Turkmenistan edelleen voittamaton - III divisioonan MM-kisapaikoista taisteltiin olympianäyttämöllä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Punapaitainen Yhdistyneet arabiemiirikunnat jäi turnauksessa kolmanneksi.
Kuva © Jussi Siiriäinen
III divisioonan MM-kisojen karsintaturnaus pelattiin sunnuntain ja keskiviikon välillä Sarajevossa Bosnia & Hertsegovinassa. Panoksena oli paikka vuoden 2019 III divisioonan MM-kisoihin.

III divisioonan MM-kisojen karsintaturnauksessa oli omalla tavallaan historian siipien havinaa. Turnauksen päänäyttämönä toimi Sarajevossa sijaitseva Zetra Olympic Hall, jossa pelattiin muun muassa vuoden 1984 talviolympialaisten loppusarja. Tuolloin kultaa otti Neuvostoliitto, hopeaa nappasi Tšekkoslovakia ja Ruotsi joutui tyytymään pronssiin.

Tällä kertaa panoksena eivät olleet olympiamitalit, vaan paikka vuoden 2019 III divisioonan MM-kisoihin. Paikasta Sarajevossa kilpailivat kisaisäntä Bosnia & Herzegovina, Turkmenistan, Kuwait sekä Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

Sekä Kuwait että Turkmenistan tekivät debyyttinsä MM-kisatasolla, vaikka kumpikin maajoukkue on aiemmin esiintynyt muissa jääkiekkoturnauksissa. Näitä jääkiekon pienmaiden kamppailuja oli mahdollisuus seurata myös livelähetyksenä YouTubesta Bosnia & Hertsegovinan jääkiekkoliiton kanavan kautta.

III divisioonan MM-kisapaikan ensi vuodelle napannut turnausvoittaja Turkmenistan ei ole hävinnyt vielä yhtään kansainvälistä jääkiekko-ottelua. Turkmenistanilaiset tekivät debyyttinsä maajoukkueena vuoden 2017 Aasian talvikisoissa, joista tuloksena oli turnauksen II divisioonan ylivoimainen voitto ja sijoitusotteluvoitto.

Aasian talvikisoissa Turkmenistan kaatoi alkusarjassa Malesian lukemin 9-2, Macaon lukemin 16-0 ja Indonesian lukemin 12-2. Sijoitusottelussa koko talvikisojen 11. paikasta turkmenistanilaiset voittivat Kirgisian luvuin 7-3.

Myös III divisioonan MM-kisojen karsintaturnauksessa Turkmenistan eteni voitosta voittoon, ja oli turnaukseen lähdettäessä selkeä ennakkosuosikki. Avausottelussa se kaatoi Yhdistyneet arabiemiirikunnat lukemin 4-0 ja toisessa ottelussaan altavastaaja Kuwaitin lukemin 24-2.

Turnausisäntä Bosnia & Hertsegovina onnistui niin ikään voittamaan kaksi ensimmäistä otteluaan, joten bosnialaisten ja turkmenistanilaisten kohtaaminen turnauksen päätösottelussa ratkaisi koko turnauksen voittajan.

Loistava alku ei auttanut kisaisäntiä

Kisaisännät saivat päätösotteluun loistavan alun, kun he onnistuivat pakenemaan 3-1-johtoon ennakkosuosikki Turkmenistania vastaan heti avauserän aikana Mirza Omerin, Amar Lemesin ja Amon Rakicin maaleilla. Bosnialaiset saivat mahdollisuuden lisätä johtoaan heti toisen erän alussa, kun Turkmenistan tarjosi ylivoimatilaisuuden.

Ylivoimasta ei kuitenkaan ollut kisaisännille juuri lohtua, sillä sen aikana Ahmet Gurbanov toi ensin Turkmenistanin alivoimaisena maalin päähän ja tasoitti heti perään. Gurbanov sai melko rauhassa tehdä työtään, sillä isäntäjoukkueen pelaajia ei puolustaminen ylivoimalla juuri näyttänyt kiinnostavan.

Toisen erän aikana turkmenistanilaiset käänsivät 3-1-tappioaseman lopulta 6-3-johtoasemaksi, kun eränlopulla joukkueesta osuivat vielä Amangldi Aganijazov, Dimitri Savin ja Arslan Geldimjaradov. Päätöserässä Bosnia & Hertsegovinalta ei löytynyt enää kirivaihetta, vaan bensa loppui totaalisesti. Turkmenistan pakeni kauas, ja vei viimeisenkin erän nimiinsä peräti lukemin 7-0. Loppulukemat kirjattiin 13-3 turkmenistanilaisten hyväksi.

Viime vuonna Bosnia & Hertsegovina joutui vetäytymään III divisioonan MM-kisoista, jonka vuoksi se joutui tänä vuonna karsimaan paikastaan ensi vuodeksi. Tulokasjoukkue Turkmenistan oli kuitenkin etevämpi, joten bosnialaiset joutuvat odottamaan seuraavaa esiintymistään III divisioonan MM-kisoissa ainakin vuoteen 2020 saakka. Kotiyleisö antoi kuitenkin tappioon päättyneen päätösottelun jälkeen aplodit seisaaltaan omilleen.

Turnauksen tehokkain pelaaja oli Turkmenistanin kapteeni Gurbanov, joka viimeisteli turnauksen kolmessa ottelussaan tehot 6+6. Gurbanov valmentaa myös maan alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta. Turkmenistanin alle 20-vuotiaiden piti tehdä debyyttinsä MM-kisatasolla aiemmin helmikuussa Etelä-Afrikassa III divisioonan karsintaturnauksessa, mutta se joutui vetäytymään.

Turnauksen loppusijoitukset

1. Turkmenistan
2. Bosnia & Hertsegovina
3. Yhdistyneet Arabiemiirikunnat
4. Kuwait

Tähdistövalinnat

Paras maalivahti
Edis Pribisic, Bosnia & Hertsegovina

Paras puolustaja
Dmitri Savin, Turkmenistan

Paras hyökkääjä
Ahmet Gurbanov, Turkmenistan

Turnauksen ottelujen tulokset

Turkmenistan - Yhdistyneet arabiemiirikunnat 4-0 (0-0, 1-0, 3-0)
Kuwait – Bosnia & Hertsegovina 1-8 (0-2, 0-2, 1-3)
Kuwait – Turkmenistan 2-24 (0-8, 0-7, 2-9)
Yhdistyneet arabiemiirikunnat – Bosnia & Hertsegovina 1-6 (0-1, 1-2, 0-3)
Yhdistyneet arabiemiirikunnat – Kuwait 4-2 (1-1, 1-0, 2-1)
Bosnia & Hertsegovina – Turkmenistan 3-13 (3-1, 0-5, 0-7)

» Lähetä palautetta toimitukselle