Välikatsaus NHL:ään - Tyynenmeren divisioona

NHL / Artikkeli
Anaheim Ducksin Honda Centerillä on juhlittu useaan otteeseen.
Kuva © Getty Images
Vuosi on vaihtunut ja NHL:ssä on koittanut kauden puoliväli. Syyskausi ei jättänyt taaskaan katsojia kylmäksi, vaan tapahtumia riitti laidasta laitaan lokakuun ensimmäisistä kierroksista vuoden aloittaneeseen Winter Classiciin asti. Nyt Jatkoajan NHL-toimitus perkaa ytimekkäästi kunkin joukkueen tilanteen taalaliigassa.

Osalla joukkueista mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat heikon alkukauden myötä olemattomat, ja odotukset suuntautuvat kesään ja kovatasoiseksi ennustettuun varaustilaisuteen. Valtaosa taistelee kuitenkin kynsin ja hampain pudotuspelipaikasta, kotiedusta tai jopa koko liigan kärkipaikasta.

Seuraavana vuorossa katsaus läntisen konferenssin Tyynenmeren divisoonaan ja syksyn ennakkopaketissa jokaisesta joukkueesta erityisseurantaan nostettuun pelaajaan. Divisioonaa läpi käymässä ovat Esa Kostet ja Mikko Saarela.

Anaheim Ducks

Kostet: Suomalaisnäkökulmasta syksyn ilahduttavin Ducks-uutinen oli Sami Vatasen nousu joukkueen ykköspuolustajaksi. Vatasen kiekolliset kyvyt tiedetään, mutta tällä kaudella myös hänen puolustuspelaamisensa on kehittynyt selvästi.

Kesän merkittävin hankinta Ryan Kesler on tuonut kokonaisvaltaista pelaamista ja myös tehopisteitä keskustaan ykkössentteri Ryan Getzlafin taakse. Nelosketjua keskeltä johtava Nate Thompson on myös onnistunut hyvin omassa rouhijan roolissaan.

Sentteriosaston kysymykset kohdistuvatkin lähinnä 21-vuotiaaseen Rickard Rakelliin, joka on vielä kokematon NHL-tasolla. Ducksilla on reilusti tilaa palkkakaton alla, ja koska laidoilla on jo riittävästi syvyyttä, saattaa toimitusjohtaja Bob Murrayn mielenkiinto kohdistua nimenomaan kokeneemman kolmossentterin hankkimiseen siirtotakarajalla.

Ykkösvahti Frederik Andersenin liiallisessa kuormittamisessa voi piillä toinen Ducksin ongelma. Nykyisellä peluutuksella Andersen pelaisi 66 ottelua runkosarjassa, mikä on liikaa useimmille maalivahdeille. Ducks on kuitenkin tukevassa johdossa divisioonassaan, joten ykkösmaalivahdin lepuuttamisen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia valmennusjohdolle.

Seuraa häntä: Toimitusjohtaja Murrayn kesällä ostama luontoarpa nimeltä Dany Heatley ei ole toistaiseksi tuottanut toivottua päävoittoa. Kahdesti urallaan 50 maalin rajapyykin ylittänyt hyökkääjä kamppaili sitkeän nivusvamman kanssa lähes koko syksyn ja pääsi pelaamaan ylhäällä vain kuusi ottelua, joissa hän jäi pisteittä.

Joulukuun lopussa Ducks laittoi Heatleyn siirtolistalle, mutta kukaan joukkue ei ollut kiinnostunut kanadalaishyökkääjän palveluksista. Tällä hetkellä Heatley pelaa AHL:ssä Ducksin farmiseura Norfolk Admiralsissa. Heatleyn kaltaiselta pelaajalta odotetaan ennen kaikkea maaleja, ja ellei niitä ala pian syntyä, on entisen huippuhyökkääjän NHL-ura paketissa.

