Seuraavien pelaajaesittelyiden tilasto-osuudesta kannattaa huomioida se, että esitellyn kymmenikön kaikki liigaottelut on pelattu Pelicansin paidassa. Yhteenlaskettuna 1270 runkosarja- ja 154 playoff-ottelua lahtelaisen liigakiekon edustusta. Ei hullummin, kun miehistä vanhimmat ovat vasta 24-vuotiaita.
Jesse Saarinen
Runkosarjassa 252 ottelua, 53+71=124 pistettä. Pudotuspeleissä 22, 2+6=8.
Taskuraketti Jesse Saarinen, 24, sai kaudella 2004-2005 Petri Matikaisen kovassa koulussa mukavasti vastuuta, mutta varsinainen läpimurto tapahtui kaudella 05-06 Toni Koivusen ja Tuomas Santavuoren rinnalla. Neljällä kokonaisella kaudellaan tulokset ovat olleet tasaisia: 30, 28, 32 ja 30 tehopistettä.
Saarinen tuli SM-liigaan kirjaimellisesti ryminällä, taklaten veljensä Jussin tavoin kaikkea mitä liikkuu ja siinä sivussa välillä laitapleksejäkin. Sittemmin särmät ovat hioutuneet ja ihmiskuula-Saarinen on keskittynyt kiekolliseen peliin, mutta pienestä varrestaan huolimatta ei silti väistele isompia vastustajiaan. Tarkasti ja nopeasti ampuvalla Saarisella on potentiaalia nousta liigan kärkipään maalintekijäksi ja lahtelaisyleisön todelliseksi lemmikiksi. Esikuviksi käyvät vaikkapa Erkit Laine ja Mäkelä.
Tuomas Santavuori
Runkosarjassa 246, 58+71=129. Pudotuspeleissä 22, 5+5=10.
Hitaasti kypsyneen Tuomas Santavuoren, 24, liigadebyytti ja uran avausmaalit tulivat jo 18-vuotiaana, mutta kolmella ensimmäisellä kaudella laitahyökkääjä sai tililleen vain satunnaisia otteluita pelaten pääasiassa A-junioreissa. Todellinen läpimurto tapahtui ketjukaverinsa Saarisen tavoin vasta kaudella 05-06, jolloin ”Tupe” keräsi 31 tehopistettä. Sen jälkeen tahti on ollut hänelläkin tasaista: kolme seuraavaa kautta ovat tuottaneet tehopisteet 30, 34 ja 28 sekä paljon vastuuta kakkoskentässä ja ylivoimassa.
Peliälyyn, pehmeään mailankäsittelyyn ja taitavaan potkulautatekniikan käyttöön tukeutuvan taiteilijan nousua seuraavalle tasolle on Lahdessa odotettu, mutta hän on toistaiseksi jäänyt ykkösketjun hyökkääjien varjoon. Toisaalta hitaahko luistelunopeus, hentoinen olemus ja hieman voimaton laukaus asettavat kysymysmerkkejä liigan tähtikaartiin nousemiselle. Osittain niistä johtuen junioriuralla maalintekijänä kunnostautunut Santavuori on liigassa muovautunut enemmän peliä rakentavaksi hyökkääjäksi.
Aikaa on kuitenkin vielä kehittyä ja tason säilyessä edessä on komea liigaura. Jantuseksi Jantusen paikalle?
Henri Heino
Runkosarjassa 227, 22+32=54. Pudotuspeleissä 22, 2+1=3.
Keskushyökkääjä Henri Heino on 22 vuoden iästään huolimatta ehtinyt pelata jo yli 200 liigaottelua. Alusta lähtien roolina on ollut puolustava hyökkääjä, ensin Toni Sihvosen oppipoikana ja sen jälkeen matkalla yhdeksi sarjan parhaista puolustavista keskushyökkääjistä ja alivoimaeksperteistä. Peliminuutit eivät ole olleet erityisen suuria, mutta kentällä vietetyt hetket sitäkin tärkeämpiä: alivoimia tappamassa, johtoa puolustamassa ja liigan kirkkaimpia tähtiä pimentämässä. Heinon johdolla Pelicansin ns. rottaketjusta on tullut jo käsite, mutta menneellä kaudella ketju kannatteli myös pitkään joukkueen kiekollista peliä. Tosin nyt vitjasta on suurin hämmentäjä Leo Komarov lähtenyt pois.
