Venäjältä odotetaan maaleja Sveitsiä vastaan.

Topi Lainio

Venäjä ja Sveitsi maalaavat, Suomi ja Ruotsi taistelevat tasaisemmin

Helsingin EHT-turnauksen lauantain otteluissa odotetaan Venäjän ja Sveitsin maalijuhlia ja Suomen sekä Ruotsin tasapäistä vääntöä.

Venäjä-Sveitsi yli 5,5 maalia, 2,08

Sveitsi hävisi turnauksen kaksi ensimmäistä otteluaan Tsekkiä ja Kanadaa vastaan tiukan taiston jälkeen 3-2-numeroin. Venäjä esitti ajoittain vahvoja otteita avausottelussa Suomea vastaan, mutta joutui taipumaan 3-2-lukemin.

Venäjän pelaajanippu on turnaukseen nimivahva, sillä ryhmästä löytyvät muun muassa KHL:ssä vahvan alkukauden pelanneet Nikita Gusev, Vladimir Tkachev ja Sergei Mozjakin sekä Pohjois-Amerikan kaukaloissakin kiekkoilleet Slava Voinov, Sergei Kalinin sekä Sergei Plotnikov.

Sveitsilläkin on mukana maajoukkueen runkopelaajia, mutta myös useampia ensikertalaisia ja Venäjä onkin materiaalinsa puolesta selkeä ennakkosuosikki.

Alppimaan edustajat ovat kuluttaneet turnauksessa jäähypenkkiä myös kohtuullisen runsaasti, kun kahdessa ottelussa kaksiminuuttisia Sveitsille on vihelletty kaikkiaan 13 kappaletta. Tsekki iskikin Sveitsiä vastaan kaikki osumansa ylivoimalla.

Mikäli sveitsiläiset kuluttavat jäähypenkkiä kahden ensimmäisen ottelun tahtiin, tarjoaa se loistosauman Venäjän nimimiehille heiluttaa verkkoja runsaastikin. Venäjällä on myös materiaaliedun lisäksi lepoetu puolellaan, joten ottelu voi revetä isostikin. Sveitsikään ottelussa kuitenkaan ei maaleitta jää, joten yli 5,5 kokonaismaalimäärästä tarjottava kerroin 2,08 on hyvä pelivaihtoehto. 

Suomi-Ruotsi X, 4,30

Suomi-Ruotsi alle 4,5 maalia, 2,00 

Tekee ottelussa maalin: Marko Anttila, 5,90

Tekee ottelussa maalin: Dick Axelsson, 6,20

Turnausisäntä Suomi avasi turnauksen voitolla Venäjästä. Ruotsi voitti puolestaan avausottelussaan Tšekin, ja perjantaina se kaatoi Kanadan 2-0-numeroin, vaikka olikin ajoittain ongelmissa Kanadan paineen alla.

Molemmat joukkueet ovat pelanneet vahvaa puolustuspeliä, eikä materiaalin puolesta kumpikaan suurta etua saa, minkä vuoksi ottelusta onkin odotettavissa tasainen ja melko vähämaalinen kamppailu.

Turnauksen ottelut ovat yleisestikin ottaen olleet melko tiukkoja kamppailu niin maalimäärien kuin loppulukemienkin muodossa, sillä vain yhdessä ottelussa viidestä on ylitetty 5,5 maalin kokonaismaalimäärän raja.

Pientä etua Suomelle tuo perjantain huilivuoro Ruotsin pelatessa. Turnauksen ensimmäisen jatkoajankaan näkeminen tässä ottelussa ei olisi yllätys, joten tasapelistä tarjottava kerroin 4,30 kelpaa peleihin.

Maalintekijävetoihin mielenkiintoisia kertoimia on tarjolla vahvasti seurajoukkueessaan Jokereissa sekä EHT-turnauksen avauspelissä esiintyneellä Marko Anttilalle. Järkälemäisellä hyökkääjällä oli avausottelussa jo paikkoja maalintekoon, joten heiluisiko verkko Ruotsia vastaan.

Ruotsin joukkueesta Dick Axelsson on iskenyt alkukaudesta SHL:ssä 17 otteluun 11 maalia ja viimeisteli myös turnauksen avauskamppailussa Tšekkiä vastaan kaksi maalia, joten hänen onnistumisestaan tarjottava kerroin 6,20 vaikuttaa kokeiltavalta.

Lue myös

Miehet huomenna olympialaisten valokeilaan - Kanadalla ylivoimaisesti eniten NHL-kokemusta

MAAJOUKKUE | 13.2.2018 19:00
Vaikka nykyiset NHL-pelaajat loistavatkin poissaolollaan Pyeonchangista, on jokaisella joukkueella riveissään NHL-kokemusta. Maakohtaisessa tilastossa kärjessä on Kanada. Suomen joukkueesta NHL-kokemusta ei juurikaan löydy. lue lisää

MM-finaali kuudennen kerran jatkoajalle

MAAJOUKKUE | 22.5.2017 0:03
Jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 2017 ei ratkennut varsinaisen peliajan aikana. Tauon jälkeen pelataan 20 minuutin jatkoerä, ja jos sen aikana ei tule maalia, mestaruus ratkeaa voittomaalikilpailussa. lue lisää

Podcast: Pronssipelissä v-käyrä ratkaisee − finaalissa unelmien täyttymys

MAAJOUKKUE | 21.5.2017 9:00
Suomi hävisi Ruotsille MM-kisojen välierässä, joten joukkue joutuu päättämään kisataipaleensa pronssiottelussa. Siellä vastaan asettuu Venäjä, joka suli Kanadan käsittelyssä. Podcastissa puntaroidaan otteluiden lähtökohtia. lue lisää

Aho, Honka ja Savinainen palkittiin Suomen parhaina

MAAJOUKKUE | 20.5.2017 22:33
MM-kisojen neljän parhaan joukkueen parhaimmisto palkittiin välieräotteluiden jälkeen. Suomen joukkueesta palkittiin kaksi hyökkääjää ja yksi puolustaja. lue lisää

Puolivälieräennakko: Kanada leikitellen välieriin, Venäjä ja Ruotsi kovan haasteen edessä

MAAJOUKKUE | 18.5.2017 12:00
Suomi kohtaa puolivälierässä Yhdysvallat, mutta torstaina käydään myös kolme muuta kutkuttavaa pudotuspelikamppailua. Kanada etenee mitalipeleihin helposti, mutta mitkä muut maat ovat vahvoilla? lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Lasse Kukkonen

Kärpät #5 L p Suomi #5 L p
s. 1981 Oulu
183CM / 87KG
SOPIMUS: 2019
VARAUS: 2003 Chicago Blackhawks 5. kierros #151