Uudistuneella SaiPalla ei ole varaa toiseen floppikauteen

LIIGA / Artikkeli
Paluun kasvattajaseuraan tekevä Anssi Löfman kantaa suuren vastuun kentän molemmissa päissä.
Viime kaudella tylysti jumboksi romahtanut SaiPa lähtee tulevaan kauteen raikkaalla ilmeellä. Seuraan on hankittu lukuisia nuoria, eteenpäin pyrkiviä pelaajia. Monien kohdalla ammattilaisura on kuitenkin täysin alkutekijöissä. Myös uudelle päävalmentajalle Tero Lehterälle kausi on ensimmäinen miesten joukkueen johdossa.

yhyellä valmennusurallaan Tero Lehterä on tullut tunnetuksi taitavana pelaajien kehittäjänä. Tämä on näkynyt osaltaan myös SaiPan hankinnoissa, esimerkiksi Boston Bruinsin viime kesän ykkösvarausta Urho Vaakanaista tuskin olisi Lappeenrantaan ilman Lehterää saatu. Moni pelaaja on myös avoimesti kertonut halunneensa SaiPaan nimenomaan uuden valmentajan maineen takia.

Urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa vetoaa hankinnoilla myös Liigan vetovoiman ongelmiin.

− Liigaan tulee nyt ylipäätään paljon nuoria pelaajia, eikä vetovoima ole parhaalla tolalla.

Tuomenoksa kuitenkin kiistää, että pieleen mennyt viime kausi olisi sinällään tuonut haasteita tai vaikuttanut tämän kauden joukkueen kokoamiseen. Hän myös korostaa viime kauden hankintojen osalta sitä, että monet pelaajat kuitenkin haluttiin SaiPasta muualle kesken viime kauden. Huomionarvoista on myös joukkueen keski-ikä (27,5). Eli nuorehkoista hankinnoista huolimatta mistään nuoresta joukkueesta ei kuitenkaan voida puhua, toki ilman 42-vuotiasta Jussi Markkasta keski-ikä painuisi alle 27 vuoden. 

Tulevalla kaudella SaiPassa on myös aiempaa enemmän voittamisen kulttuuria, joukkueessa pelaa peräti kolme nuorten tai poikien maailmanmestaria. Lehterä puolestaan oli voittamassa historiallista maailmanmestaruutta vuoden 1995 mm-kisoissa.

Alakerta ja tolppien väli pysyneet lähes ennallaan

Maalivahteina jatkaa viime kaudelta tuttu kaksikko Markkanen - Frans Tuohimaa. Kokeneella Markkasella vaivoja on viime vuosina riittänyt. Terveenä ollessaan mies on kuitenkin edelleen kova nimi tähän liigaan. Myös Tuohimaa osoitti viime kaudella pystyvänsä kannattelemaan joukkuetta.

Vähäistä on vaihtuvuus ollut myös puolustuksessa. Ainut hankinta on huippulupaus Vaakanainen, jolle on luvassa valtava rooli. Viime kautta silmällä pitäen vähäisiä muutoksia voisi pitää jopa huolestuttavana, varsinkin kun lopulta viime kauden tehokkain puolustaja William Mäkinen laskettiin muualle. Viime kaudella onnistujat olivat kuitenkin vähissä ja varsinkin monet puolustajat pelasivat jopa selvästi alle tasonsa.

Esimerkiksi Lasse Lappalainen ja Brett Carson suorastaan romahtivat toissa kauteen nähden. Sen sijaan Lauri Taipaluksella ja Per Savilahdella ura on ollut laskussa jo useamman vuoden. Kalle Maalahti puolestaan on kärsinyt lukuisista loukkaantumisista läpi lyhyehkön liigauransa. Omalle kasvatille roolia olisi tälläkin kertaa tarjolla. On myös mielenkiintoista nähdä, miten Lehterä onnistuu hiomaan muita nuoria puolustajia.

Jussi Markkanen liimaa kiekkoja myös tulevalla kaudella SaiPan paidassa.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu

Hyökkäyksessä lähtökohtaisesti paljon potentiaalia

Hyökkäyksen osalta pakka on mennyt reilusti uusiksi. Sentteriosasto vaikuttaa jopa viime kautta paremmalta. Seuraikoni Ville Kohon tueksi hankittiin kaksi kokenutta kahdensuunnan sentteriä Anssi Löfman sekä viimeisimpänä kanadalainen Cody Kunyk.

Kokonaisuutena hyökkäyksessä on kuitenkin iso määrä kysymysmerkkejä. Uusista nimistä ainoastaan paluun kasvattajaseuraan tekevä Löfman sekä viime kaudella Jukureissa 23 pistettä takonut Topi Nättinen ovat jo todistaneet pystyvänsä tekemään tulosta Liigassa. Tasaiseen tahtiin piste-ennätyksiään parantaneelta Nättiseltä odotetaan nyt seuraavan kymmenluvun rikkomista.

Löfmanin tavoin myös monet muut kokeneet kärkinimet, kuten Kim Strömberg ja Ville Koho ovat varsin loukkaantumisalttiita. Siksi Mestiksen maaliennätyksen viime kaudella takoneelta Jonatan Tanukselta, sekä Pohjois-Amerikasta saapuneilta David Goodwinilta, Ahti Oksaselta ja koeajalla olevalta Roy Radkelta vaaditaan myös tulosta.

Tanuksen lisäksi maaleja odotetaan erityisesti Oksaselta ja Radkelta. Heidän pitäisi pystyä lähtökohtaisesti takomaan 10-15 maalia mieheen. Sekä laidassa että keskellä viihtyvä Goodwin puolestaan on enemmän pelintekijätyyppiä. Myös yhä viime kauden jäljiltä sivussa oleva Joni Nikko kuuluu siihen porukkaan, jolta voidaan odottaa läpimurtoa. Nikonkin vammahistoria on kuitenkin surullista luettavaa.

Alkukausi näyttää suuntaa

Kun Tuomenoksalta kysyy odotuksista ensi kauteen, välittyy aito usko joukkueeseen myös kuulijalle.

− Meillä on nyt positiivinen vire päällä, paljon hyviä asioita on jo näkynyt. Toki matka on pitkä ja prosessi vielä kesken.

− Kentällisen verran kavereita on vielä sivussa, kun heidät saadaan mukaan, sekin auttaa osaltaan eteenpäin.

Harjoituspeleissä SaiPalla oli vielä enemmän vauhtia kuin ajatusta. Lehterä on toki painottanut, että variaatioitakin löytyy, joka ilta kun ei voida luistella vastustajilta jalkoja alta. Alkavalla kaudella myös yhä useampi joukkue pyrkii nopeatempoiseen peliin, joten pelkällä nopeudella ei enää saa samanlaista etua kuin vielä muutama vuosi sitten.

Tuloksellisesti harjoituspelit olivat toki varsin onnistuneita, pitsiturnauksen jälkeen pelkkiä voittoja. Tuloksia tärkeämpää on kuitenkin itseluottamuksen palautuminen vaikean viime kauden jälkeen. Nuoret pelaajat voivat ottaa kauden aikana suuriakin kehitysaskelia ja SaiPa, siinä missä muutkin, on varmasti parempi joukkue keväällä kuin nyt alkukaudesta.

Hyvän alun saaminen olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää niin itseluottamuksen, yleisön kiinnostuksen herättämisen kuin menestysmahdollisuuksienkin kannalta. Pudotuspeleihin pääsy hankaloituu huomattavasti, jos playoff-viiva pääsee karkaamaan. Joka tapauksessa SaiPa palaa nyt siihen muutamien vuosien takaiseen tilanteeseen, jossa ainakin vastustajien ja median odotukset sitä kohtaan ovat melko minimaaliset. Joukkue pääsee siis tulemaan ikään kuin puskista, vieläpä uuden valmentajan sekä pelitavan kera.

» Lähetä palautetta toimitukselle