelaajat yksi kerrallaan kertoen joitakin yksityiskohtia, kuten edellisten vuosien seurat. Lopuksi hän ojensi mikrofonin pelaajalle, joka sai kertoa haluamansa terveiset faneille. Mietiskelin itse hetken, että mitäs sitä sanoisi, koska he eivät ymmärrä englantia eikä itseltäni ranskan kieli ainakaan vielä toistaiseksi suju.

Lopulta vuoroni tuli ja ainoa asia, jonka valmentajan sanoista ymmärsin, oli hänen lopuksi esittämä ehdotuksensa laulusta. Ajattelin, että mikäs siinä! Dingon Lähetyssaarnaaja on toiminut Levin Tuikku-ravintolassa, niin on sen toimittava täälläkin. Sanaakaan he tuskin tulkinnastani ymmärsivät, mutta hauskaa kaikilla ainakin näytti olevan, ja sehän se tässä elämässä on pääasia!

Seuraavana lauantaina oli edessä sarja-avaus, jota vesi kielellä olimme jo pitkään odottaneet. Ensimmäinen ottelu oli vieraissa Dunkerqueta vastaan. Edessä ei ollut ihan tavallinen Savonlinna-Mikkeli pyrähdys vaan Dunkerquehen oli matkaa yli tuhat kilometriä. Ottelu alkoi lauantai-iltana puoli seitsemältä ja matkaan lähdimme perjantaina treenien jälkeen noin kello kymmenen. Linja-autossa on onneksi makuupaikat jokaiselle, ja yön saa nukuttua bussissa mukavasti. Saavuimme jäähallille aamupäivällä ja otimme siihen pienet verryttelyt, jonka jälkeen menimme syömään ja bussiin päikkäreille.

Dunkerque on arvioitu sarjassamme aivan kärkipäähän. Halli oli yksi karmeimmista, mitä olen urani aikana nähnyt. Joka tapauksessa saapuessamme jäälle muutamaa minuuttia ennen ottelun alkua oli aika hieno fiilis. Pieni ja todella kämäinen halli oli pakattu niin täyteen ihmisiä kuin vain suinkin oli mahdollista. Lisäksi meteli hallissa oli aivan kaamea, ei puhettakaan että kentällä olisi pystynyt kuulemaan joukkuekavereiden puhetta. Suurimmasta mekkalasta vastasi yleisön seassa ollut reilun parinkymmenen soittimen orkesteri.

Aivan lopussa johdimme ottelua 2−1, mutta Dunkerque onnistui kuin onnistuikin vääntämään pelin jatkoajalle. Siinä olikin edessä seuraava yllätys. Jatkoaikaa oli pelattu neljä minuuttia ja viisikymmentä sekuntia ja ajattelin, että rankuille mennään. No, niin mentiinkin, mutta vasta kymmenen minuutin jatkoajan jälkeen. Olisi joku tietysti voinut asiasta jotakin ilmoittaa, mutta maassa maan tavalla.

Ennen rangaistuslaukauskisaa kävelin valmentajamme luo ja sanoin olevani valmis. Koutsin vastaus oli hieman huvittava, koska hän ei sanonut mitään vaan rupesi nauramaan. Voitimme rankkarikisan 1−0 ja näin ollen koko ottelun 3−2. Saimme siis mukaamme tärkeät avauspisteet. Täällä saa voitosta kaksi pistettä, ja jatkoajalle tai rankkareihin mentäessä myös häviäjä saa yhden pisteen.

Osa 2: Petruzalek-aalto ja espanjalaista kiekkokulttuuria

» Lähetä palautetta toimitukselle