Ryan Kesler on löytänyt hyvin paikkansa Ducksin kokoonpanosta.
Kuva © Getty Images

Arizona Coyotes

Saarela: Ensimmäistä kauttaan osavaltionsa nimellä pelaava Arizona Coyotes oli valtaosan ennakkopapereissa divisioonansa pohjan tuntumassa. Eikä Coyotes ole yllättänytkään ketään positiivisesti eikä negatiivisesti. Joukkue ei ole rämpinyt erityisen pitkissä tappioputkissa eikä voittanut kolmea ottelua enempää peräkkäin.

Jos joukkueesta täytyy joku alisuorittaja löytää, se on maalivahti Mike Smith. Reippaasti yli viiden miljoonan dollarin vuosipalkalla kiekkoja torjuva kanadalainen on ollut sanalla sanoen kuutamolla verrattuna ennakko-odotuksiin. Kanadan olympiajoukkueeseenkin viime keväänä kuuluneen Smithin torjuntaprosentti on jopa sarjan huonoimpiin lukeutuvassa joukkueessa hälyttävä, sillä se on reippaasti alle 90:n. Coyotesin yksi suurimmista toiveista loppukaudelle onkin, että 32-vuotias maalivahti löytää kolmen edelliskauden kaltaisen vireen.

Loppukauden kojoottien pistetahti pysynee kutakuinkin samana. Toki aivan viimeisiin otteluihin vaikuttaa se, kuinka paljon joukkue on halukas myymään pelaajiaan. Varsinaisia tähtipelaajia joukkueessa ei aivan loputtomiin ole. Esimerkiksi Shane Doan, Zbynek Michalek ja Antoine Vermette saattavat kuitenkin olla siirtotakarajan kynnyksellä pudotuspeleihin pääsevälle tai sinne vielä pyrkivälle mutta kokemuksen puutteesta kärsivälle joukkueelle mielenkiintoisia täsmähankintoja.

Pitkälläkään tähtäimellä menestys ei valitettavasti näytä kovin todennäköiseltä. Toki jos GM Don Maloney viettää kesän yhtä tehokkaasti kuin New York Islandersin Garth Snow ja löytää yhtä kovan pelillisen identiteetin kuin Calgary Flames, voi hyviä asioita tapahtua myös lähitulevaisuudessa. Tämä skenaario sisältää kuitenkin auttamattomasti liikaa jossittelua.

Seuraa häntä: Edmonton Oilersista kesällä Coyotes-paitaan siirtyneeltä Sam Gagnerilta odotettiin tältä kaudelta paljon. Häneltä toivottiin kauan jo Edmontonissa kaivattua läpimurtoa NHL:n eliittiin, mutta se antaa ainakin toistaiseksi vielä odottaa itseään. Gagner siirtyi heti varausvuotensa 2007 jälkeen NHL-kokoonpanoon ja on jokaisella kaudellaan tehnyt yli puoli pistettä per peli. Tulokaskaudellaan tehtyä henkilökohtista piste-ennätystään (49) hän ei kuitenkaan ole rikkonut, mikä kertoo omaa kieltään 25-vuotiaan sentterin kehityskäyrästä.

Ei tämä kausi kuitenkaan Gagnerilta ole aivan penkin alle mennyt, sillä hän on jatkanut juuri siitä mihin Oilersin paidassa jäi. Vaikka kehityskäyrä ei osoitakaan ylöspäin, ovat 180-senttisen kanadalaiskiekkoilijan parhaat vuodet vielä edessä päin. Siksi hänessä on edelleen potentiaalia olla se pelaaja, jonka ympärille Coyotes voi parin vuoden päästä rakentaa hyökkäyskalustoaan.

Calgary Flames

Saarela: Calgary Flames on ollut yksi tämän kauden yllättäjistä. Se on hätyytellyt jopa konferenssin kärkipaikkaa. Avaimet menestykseen ovat olleet selvät. Jonas Hillerin hankinta on tuonut toivottua turvallisuuden tuntua Flamesin maalin suulle, puolustuksen johtohahmo Mark Giordano on pelannut Norris-tasolla, T.J. Brodie on tehnyt hienoa läpimurtoa ja valmentaja Bob Hartleyn opit ovat pureutuneet hyvin joukkueen selkärankaan.