”Henkka” pelaa joka ilta ensin joukkueelle ja vasta sitten itselleen, hän on joukkuetta kannatteleva voima. Luotettavalla, hyvin luistelevalla ja kokoonsa nähden vahvalla sentterillä olisi ollut kysyntää muuallakin, mutta päätti jatkaa Lahdessa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Heinolla on potentiaalia nousta pelin rikkojasta kakkos-kolmosketjun hyökkääjäksi, mutta Pelicansin laajassa pelaajamateriaalissa tehtävä ei ole helppo. Pelicansin kannattaa tulevaisuudessa panostaa pelimerkkejä Heinoon ja pyrkiä tarjoamaan haasteellisempaa roolia, jotta vehreämpien laitumien houkutukset eivät veisi pelimiestä heti sopimuksen päättyessä.
Jani Forsström
Runkosarjassa 162, 19+26=45. Pudotuspeleissä 22, 3+3=6.
Naapurikunta Hollolan kasvatti Jani Forsström, 23, pelasi ensimmäisen täysipainoisen liigakautensa 06-07 ja nousi nopeasti valmentajalegenda Hannu Aravirran luottomieheksi. Ensimmäinen talvi meni puolustuspäästä huolehtiessa, mutta kahdella jälkimmäisellä kaudella vahva junttura iski molemmilla yli 20 tehopistettä. Nöyristä sotureista nöyrin on kulmaväännöissä kuin kotonaan, tökkii pitkällä mailallaan kiekot pois vastustajalta ja ottaa iskuja vastaan ylivoiman maskimiehenä.
Iso osa tehopisteistä selittyykin juuri ykkösylivoiman maskimiehen paikalla, sillä juniorivuosinaan tehokkaasti häärineen puolustajan suoranaiset kiekolliset taidot ovat liigatasolle hyvin rajalliset ja laukaus heikko. Myös liikenopeus ja kankea luistelutekniikka aiheuttavat päänvaivaa, joita ”Fogu” kuitenkin ansiokkaasti paikkaa sijoittumisella sekä kovalla työmoraalilla. Esimerkiksi Jalvantiin ja Kousaan verrattuna lahjakkuuden rajat tulevat todennäköisesti ensimmäisenä vastaan, mutta äärimmäisen luotettavalle ja aina kaikkensa antavalle puolustajalle on silti tilausta. Pitkä liigaura edessä kakkos-kolmospakkiparin työjuhtana?
Vili Sopanen
Runkosarjassa 122, 27+32=59. Pudotuspeleissä 16, 1+5=6.
Nuorista pelikaaneista tähän asti eniten huomiota herättänyt kiekkotaitelijia Vili Sopanen, 21, tuli kesällä 2007 New Jerseyn varaamaksi, nostettiin välittömästi ykkösketjuun ja iski kauden aikana Matias Lopin ja Marko Jantusen rinnalla komeat 30 tehopistettä. Toinen kausi oli suurelta osin tervanjuontia ja Sopanen tuskaili mm. 22 ottelua kestäneen maalittoman putken kanssa, mutta lopulta Valkealassa syntynyt hujoppi kokosi silti kohtalaiset 28 pistettä. Molemmilla kausilla tehokkuus pudotuspeleissä on kuitenkin jättänyt paljon toivomisen varaa.
Sopasta on leikillisesti tituleerattu Suomen Mats Sundiniksi, mutta vastaaviin saavutuksiin on vielä matkaa. Sopanen elää kiekonkäsittelystä, harhautuksista ja itseluottamuksesta. Ulottuvaa laituria on vauhtiin päästyään vaikea pysäyttää ja hyvänä päivänä kiekko pysyy mukana uskomattoman näköisissä koukeroissa. Myös kulmapelin käännökset sujuvat isokokoiseksi (191cm, 94kg) pelaajaksi nopeasti. Kolikon kääntöpuolena on sortuminen liialliseen kikkailuun sekä fysiikan ja suoritusvarmuuden puutteet. Potentiaalia riittää kuitenkin vaikka NHL:ään asti, mutta kehitystyötä on jokaisella osa-alueella tehtävä rutkasti. Hiomattomasta timantista menestyneimmäksi lahtelaishyökkääjäksi Pohjois-Amerikassa?
