Valko-Venäjän menestys on harvojen harteilla

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Viime vuonna kisat pelatiin Valko-Venäjällä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Valko-Venäjän maajoukkueen runko perustuu Dinamo Minskin KHL-joukkueeseen, kuten jo monena aiempanakin vuonna. Tämän vuoden poikkeuksellisen kovatasoisen MM-turnauksen tasoon tällä materiaalilla ei pysty vastaamaan.

Viime vuonna Valko-Venäjä toimi MM-kisojen kisaisäntänä. Tuossa turnauksessa se saavutti kiekkohistoriansa toiseksi parhaan sijoituksen, kun se oli turnauksen seitsemäs.

Valko-Venäjän taival kisoissa päättyi suureen pettymykseen, sillä puolivälierässä se tipahti kisoista Ruotsin käsittelyssä lukemin 3-2. Valkovenäläiset johtivatkin ottelua vielä toisessa erässä lukemin 2-1, mutta lopulta taipui, kun Mattias Ekholm viimeisteli 3-2-osuman päätöserän viimeisellä kympillä.

Tämän vuoden materiaali ei anna lupauksia siitä, että sijoitus ainakaan sen paremmaksi muutuisi. Puolivälierät on jokseenkin mahdollisuuksien rajoissa ihan huippu suorituksella, mutta viimeistään siinä vaiheessa nousee tie pystyyn. Vaikea kuitenkaan nähdä Valko-Venäjää puolivälierissä.

Joukkueella ei ole vahvaa kakkosvahtia, mutta Moskovan TsSKA:n Kevin Lalande on varsin vertailukelpoinen veräjänvartija. Pystyy varmasti ottamaan tärkeitä torjuntoja, eikä varmasti ole töistä pulaa. Lalande saa torjuntoihin venyä ja monesti ja pelannee jokaisen pelin.

Maan puolustusmateriaali on melko heikko. Dinamo Minskin puolustajista mukana ovat Ilja Shinkevich, Oleg Goroshko ja Jevgeni Lisovets. Heistä Shinkevich ja Goroshko ovat jopa kiekollisestikkin jotain aikaan, mutta Lisovets tyytynee puolustavaan rooliin. Lisäksi Atlant Mytischin Dmitri Korobov on hyökkäävämpää osastoa.

Puolustusalueen osaamista edustaa etupäässä Nikolai Stasenko. Lähes kaksimetrinen valkovenäläinen on hyvä puolustuspäässä ja kokonsa turvin ei ole helppo ohitettava. Kaivattua kovuutta tuo myös yli kaksimetrinen Oleg Jevenko, joka jää valitevasti luistelussa hiukan jälkeen.

Maan omassa pääsarjassa Shakter Soligorskin riveissä pelaava Ivan Usenko jäänee vähemmälle peliajalle. Vaikka Soligorsk onkin Valko-Venäjän pääsarjan parhaita joukkueita, ja Usenko on sarjassa tehokas puolustaja, niin kansainvälinen vauhti on kaukana kyseisen sarjan kärjestä.

Hyökkäys hiukan vakuuttavampi

Vaikka esimerkiksi Mihail Grabovski ja Konstantin Koltsov eivät ole mukana tämän vuoden kisakoneessa, niin Valko-Venäjän hyökkäys on silti pykälän parempi, mitä heikohko puolustusosasto.

Valko-Venäjän hyökkäysosastolle löytyy ainakin kaksi kentällistä, jotka kenties pystyvät tekemään peliä heikompia maita vastaan. Silti suuri vastuu on maalin suulla Lalandella.

Veljekset Andrei ja Sergei Kostitsin ovat lähes jokavuotinen näky Valko-Venäjän maajoukkueessa ja he mukana ovat tälläkin kertaa. He muodostavat laituriparin yhteen kentälliseen, joka on todennäköisesti maan ykköskentällinen.

Kostitsinien keskellä voisi pelata kenties Alexei Kaliuzhny, joka pelasi Valko-Venäjän maajoukkueessa jo varhain 90-luvulla. 37-vuotias konkari on tämän hetken kokoonpanon ehdottomasti pätevin ja varmin keskushyökkääjä. Tämä kolmikko voisi muodostaa kilpailukykyisen kentällisen.

