U20: Vel´a št´astia, Slovensko - sitä tarvitaan

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Slovakian tulee olla hereillä omassa päässä.
Kuva © Getty Images
Slovakia lähtee alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin jälleen haastajana. Maasta on ponnistanut useita NHL-tähtiä, mutta viime vuosina on ollut hiljaisempaa. Muutamia kehityskelpoisia yksilöitä on kuitenkin tänäkin vuonna mukana kisakoneessa.

Veľa šťastia, Slovensko. Eli onnea matkaan Slovakia. Slovakian alle 20-vuotiaiden maajoukkue ei ole totutusti menestynyt nuorten MM-kisoissa, eikä tämänkään vuoden kokoonpanossa ole liiaksi potentiaalia kurssin muuttamiseen. Menestyminen vaatii onnea ja erittäin tiukkaa oman pään pelaamista Kanadassa.

Maan ainoa mitali nuorten MM-kisoista on vuodelta 1999, kun maan nuoret ottivat pronssia. Silloista nuorten maajoukkuetta tähdittävät muun muassa Marian Gaborik, Ladislav Nagy, Jan Lasak, Martin Cibak ja autokolarissa vuonna 2001 menehtynyt lupaus Zoltan Batovsky.

Sittemmin Slovakia ei ole selvinnyt kuin kertaalleen mitalipeleihin, kun se hävisi pronssiottelun vuonna 2009 Venäjälle lukemin 5-2.

Slovakian nuorten maajoukkueen uutena ajanjaksona, jona voi pitää kaudella 2011-12 alkanutta Ernest Bokrošin päävalmentajakautta, maan paras sijoitus on kuudes vuodelta 2012. Kahtena edellisenä vuotena pelaajauransa Jokipoikiin vuonna 1993 lopettanut Bokroš on johdattanut Slovakian sijalle kahdeksan.

Bratislavassa joulukuun puolivälissä leireillyt joukkue on tällä hetkellä jo Kanadassa ja pelasi maanantaina (22.12) harjoitusottelun Sveitsiä vastaan, joka päättyi Slovakian 3-2-voittoon ja huomenna jouluaattona se kohtaa Tšekin.

Päävalmentaja Bokroš kertoo, että vasta näiden jälkeen päätetään, mikä on lopullinen sapluuna turnaukseen.

- Meillä on vielä muutamia uusia pelaajia, jotka liittyivät vasta Kanadassa mukaan. Vasta näiden harjoitusotteluiden jälkeen tiedämme, mikä on meidän lopullinen kokoonpanomme turnauksessa, Bokroš kertoo Slovakprospects.com-sivustolle.

Slovakiassa on kuitenkin lanseerattu kaudesta 2007-2008 asti toiminut HK Orange 20, joka pelaa otteluita Slovakian Extraligassa. Myös vastaava alle 18-vuotiaiden projektijoukkue pelaa Slovakian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Projektin tavoite on nostaa maan juniorituotannon tasoa, mutta tulokset eivät ainakaan vielä ole näkyneet merkittävästi.

Lohko ei lohduta

Slovakia on heti turnauksen alkuun kovan paikan edessä. Ensimmäisenä slovakialaiset kohtaavat Kanadan, jota seuraavat Suomi ja Yhdysvallat. Olisi pienoinen ihme, jos Slovakia onnistuisi jonkun näistä kolmesta kaatamaan.

19-vuotiais slovakialaishyökkääjä Martin Réway tietää tilanteen, eikä lähde havittelemaan kuuta taivaalta.

− Totta kai haluaisin, että meillä olisi yhdeksen pistettä kolmen ensimmäisen ottelun jälkeen, mutta se on epärealistista. Tavoite on antaa kaikkensa ja katsoa, mihin se riittää, Réway kertoo slovakprospects.comin haastattelussa.

Slovakian päävastustaja lohkossa tuleekin olemaan Saksa. Nämä kaksi maata ratkaisevat lohkon viimeisessä ottelussa todennäköisesti sen, kumpi joutuu putoamiskarsintaan ja kumpi saa viimeisen pudotuspelipaikan.

Maalivahtien rooli tärkeä

Slovakialla on käytössään kolme maalivahtia, joiden taso ei kilpaile kärkimaiden kanssa. Maalivahdeista suurimman vastuun kantanee KHL-joukkue Slovan Bratislavan harjoitusringissä pyörivä Denis Godla tai OHL-sarjaa Barie Coltsissa pelaava Daniel Gibl.

Barie Coltsissa pelaava Daniel Gibl vahvistaa Slovakian nuorten maajoukkuetta Kanadassa.
Barie Coltsissa pelaava Daniel Gibl vahvistaa Slovakian nuorten maajoukkuetta Kanadassa.
Kuva © Getty Images

Godla ei ole vielä KHL-otteluita päässyt pelaamaan, mutta lukeutuu tämän ikäluokan parhaisiin vahteihin Slovakiassa. Myös Gibl on lupaava maalivahti, mutta hän on jäänyt OHL:ssä hiukan kanadalaislupauksen Mackenzie Blackwoodin varjoon.

Maan kolmas maalivahtivaihtoehto David Okolicany on kuitenkin kilpaillut Slovakian juniorijoukkueissa Godlan kanssa peliajasta ja voi saada myös peliaikaa joukkueen maalilla.