Joulukuussa Flames oli vaikeuksissa, kun se ei voittanut kahteen viikkoon yhtäkään ottelua tappioputken kasvaessa jopa kahdeksan ottelun mittaiseksi. Liekkipaidat saivat kuitenkin aikaisen joululahjan, kun viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa tappioputki katkesi. Tauon jälkeen peli onkin sujunut kohtuullisesti.

Tuoreimpia hidasteita Flamesin matkalla pudotuspeliviivan yläpuolelle ovat Karri Rämön ja tällä kaudella läpimurtonsa NHL-tasolle tehneen Josh Joorisin loukkaantumiset. Loukkaantumishuolia joukkueella ei muuten ole laisinkaan, joten näiden poissaolojen ei pitäisi vaikuttaa Flamesin menestysmahdollisuuksiin. Tilalle AHL:stä nostetut suomalaiset Joni Ortio ja Markus Granlund paikkaavat todennäköisesti poissaolijoita tarvittavan hyvin.

Tämän hetken tahdilla siirtotakaraja on GM Brad Trelivingille suuren mietinnän paikka. Joukkue on pudotuspelihaastaja, mutta halutaanko seurassa panostaa vielä tähän kauteen, jos pudotuspelipaikka on epävarma? Ainakin fanit varmasti janoavat pudotuspelejä viiden vuoden tauon jälkeen.

Seuraa häntä: Tämä kausi oli Devin Setoguchille mahdollisesti hänen viimeinen tilaisuus pelastaa NHL-uransa. Tämän tilaisuuden hän jätti käyttämättä. 12 ottelua ilman pisteitä riitti seurajohdolle näytöksi siitä, ettei Setoguchilla ole toistaiseksi paikkaa Flames-organisaatiossa. Kaudella 2008-09 31 maalia San Jose Sharksin paidassa viimeistellyt Setoguchi on vajonnut vieläkin syvempiin vesiin kuin edellisellä kaudellaan Winnipeg Jetsissä.

AHL:ssäkään ei ole tapahtunut varsinaista heräämistä. Maaleista elävä oikea laituri on seitsemässä ottelussa saanut aikaan yhden maalin eikä pistesarakekaan näytä kuin neljää. Näitä tilastoja vain täytyy tuijottaa melko sokeasti, kun kyseessä ei ole pelaaja, jota voisi puolustavassa roolissa peluuttaa. Kesällä ilmeisesti pommiin nukkuneen Setoguchin on herättävä lähiviikkoina tai hän näkee NHL-uransa vilisevän silmissään kuin se kliseinen filmirulla.

Edmonton Oilers

Saarela: Sinisilmäiset NHL:n seuraajat, minut itseni mukaan lukien, uskoivat vihdoin tällä kaudella Edmonton Oilersin taistelevan pudotuspelipaikasta. Mutta ei. Oilers on tämän hetken ykkössuosikki saamaan kesän varaustilaisuudessa Connor McDavidin. Maalivahtiosaston piti olla edelliskausia parempi, kun Ben Scrivens ja Viktor Fasth aloittivat kauden terveessä kilpailutilanteessa, mutta kumpikaan ei ole vakuuttanut. Toisaalta joukkueen puolustusryhmitys on ollut sen verran sekaisin, että asetelmakaan ei ole ollut maalivahdin kannalta millään tavalla suosiollinen.

