Vihellyksen jälkeen: TPS:n housut putosivat − HIFK haastaa Ilveksen kutitteleman Tapparan

LIIGA / Artikkeli
HIFK voitti altavastaajana TPS:n. Tappara selvisi vaivoin paikallisvastustaja Ilveksen yli.
Liigassa päästään välierien kimppuun, kun puolivälierien voittajat ryhtyvät mittelemään paremmuudesta. Tiistaina pelataan vain toinen kahdesta parista, kun paikallisvastustajansa Ilveksen vain vaivoin kukistanut Tappara saa vastaansa ainakin kaikki turkulaiset yllättäneen HIFK:n.

Tappara selvitti Ilveksen tieltään niukasti voitoin 4−3, ja HIFK yllätti runkosarjan toiseksi sijoittuneen TPS:n 4−2-voitoin. Tapparalla oli käynnistymisvaikeuksia, kun taas helsinkiläisjoukkueen vastustajalla bensa loppui − ja siksi HIFK pääsi välierävaiheeseen.

Vihellyksen jälkeen -kaksikko Lassi Seppä ja Niko Björksten ottavat suurennuslasin alle Tapparan ja HIFK:n välieräsarjan. Toimittajat odottavat suurten kaupunkien joukkueiden mittelöstä mielenkiintoista.

− Molemmilla oli tiukat puolivälieräsarjat, ja paljon mehuja laitettiin niihin sarjoihin. Mitä jää jäljelle välieriin, pohtii Björksten.

HIFK teki puolivälierissä ison tempun pudotettuaan turkulaisnipun. Tappara koki arvattavissa olevia vaikeuksia tupsukorvia vastaan.

− Tappara yllätettiin housut kintuissa, mutta HIFK yllätti housut kintuissa, Seppä järkeilee.

HIFK voitti kaikki kotiottelunsa Nordenskiöldinkadulla, joten helsinkiläisillä on jotain mistä ponnistaa. Joukkue sai tärkeitä onnistumisia laajalta rintamalta. Jotakin uhkakuvia punapaitaisen joukkueen tiellä on.

− HIFK ei ole laukonut nimeksikään niin paljon, kuin mitä Kevin Lankinen on joutunut ottamaan vastaan omassa päässä, Seppä kertoo.

Tappara lähti Ilves-sarjaan Teemu Lassilalla, mutta vaihdos tapahtui hyvin nopeasti.

Sanoi kuka mitä tahansa, on Lassila Tapparan kakkosmaalivahti tällä kaudella, täräytti Björksten ihmetellessään kirvesrintojen aloittavan maalivahdin valintaa.

Dominik Hrachovina pelasi paikallisotteluiden sarjassa yhtä ottelua lukuunottamatta erinomaisella tasolla, ja auttoi joukkueen omalla tekemisellään voittoihin.

Juhani Jasu on pelaaja, joka ei näy juurikaan kentällä, eikä tehotilastoissa. Joukkueen sisällä hänenlaisensa ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä lenkkejä matkalla kohti mestaruutta.

− Kiitos Jasulle ja kumppaneille, että keräsitte ne rantapallot pois sieltä, ylisti Seppä hienoinen ärtymys kumileluja kohtaan äänessään.

Jos Tappara ei jatka siitä, mihin Ilvestä vastaan jäi, on HIFK:lla sarjassa mahdollisuutensa. Helsinkiläisillä on kuitenkin omat aseensa, joilla saada tamperelaisten nopeat hyökkäykset kuriin.

Henrik Haapalan tyyppiset pelaajat eivät tykkää, jos häntä otetaan kovaa. Joe Finley ja Matt Generous ovat sellaisia pelaajia, jotka tulevat ottamaan kovaa muitakin kuin Haapalaa.

Molemmat Vihellyksen jälkeen −toimittajat olivat toisistaan tietämättä lyöneet kirjoihin ja kansiin saman tulospäätelmänsä Tapparan ja HIFK:n välisestä sarjasta. Mittelöstä tulee varmasti tasainen ja monivaiheinen.

Otteluparin kaksintaistelu

Jani Lajunen − Corey Elkins

Mikäli podcast herätti sinussa mielipiteitä tai muita tuntemuksia, niin osallistu keskusteluun Twitterin puolella hashtagilla #vihellyksenjälkeen. Sepän ja Björkstenin löydät nimimerkeillä @lassiseppa ja @nikobjo.

» Lähetä palautetta toimitukselle