Viimeiset mahdollisuudet käsillä – Nuorten Leijonien otettava kaikki keinot käyttöön

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomi on kontannut pahasti MM-kisojen ensimmäisissä otteluissa.
Suomella on kaksi peliä takana nuorten MM-kisoissa ja pistesaldona noista otteluista pyöreä nolla. Ruotsia vastaan on voitettava, jos jatkopaikka halutaan pitää omissa käsissä. Missä asioissa Suomi on epäonnistunut turnauksen alkutaipaleella ja mitä on vielä tehtävissä?

Rauha keskittyä peleihin

Päävalmentaja Jukka Rautakorpi mehusteli ennen kisojen alkua sillä, että Suomi saa pelata rauhassa Montrealissa, kun suurin huomio kiinnittyy Kanadan peleihin Torontossa. Suomi on rauhoittanut pelipäivät Nuorilta Leijonilta, sillä pelipäivän aamuina haastatteluun saapuu vain päävalmentaja.

Median edustajia on ollut Montrealissa suhteellisen vähän, mikä tarkoittaa myös sitä, että shokkitappioiden jälkeen suomalaispelaajat ovat päässeet suhteellisen vähällä.

Toimittajien määrä voi hyvin tuplautua siinä vaiheessa, kun Kanada saapuu Montrealiin.

Olosuhteet ovat Centre Bellin vieraskoppia käyttävällä Suomella kunnossa. Siitä huolimatta joukkue ei ole onnistunut ottamaan irti kaikkea rauhassa valmistautumisesta.

Pelaajien vaatimukset valmennukselle

Suomalaispelaajat olivat silmin nähden häpeissään tappiosta Tanskalle. Välipäivänä pelaajat kokoontuivat yhteen kokoamaan ajatuksia alkuturnauksesta, jonka jälkeen kapteenisto keskusteli valmennuksen kanssa Suomen pelistä.

Joukkue haluaa pelata aktiivisemmin.

Ruotsille kampoihin laittaminen vaatii kuitenkin paljon. Mikäli valmennus antaa vapaammat kädet pelaajille ja peli-ilo löytyy, on Ruotsi tiukilla illan ottelussa. Tähän asti kaukalossa on lähinnä nähty turhautuneita Nuoria Leijonia. Suomen joukkue ei ole missään nimessä niin huono kuin miltä tulokset antavat nyt näyttää.

Henkinen valmius

Nuoret Leijonat eivät varmasti osanneet kuvitella tällaista alkua MM-kisoille. Tarkoitus oli hakea helpohkot voitot, joista joukkue saa itseluottamusta. Toteutus on kuitenkin luonut päinvastaisen tilanteen.

Suomi on onnistunut maalinteossa vain kolmesti. Nuorten itseluottamus on romuna ja yhdellä jos toisella alkaa olla gorilla niskassa. Mielissä saattaa kummitella myös pelko putoamisesta karsintasarjaan.

Ruotsi lähtee peliin täysin päinvastaisesti tilanteesta. Länsinaapuri on tehnyt kahdessa ottelussa kymmenen maalia ja se johtaa A-lohkoa. Ruotsalaiset ovat tuoneet jo hyvin selvästi esille, että he haluavat voittaa mestaruuden tänä vuonna.

Joukkue on täynnä uhoa, sillä viime vuoden 2–1-välierätappiosta Suomelle on jäänyt monelle ruotsalaispelurille hampaankoloon.

Paniikkinappi pohjassa Suomi häviää varmasti.

Muutokset kokoonpanossa

Suomi ei ole harjoitellut vielä kertaakaan yhdessä jäällä MM-kisojen alkamisen jälkeen, mikä on vähintään erikoista.

Tanska-otteluun Suomi teki muutaman pienen muutoksen kokoonpanoon. Nyt olisi aika muokata myös ylivoimakoostumuksia. Suomi on pelannut ylivoimalla 14 minuuttia tekemättä maalia. Ylivoiman aikana penkkiä on kuluttanut ahkerasti esimerkiksi Eeli Tolvanen, joka lienee Suomen tämän vuoden joukkueen paras maalintekijä.

Kun palaset loksahtavat pienten muutosten myötä paikoilleen, jatkopaikka on vielä täysin mahdollinen. Mutta jatkopaikan nappaaminen vaatii tässä vaiheessa täydellistä onnistumista.

» Lähetä palautetta toimitukselle