Hyökkäyksessäkin on suuria ongelmia. Suurinta vastuuta kantaa nuoriso-osasto, jonka ongelma on kokemuksen puutteen lisäksi nöyryys, jota ei ole tarpeeksi tekemään kaikkea joukkueen menestyksen eteen. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Taylor Hall ja Nail Jakupov. Hall tekee kentällä aivan mitä haluaa, mikä ei tässä tapauksessa ole kehu. Toisinaan hän tekee tehoja, kun taas välillä mies hölmöilee itsensä jäähypenkille tai jopa suihkuun. Jakupov sen sijaan halusi viime kaudella jo ulos Oilersista, koska peliaikaa ei heikossa vireessä olleen venäläisnuoren mielestä tullut tarpeeksi. Tällä kaudella Jakupov on keskittynyt pelaamiseen ja jopa tehnyt töitä, mutta tehoja on 41 otteluun tullut vain 4+5. Venäläisen tehotilasto puolestaan on synkät 20 pykälää pakkasen puolella.

Oilers onkin käyttänyt nuorten pelaajien sisäänajamisessa täysin päinvastaista taktiikkaa kuin Detroit Red Wings. Toki aivan vastaavaan politiikkaan ei kannata pyrkiä, eikä joukkueella olisi siihen valmiuksiakaan. Oilersia ei kuitenkaan missään nimessä haittaisi antaa nuorten pelaajien jatkaa juniorijoukkueissaan siihen asti, että he ovat varmasti valmiita taistelemaan NHL-paikasta. Vuonna 2006 sensaatiomaisesti Stanley Cup -finaaleihin yltäneessä organisaatiossa on nimittäin saatu tehdä lukematon määrä asioita väärin, että tähän pisteeseen on tultu. Kyseisen kauden jälkeen Oilers ei ole päässyt kertaakaan pudotuspeleihin ja vain kahdella kaudella se on kaapinut voittoja häviöitä enemmän.

Tällä kaudella Oilersilla ei siis taaskaan ole villeimmissä unelmissaankaan mahdollisuuksia pudotuspeleihin. Keskittyminen kannattaisi kohdistaa loppukaudella siihen, että Jakupov löytää tulokaskautensa kaltaisen vireen. Lisäksi AHL:ssä ja yliopistossa hurjia tehoja mättänyt puolustaja Justin Schultz pitäisi saada nousemaan kohti supertähtien kategoriaa, jossa hänen olisi pitänyt kaikkien odotusten mukaan olla jo tulokaskaudellaan.

Seuraa häntä: Mark Fayne on ollut haparoivassa Oilers-puolustuksessa yksi varmimmista suorittajista. Hän ei edelleenkään tee paljoakaan virheitä ja pysyy melko visusti poissa jäähyaitiostakin, sillä tällä kaudella kasassa on vasta kahdeksan jäähyminuuttia. Mies nauttii Edmontonissa hieman liiallisesta reilun 3,6 miljoonan dollarin vuosipalkasta, mutta on pitänyt pelaamisensa juuri odotetulla tasolla.

27-vuotias yhdysvaltalainen on yksi öljymiesten puolustuksen johtajista sekä pelillisesti että henkisesti, ja 35-vuotiaan kipparin Andrew Ferencen lopettaessa uransa Fayne onkin varteenotettava kandidaatti seuraavaksi kapteeniksi. Tämänhetkinen sopimus 191-senttisellä puolustajalla ylettyy kolmen vuoden päähän.

Los Angeles Kings

Kostet: Kesäkuussa pyttyä nostellutta Kingsiä ei vaivannut mestaruuskrapula, vaan Los Angelesin ylpeys aloitti kauden vahvasti. Kingsin peli kulki erityisen hyvin kotikaukalossa, jossa joukkue hävisi varsinaisella peliajalla vain neljästi koko syksyn aikana.

Erinomaisen kotisaldonsa ansiosta Kings on hyvissä asemissa divisioonan pudotuspelitaistelussa, vaikka joukkueen peli on tökkinyt vieraskaukalossa. Vieraspelien heikko pistesaalis selittyy osittain huonolla tuurilla, sillä Kings on tappio-otteluissaankin hallinnut usein kenttätapahtumia ja voittanut laukaustilaston, mutta viimeinen niitti on jäänyt uupumaan.