Joonas Jalvanti
Runkosarjassa 110, 4+16=20. Pudotuspeleissä 16, 0+2=2.
Monipuolinen Joonas Jalvanti, syyskuussa 21, on pelannut kaksi liigakautta ja suoriutunut niistä kuin vanha tekijä. Nuorten maajoukkueessakin nähty puolustaja sai myös kauden aikana kantaa jonkin aikaa varakapteenin A-kirjainta Kakon ja T. Koivusen ollessa loukkaantuneina. Jalvantia on pelilliseltä olemukseltaan verrattu Arto Laatikaiseen, eikä syyttä: tasapainoinen luisteluasento, rauhallinen kiekonkäsittely ja hyvä sijoittuminen muistuttavat espoolaista virkaveljeään.
”Jalu” pelaa kiekollisena suoraviivaisesti ja luottaa yksinkertaisiin ratkaisuihin. Eniten kehitettävää nuorukaisella on puolustusalueen kaksinkamppailuissa, laukauksessa ja viivapelaamisessa, mutta muilta osin tie kohti liigahuippua on auki. 2010-luvun Pelicans-puolustuksen liideri ja lahtelaiskiekkoilun uusi Kari Eloranta?
Marko Pöyhönen
Runkosarja 68, 6+6=12. Pudotuspelit 16, 0+1=1.
Työmyyränä kunnostautunut Marko Pöyhönen, 21, nousi hieman yllättäen menneellä kaudella vakiokokoonpanoon ja pelasi lopulta kahta vaille kaikki pelit. Sitä ennen kahden kauden aikana tilille oli kertynyt vain muutama liigaottelu ja erinomaisesti sujunut visiitti farmijoukkue HeKiin. Rottaketjun pääasiallisena tehtävänä oli rikkoa ja varjostaa, mutta ennakkoluulottomasti rymistellyt ”Pöde” keräsi siinä sivussa mainiot tehot 6+6=12.
Fyysisesti valmiin oloisen Pöyhösen kiekolliset avut eivät yllä muiden nuorten taitureiden tasolle, mutta Hollolassa kasvanut laitahyökkääjä paikkaa puutteitaan vahvalla luistelulla, pelkäämättömällä kontaktipelillä ja kovalla asenteella. Jos Pöyhönen pystyy parantamaan laukaustaan voi hänestä kehittyä vielä todella arvokas työjuhta, joka kykenee siinä sivussa myös maalintekoon. Luotettava ja pitkäaikainen kolmos-nelosketjun duunari Pelicansissa?
Mikko Kousa
Runkosarja 55, 1+10=11. Pudotuspelit 15, 1+2=3.
Sähäkän puolustajan Mikko Kousan, 21, läpimurtoa odotetaan Lahdessa vesi kielellä. Ketterästi luistelevat, kiekollisesti taitavat ja tehokkaat rightin puolustajat ovat joukkueelleen kullanarvoisia. Toissa kauden ratkaisuhetkille liigakehiin nostettu ”Keke” avasi välittömästi pistetilinsä ja menneellä kokonaisella kaudella tilille tipahtivat myös ensimmäinen liigamaali ja playoff-maali. Junioreissa pelejä ratkaisemaan tottuneelle Kousalle kausi oli kuitenkin vielä hakemista, joskin nosti muun joukkueen tavoin tasoaan keväällä.