Slovakian menestys elää maalivahtien onnistumisesta. Selkeästi kärkimaita heikommalla materiaalilla turnaukseen lähtevä Slovakia viettää suurimman osan ajasta omalla puolustusalueella, joten myös maalivahdeilta vaaditaan tärkeitä pelastuksia turnauksen aikana.

Puolustuksessa muutamia valopilkkuja

Mitään zdenocharoja Slovakian juniorimyllystä ei ole lähivuosina tulossa, mutta muutamia hyvin potentiaalisia nuoria löytyy tämänkin vuoden kokoonpanosta.

Yksi potentiaalisimmista puolustajista on Erik Cernak, joka on pelannut jo 15 ottelua alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, vaikka ikää mittarissa on vasta 17 vuotta. Raamikas pakki on iästään huolimatta perusvarma pelaaja ja kuuluu maan parhaimpiin puolustaviin puolustajiin ikäluokassaan.

Ruotsissa Luleån organisaatiossa toista kauttaan pelaava Christian Jaros kuuluu myös Slovakian puolustajiston parhaimmistoon. Jaros on Cernakin tapaan melko kookas, mutta on Cernakia enemmän kiekollinen ja hyökkäysorientoitunut puolustaja. Jarosin arvo korostuu Slovakian ylivoimatilanteissa, jossa hän on yksi johtavista puolustajista.

Monipuolisinta puolustuskalustoa edustaa Patrik Meier, joka kiekkoilee tällä hetkellä Kamloops Blazersissa WHL:ssä. Tällä kaudella Meier on tehoillut neljän maalin ja seitsemän syöttöpisteen verran 35 ottelussa, mutta kerännyt samalla 56 jäähyminuuttia.

Kokonaisuutena Slovakian puolustus ei ole mikään järin huikea, mutta joitain valopilkkuja löytyy. Tämän puolustusmateriaalin täytyy ylittää itsensä yhdessä maalivahtien kanssa, jotta Slovakian verkko soisi mahdollisimman vähän turnauksen aikana. Vain siten Slovakialla on mahdollisuus voittaa edes yksi kolmesta ensimmäisestä ottelustaan.

Erik Cernak vieraili HC Kosicen mukana Oulussa CHL-ottelussa.
Erik Cernak vieraili HC Kosicen mukana Oulussa CHL-ottelussa.
Kuva © (c) Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net

Hyökkäyksessä maalintekovoimaa - onko tarpeeksi?

Vaikka Slovakian pelaaminen elää oman pään onnistumisista, niin jonkunhan ne maalitkin täytyy tehdä, jos voittoja mielii ottaa. Slovakialaisilla on käytössään joitain lupaavia maalintekijöitä.

Heistä potentiaalisin lupaus lähivuosien aikana on Radovan Bondra, jolla on ikää 17 vuotta. Lähes kaksimetrinen, monipuolisena hyökkääjänä tunnettu, Bondra osaa kiekonhallinnan taidon, mutta on myös isokokoisena hyvä suojaamaan kiekkoa. Myös maalintekotaitoa löytyy. Bondra on hyvä lisä joukkueeseen ja yksi Slovakian potentiaalisimmista hyökkääjistä.

Jo viime vuonna Malmön MM-kisoissa hyviä otteita esittänyt Petr Cehlárik on mukana myös tämän vuoden kisakoneessa. Hyvin nuorena Ruotsiin Luleåhon muuttanut Cehlarik on Bondran kanssa joukkueen parhaimmistoon kuuluva laituripari.

Hyökkäyksen kärkinimiksi voidaan laskea myös Västeråsissa pelaava Robert Lantosi ja Prince George Gougarssissa WHL-sarjaa pelaava David Soltes. Tästä parista kumpikin ovat potentiaalisia valintoja Slovakian kahden ensimmäisen kentän laitureiksi.

Sentteriosastolta Martin Réway lienee ykkösvalinta. HC Sparta Prahaa seuratasolla edustavalla Réwaylla on hyvä pelikäsitys ja hän on potentiaalinen pelinrakentaja.

Taistelua pudotuspelipaikasta

Hyökkäyksen osalta Slovakialla on oikeastaan sama ongelma kuin puolustuksessakin. Joitain valonpilkahduksia ja lupaavia pelaajia on, mutta liian paljon löytyy tusinapelaajia, jotka eivät kykene pysymään kärkimaiden juniorimyllyjen läpikäyneiden kiekkoilijoiden perässä.

Nykyään useita slovakialaisia nuoria suuntaa esimerkiksi Ruotsiin kehittymään, sillä maan omissa sarjoissa juniorituotannon taso ei ole yksinkertaisesti riittävä. HK Orange 20 on kuitenkin positiivinen signaali maan tulevaisuuden kannalta, sillä se auttanut viime vuosina jaloilleen muutamia potentiaalisia pelaajia.

Tässä turnauksessa Slovakian junioreiden taso ei kuitenkaan riitä laittamaan kampoihin kärkimaille. Maan rooli on hyvin todennäköisesti taistella viimeisestä pudotuspelipaikasta Saksan kanssa. Todennäköisesti Slovakia tämän taistelun voittaa, mutta silta nousee viimeistään puolivälierissä, kun vastaan asettuu joku kärkimaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle