Vihellyksen jälkeen: "Mitä sä oot syönyt?"

LIIGA / Artikkeli
Onko Marttinen Porin puolustuksen pelastaja?
Vihellyksen jälkeen -podcastit jatkavat Liiga-joukkueiden perkaamista ja käyvät niiden joukkueiden kimppuun, joiden Seppä ja Björksten uskovat päätyvän sijoille 7-9. Lisäksi eräs pelaajanosto aiheuttaa eriäviä mielipiteitä.

Vihellyksen jälkeen -kaksikko Niko Björksten ja Lassi Seppä keskustelevat keskiviikkoisessa jaksossa heidän mielestään sijoille 7-9 päätyvistä joukkueista. Podcast kulkee varttitunnin aikana Suomen laidalta toiselle.

− Ässien puolustus on nuori, muttei kokematon. Aluksi nuoruus oli iso miinus. Jyri Marttisen jatko Porissa on joukkueelle todella iso asia, pyörittelee Björksten.

Marttisen taustalta löytyy myös monia mielenkiintoisia nimiä, joiden tukea "Jyssy" tarvitsee. Periaatteessa Marttinen on porilaisille yhtä tärkeä puolustaja kuin Juha Leimu on Lahdessa Pelicansille.

Sportilta voi odottaa alkavalla kaudella hyviä suorituksia. Joukkue on vahvistunut viime kaudesta ja jokaiselle pelipaikalle löytyy laatumiehiä. Vihellyksen jälkeen -toimittajat näkevät kuitenkin yhden uhkakuvan vaasalaisten kokoonpanossa.

Filip Riska tulee tekemään piste-ennätyksensä ja Sport tulee menemään puolivälieriin, lataa Björksten aluksi. 

Seppä muistuttaa kuitenkin, että Sportin sinänsä laadukas pelaajisto ei kestä loukkaantumisia.

− Kokoonpanossa on jokaiselle pelipaikalle joku hahmo. Yksikään hahmo ei saa loukkaantua, jottei kokoonpanon tasapaino järky, Seppä puntaroi.

Lisäksi Seppä nostaa vaasalaisten uuden hankinnan Sportin mahdollisen menestyksen avainpelaajaksi, mutta kenet?

Lappeenrannassa siirryttiin Ari Santasen aikakauteen ja pelaajisto on muuttunut melkoisesti. Seppä ja Björksten eivät usko, että SaiPa loistaa viime kausien tapaan.

− SaiPa tulee dippaamaan. Kuuden joukkoon pääsy ei tule olemaan edes lähellä, Seppä tinttaa.

Björksten myötäilee mielipidettä ja avaa hieman niitä syitä, minkä takia tähän lopputulokseen on päädytty. 

Mikäli podcast herätti sinussa mielipiteitä tai muita tuntemuksia, niin osallistu keskusteluun Twitterin puolella hashtagilla #vihellyksenjälkeen. Sepän ja Björkstenin löydät nimimerkeillä @lassiseppa ja @nikobjo.

Viikon aiemmat jaksot löydät täältä: Vihellyksen jälkeen: Nyt ei hyvältä näytä & Vihellyksen jälkeen: Tikittävä aikapommi purkautuu?

» Lähetä palautetta toimitukselle