Taskukokoisena (175cm, 77kg) puolustajana Kousa on vielä melko heiveröinen oman alueen kaksinkamppailuissa, mutta tulevaisuudessa siintävä rooli painottuukin aivan toiselle osa-alueelle. Luistelu on nopeaa, tasapainoista ja teknisesti taitavaa. Nopeat ja pehmeät kädet syöttävät kiekkoa jouhevasti ja laukaisutekniikka on kunnossa, mutta vaatii vielä voimaa taakseen. Kaikki ainekset tehokkaaksi viivapelotteeksi ovat siis olemassa. Raakile tarvitsee kuitenkin vielä kokemusta valitakseen aina tilanteeseen sopivan ratkaisun ja käyttääkseen tilaa paremmin hyödyksi. Jalvannin kanssa Pelicansin tulevat tähtipuolustajat?
Tällä kaudella Kousa joutunee vielä taistelemaan tiukasti elintilastaan kuuden muun puolustajan kanssa, eikä peliajan hakeminen Heinolastakaan ole mahdottomuus.
Teemu Rinkinen
Runkosarjassa 23, 1+3=4. Pudotuspeleissä 2, 0+0=0.
Raamikas laitahyökkääjä Teemu Rinkinen (21) sai viime talvena ensimmäisellä liigakaudellaan tilille parikymmentä ottelua ja avausmaalin, mutta vastuu jäi vielä vähäiseksi. Lopullinen murtautuminen liigamiehistöön ei onnistunut, mutta aiemmin A-junioreissa kovia tehoja paukutellut Rinkinen pääsi näyttämään potentiaaliaan Mestiksessä iskemällä HeKissä 12:ssa ottelussa yhtä monta pistettä.
Lahtelaisittain epätyypillisen suoraviivaista ja rotevaa maalintekijätyyppiä ei kannata istuttaa jarruketjuun, mutta ylimpiin kentällisiin on lahtelaismiehistössä juuri nyt kova tunku ja lisäksi korvaajaa etsitään vielä pelaajamarkkinoilta. Rinkinen kilpailee tällä hetkellä vakiokokoonpanon viimeisestä laitahyökkääjän tontista Antti Tyrväisen ja Janne Tavin kanssa. Rinkinen on ominaisuuksiltaan tasainen ja fyysisesti valmiin oloinen paketti, mutta liigauran aukeaminen vaatii yhä kehitystä jokaisella osa-alueella. Tarvitsee ennen kaikkea peliaikaa ja vastuullisempaa roolia, joten visiitti Heinolaan on tälläkin kaudella todennäköinen.
Antti Tyrväinen
Runkosarjassa 5, 0+0=0. Pudotuspeleissä 1, 0+0=0.
Lahden ulkopuolella moni ei vielä tunne Pelicansin rouhijaosaston uusinta tulokasta, mutta Antti Tyrväinen, 21, tekee tuloaan kirjaimellisesti ryminällä. Vastikään kahden vuoden sopimuksen tehnyt pommikone on kesän harjoituspeleissä saanut valmennusjohdolta runsaasti näyttöpaikkoja, josta tuloksena on ollut pari maalia, mutta ennen kaikkea raporttien mukaan fyysistä peliä ja taklauksia. Nämä ovatkin vikkelän luistelun lisäksi vantteran (176cm, 85kg) laitahyökkääjän vahvuudet, joilla liigaura aukeaa jos on auetakseen.
Keväällä 2007 Pelicansin A-junioreissa Suomen mestaruutta juhlinut Tyrväinen saanee Mika Toivolan ja Pasi Nurmisen alaisuudessa vielä paljon aikaa ja tilaisuuksia kehittyä rooliinsa jarrukentän rouhijaksi. Oppi ainakin tulee parhailta: viime kevääseen asti Leo Komarovilta ja tästä eteenpäin Kari Sihvoselta. Viime kaudella Tyrväinen kunnostautui jo hankkimalla yli 100 jäähyminuuttia A-nuorten SM-sarjassa ja tappelemalla kolmannessa Mestis-ottelussaan Sportin Antti Uittoa vastaan. Lahtelainen juniorikoulu on tuottanut tämänkaltaisia pelaajia vähän, mutta Seinäjoelta lähtöisin olevassa hyökkääjässä on ainesta lahtelaisyleisön todelliseksi lemmikiksi.