Puolustuksen tilanne on kevättä ajatellen hieman hankala Vjatšeslav Voinovin saaman pahoinpitelysyytteen vuoksi. Voinov tuskin palaa kaukaloihin tällä kaudella, eikä Kingsillä ole palkkakatossa tilaa ylimääräisiin liikahteluihin. Marraskuussa Dean Lombardin onnistui houkutella Jamie McBainin nimi sopimuspaperiin 550,000 dollarin alennushintaan, mikä hieman helpotti pakiston tilannetta. Loukkaantumisiin ei kuitenkaan ole juuri varaa, sillä tällä hetkellä pelaavan kokoonpanon ulkopuolella ei ole riittävän tasokkaita pakkeja mestaruuden uusimiseen.

Seuraa häntä: NHL:n kalleimpiin nelossenttereihin lukeutuvan Mike Richardsin ura on ollut henkilökohtaisten tilastojen valossa laskussa jo useamman vuoden ajan, eikä laskeva trendi näytä muuttuvan tälläkään kaudella. Richardsilla on kasassa 40 ottelusta tehot 4+10, mitä voi pitää jopa nelossentterille vaatimattomana tuloksena, sillä Richards saa useimmista nelossenttereistä poiketen myös ylivoima-aikaa.

Kingsin kiekonhallintaan perustuvan pelisysteemin kannalta eniten ongelmia aiheuttava tilasto on kuitenkin Richardsin aloitusprosentti 47,1. Richardsin aloittaessa joukkue menettää liian usein kiekonhallinnan vastustajalle, mikä tarkoittaa lisää kuluttavaa puurtamista pelivälineen takaisin saamiseksi.

Nietolta odotetaan enemmän tulosta.
Kuva © Getty Images

San Jose Sharks

Kostet: Sharksin kausi alkoi tahmeasti, mutta marraskuun lopussa joukkue alkoi päästä voittojen makuun osittain loppuvuoden kotipainoitteisen otteluohjelman ansiosta. Haiallas on edelleen epämiellyttävä paikka vierasjoukkueille, vaikka Sharks ei tällä kaudella olekaan ollut aivan viime vuosien kaltainen jyrä kotonaan.

Syksyn onnistujalista on tuttua luettavaa NHL-seuraajille. Joe Pavelski ylitti jo 20 maalin rajapyykin ja Joe Thornton vaimensi puheet kapteenin C:n menettämisen vaikutuksista nakuttamalla vajaan pisteen peliä kohden. Myös hyökkäyksen kolmas avainpelaaja Logan Couture on ollut totutun tehokas.

Takaisin puolustajan pelipaikalle siirtynyt Brent Burns on ollut ajoittain ongelmissa puolustusroolinsa kanssa, mutta pakkina pelaaminen ei ole vaikuttanut miehen hyökkäystehoihin. Burns on tehnyt puolustajana hyökkääjän tehoja ja on tällä hetkellä kolmantena puolustajien pistepörssissä tehtyään 42 ottelussa tehot 11+23.

Ykköstykkien takaa ei ole toistaiseksi noussut riittävästi ratkaisijoita. Tomas Hertlin, Matthew Nieton ja James Sheppardin kaltaisilta pelaajilta odotetaan keväällä suurempaa panosta joukkueen hyökkäyspeliin. Sharks voi hinata itsensä pudotuspeleihin kokeneilla kärkipelaajillaan ja hyvällä maalivahtipelillä, mutta pudotuspelimenestystä ei ole luvassa ilman muiden hyökkääjien tasonnostoa.

Seuraa häntä: Ennen kauden alkua paljon spekulointia herättänyt Sharksin maalivahtitilanne on rauhoittunut Antti Niemen hyvien otteiden seurauksena. Kakkosvahti Alex Stalockin torjuntatilastot ovat paremmat kuin Niemellä, mutta Niemellä on selvä etu tilastossa, jota Pohjois-Amerikassa syynätään kaikkein tarkimmin: voitoissa. Voittotilaston merkitystä korostaa entisestään se, että Niemi kohtaa keskimäärin parempia joukkueita kuin virkaveljensä.