Kakkos- ja kolmossentterin ratkaiseminen onkin sitten mutkikkaampaa. Kakkossentteri voisi olla Moskovan TsSKA:n riveissä kauden pelannut Andrei Stas, joka pystyy Valko-Venäjän maajoukkueessa hoitamaan isompaakin tonttia.

Valko-Venäjän Andrei Stepanov on tehnyt hyvää jälkeä maajoukkueessa.
Valko-Venäjän Andrei Stepanov on tehnyt hyvää jälkeä maajoukkueessa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

Stas oli avainpelaajia, kun pelasi kautta aiemmin Dinamo Minskissä, mutta rooli on pienentynyt, kun siirto väkivahvaan TsSKA:han tuli. Vaikka rooli kaudella ei ollutkaan iso, niin kausi oli pidempi ja isommista peleistä jäi tuntumaa.

Näin ollen kolmossentteriksi voisi jäädä Jevgeni Kovyrshin. Severstal Cherepovetsin Kovyrshin ei pelannut mitenkään häikäisevää kautta, mutta voisi asettua hyvin puolustavaan rooliin tässä joukkueessa.

Laituriksi kakkoskentälliseen nousee ainakin Andrei Stepanov, joka on totuttu näkemään tehopisteillä Valko-Venäjän maajoukkueessa. Stepanov pelasi vaihtelevan kauden, mutta on vakiokasvo maajoukkueessa ja tuntee pelitavan. Hänen rinnalleen kakkkoskentällisen toiseen laittaan voisi sovitella Alexander Kulakovia.

Heidän lisäksi kakkoskentällisen ja ykköskentällisen pelaajia voivat olla myös Sergei Demagin ja Artur Gavrus. Demaginilla on vaivoja, jotka voi estää kisat kokonaan, mutta Gavrus ainakin nähtäneen kisoissa mukana.

Ei näillä pitkälle pötkitä

Kolmoseen ja neloseen jäävät vielä ainakin Artjom Volkov ja Sergei Drozd, jotka kelpaanevat ihan kohtalaisiksi laitureiksi. Loput materiaalista ei kuitenkaan kestä vertailua ja Volkov ja Drozd ovat aivan rajoilla. Pyörivät omissa, mutta hoitanevat suurimman osan tilanteista.

Punavalo voi kuitenkin välähdellä melko ahkerasti valkovenäläisten päädyssä, ellei Lalande äidy aivan huikeaan vireeseen. Lalanden ja ykköskentän varassa ovat oikeastaan kaikki Valko-Venäjän menestyshaaveet.

Valko-Venäjä kuitenkin onnistunee heikosta materiaalista huolimatta säilyttämään paikkansa MM-kisojen A-tasolla. Sen eteen kuitenkin valkovenäläiset joutuvat pelaamaan useita tiukkoja taistoja B-lohkon heikompia joukkueita vastaan.

Kuten allaolevista harjoitusotteluiden tuloksista näkyy, niin maalinteko tuottaa ääretöntä tuskaa Valko-Venäjälle.

Valko-Venäjän harjotusotteluiden tuloksia huhtikuulta (voitot lihavoitu):

2.4 Valko-Venäjä - Latvia 2-1 (1-0, 0-1, 1-0)

4.4 Valko-Venäjä - Latvia 0-1 (0-1, 0-0, 0-0)

9.4 Tanska - Valko-Venäjä 3-1 (2-1, 0-0, 1-0)

11. 4 Tanska - Valko-Venäjä 6-1 (2-0, 1-1, 3-0)

16.4 Slovakia - Valko-Venäjä 4-5 vl. (1-2, 2-0, 1-2, 0-0, 0-1)

18.4 Slovakia - Valko-Venäjä 5-2 (4-0, 0-2, 1-0)

24.4 Valko-Venäjä - Norja 5-1 (2-0, 1-1, 2-0)

25.4 Valko-Venäjä - Norja 2-3 (0-1, 2-1, 0-1)

» Lähetä palautetta toimitukselle