#VIVALAVEHMA: Cowboy-tunnelmista suru-uutisiin

Muut Sarjat / Artikkeli
Cowboy ratsastaa uljaalla ratsullaan.
Iiro Vehmasen kiekkotarina jatkuu. Tällä kerralla on tarjolla sekä villiä menoa että ikäviä tragedioita.

Sarjakärjessä lähdettiin seuraavan lauantain kotiotteluun, jossa vastaan asettui Mullhouse. Ennen kyseistä kierrosta Mullhouse oli pelannut kolme ottelua meitä vähemmän ja hävinnyt ainoastaan yhden ottelun. Odotettavissa siis oli todella tiukka vääntö, ja sellainen siitä tulikin.

Pelipäivän aamuna kuulin myös mielenkiintoisia uutisia koskien vastustajan joukkuetta. Ranskan ykkösdivisioonassa on sellainen sääntö, että jokaisessa ottelussa on pöytäkirjaan oltava merkattuna kymmenen ranskalaista pelaajaa. Mullhouse oli lähtenyt perjantai-iltana matkaan, ja parin tunnin matkanteon jälkeen he olivat huomanneet, ettei heillä ole mukana kuin yhdeksän ranskalaista pelaajaa.

Esimerkiksi joukkueemme tehotilastoa johtaa meidän maalivahtimme Sebastian Raibon lukemalla +19.

Bussi oli sitten pysähtynyt siihen paikkaan ja jäänyt odottamaan yhtä loukkaantuneena ollutta ranskalaispelaajaa. Vaihtoakaan tuo kyseinen pelaaja ei ottelussa pystynyt pelaamaan, mutta näin Mullhouse pystyi siis lähtemään otteluun "laillisella" kokoonpanolla.

Mullhousella oli joukkueessa todella paljon slaavilaispelaajia, ja oikeastaan juuri sen näköinen tuo joukkue sitten lopulta oli. Todella taitavia yksilöitä, mutta minkäännäköisestä joukkuepelistä ei voitu puhua. Aloitimme ottelun vahvasti, mutta paikoistamme emme onnistuneet maalia tekemään, ja sitten kun et itse tee, niin kaveri yleensä tekee, ja niin tälläkin kertaa. Ensimmäisen erän jälkeen olimme tappiolla maalein 0−2.

Jatkoimme kuitenkin hyviä otteitamme ja painoimme päälle kuin yleinen syyttäjä, ja kahden erän jälkeen peli oli lukemissa 2−2. Kolmannessa erässä onnistuimme siirtymään 3−2-johtoon, mutta vastustaja kuittasi ylivoimalla. Reilut kolme minuuttia ennen loppua julma painostuksemme palkittiin, ja oman kylän poika Benoit Ladonne täräytti riemastuttavan voittomaalin.

Ottelun jälkeen jo tiistaina loppuunmyydyn areenamme yleisön pauhu oli sitä luokkaa, että ajattelin olevan pakollista heittää kanisterillinen petroolia liekkeihin. On tehtävä kotiluolastamme sellainen paikka, ettei täältä ilman katkenneita raajoja pisteitä enää haeta!

Kun pleksiin kiipeäminen toimi jopa Turussa, tiesin sen toimivan täälläkin. Tämän jälkeen kun DJ päräytti vielä soimaan "Cotton Eye Joen", pääsin hetken ajaksi kuvittelemaan olevani cowboy.

Paikallista tilastointia on myös aivan pakko hieman valottaa. Esimerkiksi joukkueemme tehotilastoa johtaa meidän maalivahtimme Sebastian Raibon lukemalla +19. Lisäksi syötöt ja välillä jopa maalitkin merkitään ihan miten sattuu. Enkä nyt hae tällä sitä, että minulla olisi oikeasti 20 pistettä enemmän kasassa, en todellakaan.

Kaiken huippu nähtiin sitten Reimsissä, jossa kesken voitonkarkeloiden valmentajamme toi koppiin ottelun pöytäkirjan, ja siinä hyökkääjämme sitten yhdessä tuumin "korjailivat" tilastot uuteen uskoon. Sekin ollaan jo nähty, että jos joku syöttö on jäänyt saamatta, on pyydetty valmentajaa soittamaan Ranskan jääkiekkoliittoon ja lisäämään syötöt kohdilleen.

Säällä kun tässä on tullut aina kerskailtua, niin nyt on myönnettävä, että talvi on saapunut Espanjan rajallekin. Vettä on tullut keskimäärin neljänä tai viitenä päivänä viikossa. Ja kun täällä sataa, niin yleensä sitä vettä on sitten tullut kuin sieltä kuuluisasta Esterin ahterista. Ilmakin on kylmennyt keskimäärin sellaiseen +15 asteeseen. Mutta hienoa tässä ilmastossa on se, että edelleen muutaman sadepäivän jälkeen voi hyvinkin tulla todella kaunis päivä, ja lämpötila lähennellä +25 astetta.

Pikkuisen on omaakin suoritustani kehuttava, ei suinkaan kaukalon sisäistä, vaan pukukoppielämäämme liittyen. Joukkueemme koppilevyltä löytyy nykyään yksi kappale Klamydiaa, ja tuo biisi on nimeltään Saatanan syvältä. Korostan vielä, että olen siis joukkueemme ainoa suomalaispelaaja!

Lisäksi kuukauteen mahtui myös todella karmea ja surullinen uutinen. Dunkerquessa pelatussa ottelussa 8-vuotias kiekkoilijan alku sai ottelun loppuhetkillä purkukiekosta päähänsä ja oli seuraavana päivänä menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Tragedian jälkeen on Ranskassa ympäriinsä alettu asentaa niin sanottuja muikkuverkkoja sivukatsomon eteen, josta suurimmassa osasta halleista puuttuvat pleksit kokonaan!

Kun minä tilannetta pohdiskelen, tuntuu aivan helvetin käsittämättömältä, miksi kahdeksanvuotiaan kiekkoilijan alun ja lapsen, jolla oli koko elämä edessään, piti menehtyä ennen kuin asialle tehtiin jotain. Nimittäin itse kun tuon Dunquerkuen hallin näin sarja-avauksessa, niin voin todeta, että on suoranainen ihme, ettei mitään vastaavaa ole ennen tapahtunut.

Voitte kuvitella tilanteen, kun johdat ottelua aivan lopussa maalilla ja lähdet laukaisemaan purkukiekkoa. On siinä aika suuri ero, onko laita ainoastaan metrin korkea vai onko laidassa lailliset pleksit, jolloin laidan korkeus on noin 2,5-3 metriä.

Vielä lisäksi kun täällä joka paikassa katsomot alkavat käytännössä saman tien kaukalon laidan jälkeen, on meidänkin otteluissa nähty vaarallisia tilanteita. Tapahtuma oli todella surullinen näytelmä koko jääkiekkoperheelle, ja vielä kerran on välitettävä osanottoni pienen pojan läheisille.

Kuukausi on jälleen ollut täynnä tapahtumia, mutta päällimmäisenä ajatuksena tässä on pyörinyt, miten pienistä asioista tämä elämä on loppujen lopuksi kiinni.

Tuo tapahtumakin sen osoittaa, että koskaan et voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Nauttikaa ihmiset siis elämästänne täysin rinnoin, sillä se on teidän parasta aikaanne!

Best regards, Iiro Vehmanen

» Lähetä palautetta toimitukselle