Rauhallisuutensa ja kokemuksensa ansiosta Niemellä on selvä etu Stalockiin nähden kevätkauteen lähdettäessä. Erikoisella tyylillä torjuvan suomalaisvahdin työskentely ei ole aina kaunista katsottavaa ja väliin mahtuu huonojakin päiviä, mutta Niemi on kaikesta huolimatta voittava maalivahti. Ja vain sillä on merkitystä kevään peleissä.

Vancouver Canucks

Kostet: Varovaisin odotuksin kauteen lähtenyt Canucks yllätti monet syksyn pirteillä otteillaan. Viime kautta aktiivisempi pelitapa tuottaa tulosta ja pudotuspelipaikka alkaa olla realismia.

Näkyvin muutos on tapahtunut joukkueen pelitavassa. Viime kaudella Canucksin peli-identiteettiin todella huonosti istunut ylivarovainen nihilistikiekko on vaihtunut uuden valmentajan alaisuudessa kovatempoisempaan ja kiekollisesti aktiivisempaan pelitapaan. Pelaajat pyrkivät paineenkin alla syöttämään kiekon ketjukaverin lapaan sen sijaan, että kiekkoa tyydyttäisiin roiskimaan pois vaara-alueilta.

Sedinin veljekset ovat yhä joukkueen pelillinen selkäranka, mutta syyskaudella kokoonpanosta nousi esiin myös muita ratkaisijoita. Brad Richardsonin, Shawn Matthiasin ja Linden Veyn muodostama ketju on osoittautunut kovin töitä paiskivaksi ketjuksi, joka kykenee kantamaan vastuuta myös hyökkäystehoista. Kakkossentteriksi hankittu Nick Bonino on pelannut hyvin, vaikka hän ei vielä täytäkään Ryan Keslerin hyökkäykseen jättämää aukkoa. Viime kaudella vain viidesti osunut Alexandre Burrows heräili syksyllä kohmeestaan ja tarjosi joukkueelle tärkeää maalintekovoimaa alempiin ketjuihin.

Runkopelaajien parantuneiden otteiden ja puhdistuneen ilmapiirin ansiosta pudotuspelipaikka on realistinen tavoite Canucksin keväälle. Kokoonpano ei näytä mestaruusjoukkueen tasoiselta, mutta materiaali on riittävä pudotuspelipaikkaan. Suurin haaste tulee olemaan nuorallatanssiminen oikea-aikaisen aggressiivisuuden ja ylihyökkäämisen välillä. Puolustajilla on ollut tapana nousta tukemaan hyökkäyksiä liiankin rohkeasti, ja yliaktiivinen ryntäily keskialueella kostautuu nopeasti hyviä vastaiskujoukkueita vastaan.

Seuraa häntä: Alexander Edler on mitä ilmeisimmin jo unohtanut karmean viime kauden – niin paljon ruotsalaispuolustajan otteet ovat parantuneet kaukalossa. Uuden päävalmentaja Willie Desjardinsin ajama kiekollisesti aktiivisempi pelitapa sopii Edlerille paljon paremmin kuin John Tortorellan roiskintalätkä, jossa kaikkia kiekollisia toimintoja ohjasi ensisijaisesti pelko pelivälineen menettämisestä jollain kentän kriittisellä alueella.

Vancouverissa toivotaan Edleriltä vielä alkukautta suurempaa panosta tehopisteiden muodossa. Tärkeintä on kuitenkin ruotsalaisen puolustus- ja avauspelaamisen pysyminen korkealla tasolla. Yhdessä Chris Tanevin kanssa Edler muodostaa luotettavan ja kokeneen pakkiparin, jonka merkitys vain korostuu kevään edetessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle