Zoltán Hetényi kauhoo kiekkoja Unkarin maalilla.

Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Unkarilaista kiekkoa: Tavoitteina säilyminen ja kunnioitus

Unkari teki paluun MM-kisojen päätasolle seitsemän vuoden tauon jälkeen. Maan kiekkoilu on mennyt eteenpäin ja tämä turnaus on maajoukkueelle näytönpaikka. Tavoitteina ovat uskottavuus ja säilyminen päätasolla. Jatkoaika kävi läpi unkarilaista kiekkoilua joukkueen kanssa.

Moni muistaa Unkarin väriläiskänä vuoden 2009 MM-turnauksesta Sveitsistä. Unkarilaisista etenkin Levente Szuper sai melko suurta mediahuomiota huikeilla torjuntamäärillään, joita joukkueensa maalilla turnauksen aikana teki.

Unkari palasi päätasolle vuodeksi 2016 tultuaan toiseksi IA-Divisioonan MM-turnauksessa viime vuonna. Unkari sai jännittää paikkaansa loppuun asti, mutta joukkue onnistui lopulta kaatamaan Puolan nousupaikan ratkaisseessa ottelussa ja näin ollen Unkari nousi pitkästä aikaa takaisin ylös.

Vuoden 2009 visiitillään joukkue ei saanut lopulta edes pisteitä koko turnauksessa. Lähellä se kuitenkin oli, sillä Unkari taisteli itsensä alkusarjan ottelussa Slovakiaa vastaan kahden maalin takaa tasoihin päätöserässä. Unkarilaisten harmiksi slovakeista Lubos Bartecko laittoi kiekon ohi Szuperin vain 13 sekuntia ennen päätössumeria, mikä torpedoi haaveet edes yhdestä pisteestä.

"Rankingeja kun katsoo, niin kaikki odottavat meidän tippuvan"

Nyt kun joukkue on taas palannut pääsarjatasolle, haluaa se paikan säilyttää. Unkarilaiset eivät halua enää näyttää joukkueelta, joka kuuluu alempiin sarjoihin.

− Rankingeja kun katsoo, niin kaikki odottavat meidän tippuvan. Haluamme yllättää jääkiekkomaailman ja säilyä ylimmällä tasolla. Sitä kautta haluamme saada kunnioitusta. Se on meidän päätavoitteemme, Unkarin maalia vartioiva, Suomessakin pari kautta pelannut, Zoltán Hetényi kertoo.

Pienen kiekkomaan pelaajalle myös mahdollisuus päästä turnaukseen pelaamaan on hieno asia.

− Tämä on meille suuri mahdollisuus ja paikka kilpailla itseämmekin vastaan. Meillä on mahdollisuus näyttää, että me voimme oikeasti pelata tällä tasolla. Unkarille on iso juttu, että jätkät nostivat joukkueen viime vuonna ylös isojen poikien sekaan. Nyt meidän on taisteltava, jotta paikka myös säilyy, Hetényi lisää.

Säilyminen on kovan työn takana

Unkarin nousu sattui sikäli vaikeaan saumaan, että seuraavan vuoden MM-kisat pelataan Saksassa ja Ranskassa. Pelkkä säilyminen pääsarjassa vaatii tänä vuonna hiukan suuremman taistelun kuin yleensä.

− Tavoitteemme on totta kai pysyä täällä tänäkin vuonna, mutta sen tekee vaikeaksi se seikka, että Ranska tai Saksa eivät voi tippua. Se siis tarkoittaa sitä, että meidän täytyy saada enemmän pisteitä kuin toisen lohkon kaksi viimeistä joukkuetta, Unkaria vuodesta 2013 saakka valmentanut Rich Chernomaz harmittelee.

Unkarin joukkueesta ei näytä olevan haastamaan isompiaan tässä turnauksessa, joten voitettavissa olevat pelit löytyvätkin perinteisesti MM-turnausten häntäpäätä tai alempaa keskikastia edustavista joukkueista. Unkarin suurin mahdollisuus piileekin juuri ensi vuoden kisaisäntien kaatamisessa.

− Näen asian niin, että päävastuksemme täällä ovat Ranska ja Saksa, mutta hekin ovat säilyneet pääsarjassa jo pitkän ajan putkeen. Noissa peleissä täytyy olla valmiina ja uskon, että niissä voimme voittaa, jos onnistumme täydellisesti. Ennen niitä on kuitenkaan vaikea sanoa, missä meidän osalta tarkalleen mennään, Chermonaz toteaa.

Rich Chermonaz on käskee Unkaria nyt viidettä turnausta putkeen.

Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Unkarin joukkue koostuu lähinnä Keski-Euroopan kiekkosarjojen pelaajista sekä Székesfehérvárin kiekkojoukkueesta, jota voidaan pitää Unkarin parhaimpana kiekkoseurana ja siten maan kiekkolähettiläänä.

Näissä sarjoissa pelaavat kiekkoilijat eivät kuitenkaan kestä vertailua MM-turnauksen tasoon.

− Meillä ei ole NHL-vahvistuksia, eikä meillä ole Pohjois-Amerikan sarjoissa pelaavia pelaajia. Suurin osa pelaajistamme on MOL-liigasta ja Itävallan pääsarjasta, joten suuria odotuksia ei voi kuitenkaan laskea heidän harteilleen. Nämä pelit ovat kuitenkin heille hyvää oppia, Unkari-luotsi näkee.

Suurimmat haasteet edessä

Unkarin turnauksen alku ei oltu tehty helpoimmaksi mahdolliseksi. Voittosarake näyttää nollaa, kun joukkue on pelannut kaksi ottelua. Unkarilaisten ensimmäinen ottelu Slovakiaa vastaan päättyi 4−1-tappioon ja toinen ottelu Kanadaa vastaan 7−1-tappioon.

"Suurin osa pelaajistamme on MOL-liigasta ja Itävallan pääsarjasta, joten suuria odotuksia ei voi kuitenkaan laskea"

Päävalmentaja ei kuitenkaan paina päätä pensaaseen.

− Kaksi ensimmäistä peliä olemme pelanneet maailman parhaita joukkueita vastaan. Kun vertaa pelaajiemme tasoa heidän pelaajien tasoon, niin siinä on todella iso ero, hän huomauttaa.

Chermonaz yrittääkin löytää näistä otteluista positiivisia seikkoja.

− Peli Slovakiaa vastaan oli kohtalainen, koska olimme ainoastaan 3−1-tappiolla ja viimeinen maali tuli tyhjiin. Kanada-pelissä meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia, mutta kolme maaleista olivat sellaisia, jotka meidän maalivahdin olisi oikeastaan pitänyt ottaa.

− Saimme kuitenkin luotua jonkin verran maalintekopaikkoja ja saimme 22 laukausta kohti maalia, joten vaikea on löytää mitään negatiivistakaan siitä, miten pelasimme Kanada-ottelussa, Chermonaz näkee.

Kokonaisuutta katsoen voi siis sanoa, että Unkari on taistellut miehekkäästi kaksi ensimmäistä otteluaan Pietarissa. Unkarilaisten kokoonpano vilisee pelaajia, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta kansainvälisesti kovista otteluista.

Tänään tiistaina Unkarilla on sen tähän mennessä tärkein ottelu, kun iltapelissä vastaan asettuu Ranska. Tuosta ottelusta Unkarin on käytännössä pakko ottaa pisteitä, mikäli se mielii välttää tippumisen IA-divisioonaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kohteliaat leijonavieraat Unkarin 90-vuotisjuhlissa - "Sapporon ihme" vei voiton

MAAJOUKKUE | 1.10.2017 16:09
Leijonien maajoukkueveteraaneista kasattu Golden Lions -joukkue otti mittaa Unkarin "Sapporon ihmeen" tehneestä ryhmästä paikallisen jääkiekkoliiton 90-vuotisjuhlissa. Leijonaryhmä otti mallia ryhmyri Jere Lehtisestä ja antoi kohteliaasti isäntien viedä juhlapelin nimiinsä. lue lisää

Valtion raha siivittää jääkiekon nousua Unkarissa - haave noususta kotikisoissa elää Jarmo Tolvasen johdolla

MAAJOUKKUE | 1.10.2017 16:09
Unkarin jääkiekkoliitto täytti tänä vuonna 90 vuotta, mutta kovin moni ei ole maan jääkiekosta kuullutkaan, sillä kiekko eli Unkarissa pitkään hiljaiseloa. Nyt käynnissä on vahva ja vauhdikas nousu, ja Unkarin liiton varapuheenjohtaja Zoltán Kovács uskoo maansa nousevan kärkitasolle viidessä vuodessa. lue lisää

Kaksi tehokasta erää takasivat Leijonien voiton – Aaltonen jatkoi huimaa maalivirettään

MAAJOUKKUE | 7.4.2017 22:16
Leijonat aloitti kevään MM-kisoihin valmistavat harjoitusottelut perjantaina, kun se kohtasi Unkarin tämän kotikaukalossa. Leijonat oli suvereeni kahdessa ensimmäisessä erässä, joissa se teki yhteensä kuusi maalia. Lopulta lukemat kirjattiin Suomen hyväksi 6–1. lue lisää

Kommentit

Zoltán Hetényi

s. 1988 Budapest, HUN
188CM / 86KG
SOPIMUS: Laina (Tappara 2015)

Lisää artikkeleita