U18: Yhdysvallat ja Ruotsi ensimmäisinä finaalipaikan hakuun

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Ruotsin puolivälieräpeli Suomea vastaan muodostui maalijuhlaksi.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen ensimmäisessä välieräpelissä kohtaavat Yhdysvallat ja Ruotsi. Kummallakin on allaan selkeä puolivälierävoitto.

Yhdysvaltojen MM-turnaus on edennyt mallikkaasti. Ensimmäisessä ottelussa joukkue koki yllätystappion Sveitsille, mutta sen jälkeen joukkue ei ole menettänyt pistettäkään. Alkusarjassa kaatuivat Tšekki, Tanska ja Suomi. Puolivälierissä joukkue kaatoi puolestaan Slovakian 6-2.

Yhdysvaltojen puolustuspeli on toiminut hyvin. Joukkue on päästänyt vain 1,8 maalia ottelua kohden ja mukaan mahtuu kaksi nollapeliäkin. Joukkueen ykkösmaalivahti Alexander Nedeljkovicin torjuntaprosentti ei päätä huimaa (89,33), mutta osansa siihen on ollut myös vastustajien vähäisillä laukaisumäärillä. Nyt Nedeljkovic joutuu Ruotsia vastaan todellisen haasteen eteen.

Joukkueen puolustajien on myös pystyttävä tehokkaaseen puolustuspeliin. Päästettyjä maaleja ei liialti ole tähän mennessä turnauksessa, mutta uudenlaisen haasteen ruotsalaiset tuovat puolustuksellekin. Muun muassa ykköspuolustajapari Jack Dougherty-Brandon Fortunato on paljon vartijana.

Joukkueen peli on ollut tuloksellisesti nousuvoittoista. Alun hankaluuksien jälkeen se löylytti Tanskaa lukemin 7-0 ja on muutenkin tehnyt 4,4 maalia per ottelu. Joukkueesta löytyy kolme vähintään piste per peli-tahdissa olevaa pelaajaa, Jack Eichel, Sonny Milano ja Kyle Connor.

Hyökkääjistöllä tulee taas olemaan näytön paikka Ruotsia vastaan, koska ruotsalaisten maalivahtipeli on ollut kehnonlaista turnauksessa. Kumpikin Ruotsin maalivahti, sekä Linus Söderström että Markus Olsson, ovat jääneet torjuntaprosentiltaan alle 90:n. Tämä onkin yksi pelin kulminaatiopisteistä: miten Ruotsin maalivahti kestää amerikkalaisten vyöryn? Maalilla tulee olemaan ruuhkaa.

Ruotsin turnaus on ollut muutenkin vaihtelevampi kuin Yhdysvalloilla. Joukkue hävisi alkusarjassa Kanadalle ja voitti Venäjän vasta voittomaalikilpailun jälkeen. Näitä ovat seuranneet murskavoitot Slovakiasta, Saksasta ja Suomesta. Vastustajien maaliverkot ovat pölisseet yhteensä peräti 30 kertaa.

Tulivoimasta on vastannut eniten kaksikko William Nylander-Axel Holmström, joista kummallakin on yli kymmenen tehopistettä. Myös kolme muuta pelaajaa on vähintään piste per peli-tahdissa. Ratkaisijoita joukkueesta siis varmasti löytyy.

Puolustuspää on sinällään suoriutunut mallikkaasti myös Ruotsilla, sillä se on päästänyt vain 11 maalia koko turnauksessa. Ongelmana on ollut sama kuin Yhdysvalloillakin: vastustajan laukaukset kohti Ruotsin maalia ovat jääneet niin vähäisiksi per peli, että sillä on ollut oma vaikutuksensa maalivahtien työskentelyyn ja torjuntaprosenttiin.

Pelin ratkaisukohdiksi muodostuvat pitkälti maalivahtipeli- ja puolustuspelin tarkkuus ja laadukkuus. Ratkaisijoita löytyy kummaltakin joukkueelta tarpeeksi, joten maalintekokilpailuun ei kummankaan kannata lähteä. Edessä on mahdollisesti pitkä ja tasainen ottelu, jossa suurta ennakkosuosikkia on paha ennakoida.

» Lähetä palautetta toimitukselle