TsSKA Moskova - Tähdet lähtivät, mutta edelleen sarjan eliittiä

KHL / Artikkeli
NHL:ään lähtenyt Aleksandr Radulov jätti valtavan aukon hyökkäykseen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kaksi kertaa peräkkäin runkosarjan voittaneen TsSKA:n mestaruushaaveet kaatuivat Metallurg Magnitogorskia vastaan katkerasti ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa. Toissa kaudella SKA oli parempi konferenssifinaaleissa.

Kesän aikana suurimpia tähtiään Aleksandr Radulovin ja Nikita Zaitsevin johdolla NHL:ään menettänyttä seuraa on turha laskea ulos mestaruustaistelusta, sillä joukkue on jälleen erittäin laadukas. Erinomainen päävalmentaja Dmitri Kvartalnov on saanut vanhoja suojattejaan korvaamaan lähteneiden jättämiä aukkoja Moskovan kiekkomahtiin.

Hurjaan pelitempoon, tasaiseen neljän ketjun peluutukseen ja kurinalaiseen viisikkopeliin pelinsä perustava joukkue antoi viime kaudella useassa pelissä kärkimiehilleen lepopäiviä, kun rosterissa oli valtavasti leveyttä.

Pelin taso ei juuri pudonnut, vaikka koko ykkösketju oli huilaamassa. Erinomaista jälkeä TsSKA:ssa tehnyt päävalmentaja Kvartalnov jatkaa, mikä on merkittävämpi seikka kuin yksittäisten tähtien poistuminen. Hänen pelikirjansa on toiminut aiemmin erinomaisesti myös Sibirissä ja Severstalissa.

TsSKA:n alivoima- ja puolustuspelaaminen olivat molemmat joukkueen suuria vahvuuksia, suorastaan puhdasta kultaa. TsSKA:lta löytyy alivoimalle todellisia erikoismiehiä, mikä oli yksi syy erittäin toimivan alivoimakuvion lisäksi siihen, että joukkue pelasi runkosarjassa sarjan parhaiten miesvajaalla.

Muutenkin puolustuskalusto on täynnä Kvartalnovin näköisiä laatupelaajia. TsSKA päästi 60 peliin käsittämättömästi vain 87 maalia, mikä oli vähiten koko sarjassa - ainoastaan Lokomotiv pääsi edes lähellä tuota lukemaa.

Radulov oli sarjan kokonaisvaltaisesti paras pelaaja, mutta on turha liioitella hänen merkitystään TsSKA:lle, jossa kaikki pelaajat ovat äärimmäisen sitoutuneita noudattamaan todella arvostetun päävalmentajan luomaa pelitapaa.

Kvartalnov uskaltaa antaa rohkeasti nuorille lahjakkuuksille näyttöpaikkoja, mitä tullaan näkemään aivan varmasti tulevallakin kaudella. Keski-iältään sarjan nuorimmaiseen kolmannekseen kuuluva joukkue lukeutuu jälleen sarjan suurimpiin mestarisuosikkeihin, mutta ei ole kuitenkaan se suurin suosikki.

Maalivahdit:

Ilja Sorokin

Viktor Fasth (SWE)

Yksikään maalivahti ei ole KHL:n historiassa johdattanut seuraansa ennen viime kautta finaaleihin kaksikymppisenä tai vielä nuorempana. Fantastisen kauden pelannut kylmäpäinen nuorukainen Ilja Sorokin pelasi 20-vuotiaana joukkueensa kaikki pudotuspeliottelut.

Hänen otteensa maalilla olivat läpi kauden erittäin vakuuttavia, mistä kertoo osaltaan sarjan pienin päästettyjen maalien keskiarvo 1,06 ja sarjan toiseksi paras torjuntaprosentti 95,3. Sorokin valittiin sarjan parhaaksi maalivahdiksi, mikä on melkoinen teko parikymppiseltä maalivahdilta, vaikka edessä pelasikin timanttinen puolustus.

Hän pääsi edustamaan ansaitusti maajoukkuetta Venäjän MM-kisoissa kauden päätteeksi. Sorokin oli Venäjän kakkosvahti päästämättä maaliakaan. Ykkösmaalivahtina pelannut Sergei Bobrovski on Sorokinin tavoin Metallurg Novokuznetskin kasvatti. Sorokin totesi toissa kaudella Novokuznetskissa pelatessaan, että Bobrovski on maalivahti, jota hän ihailee suuresti.

Sorokinin tulevaisuus on varmasti NHL:ssä, johon hän ei kuitenkaan vielä siirtynyt. New York Islanders varasi hänet toissa kesänä vasta numerolla 78, vaikka jo tuolloin hänen valtava lahjakkuutensa oli tiedossa KHL:ää tarkemmin seuranneille.

Sorokin syrjäytti ykkösvahdiksi hankitun Viktor Fasthin, 34, ykkösmaalivahdin paikalta. Toistaiseksi ruotsalainen jatkaa seuran listoilla, mutta TsSKA:lla on kuusi ulkomaalaista, kun yksittäisessä ottelussa saavat venäläisseurat peluuttaa vain viittä. TsSKA:n rotaation tuntien tuo ylimääräinen ulkomaalaisvahvistus ei menoa haittaa. TsSKA:n maalivahtikaksikko on hyvin lähellä koko sarjan parasta.

Ilja Sorokin torjui joukkueensa KHL-finaaleihin
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Puolustus:

Denis Denisov - Aleksandr Kutuzov

Bogdan Kiselevitš - Nikita Pivtsakin

Igor Ožiganov - Konstantin Aleksejev

TsSKA menetti kesän aikana yhden puolustajan, kun ehkäpä koko sarjan kokonaisvaltaisesti paras puolustaja Nikita Zaitsev siirtyi Torontoon, jossa hän tekee hyvin todennäköisesti suuren vaikutuksen. Hän mahtuisi heittämällä pelitaitojensa puolesta joka ainoan NHL-seuran puolustukseen.

Miten yhden tähtipuolustajan poistuminen sitten näkyy TsSKA:ssa? TsSKA:ssa tuskin tulee edes suuri ikävä Zaitsevia, sillä rosterissa on kasvamassa useita todella lahjakkaita puolustajia valmiina ottamaan urallaan seuraavan askeleen.

Zaitsevin kanssa muutaman kauden erinomaisen pakkiparin TsSKA:lle muodostanut Denis Denisov on Zaitsevista hieman heikompi versio, mutta heidän pelitavoissaan on paljon samaa. Zaitsevia kymmenen vuotta vanhempi Denisov on 34-vuotiaana puolustuksen selkeästi vanhin pelaaja.

Kokenut puolustaja on ollut MM-kisojen vakiokävijä 2010-luvulla, joista hän on voittanut maailmanmestaruudet vuosilta 2012 ja 2014. Denisov on erinomainen luistelija, pelaa hyvin kahteen suuntaan ja laukaus on painava. Kyseessä on Zaitsevin tavoin huippuluokan KHL-pakki.

Hyvällä liikkeellä varustettu Bogdan Kiselevitš, 26, nousi pinnalle Severstalissa vuosina 2009-12, kun Kvartalnov toimi seuran päävalmentajana. Hän on jäänyt TsSKA:ssa aivan liian vähälle huomiolle, vaikka kyseessä on raudanlujalla asenteella varustettu erinomainen yleispuolustaja, jonka vahvuudet ovat oman pään pelaamisessa. Kiselevitš on tyypillinen TsSKA-soturi, joka ajattelee ainoastaan joukkueen etua ja pelaa kovalla asenteella illasta toiseen.

Maailmanmestaruuden vuonna 2014 voittanut Aleksandr Kutuzov, 30, on tullut tunnetuksi sarjassa tehokkaana puolustajana. Hän on Kvartalnovin luottomiehiä uuden hankinnan Konstantin Aleksejevin, 28, tavoin parin vuoden takaa Sibiristä. Kutuzov on hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja, jolta löytyy kova laukaus. Hän oli vuosia Sibirin kärkipuolustajia.

Kesken kauden hankittu Nikita Pivtsakin, 25, on kolunnut kaikki Venäjän juniorimaajoukkueet ja voittanut mestaruuden nuorten MM-kisoissa vuonna 2011. Hän on Omskin juniorimyllyn A-luokan tuotantoa. Pivtsakin on laadukas yleispuolustaja, joka on vahva kiekollisena ja kiekottomana.

Pivtsakin tuli tunnetuksi Avangardissa ottelujen jälkeisista tuuletuksistaan nykyään New Jersey Devilsissä pelaavan ikätoverinsa Sergei Kalininin kanssa. He tulivat kahdestaan huudattamaan yleisöä pelien jälkeen. Molemmat pelaajat ovat kovaluonteisia taistelijoita. He ovat syntyneet Omskissa, ja edustivat Avangardia aina viime kesään asti. 

Puolustuksen fyysisintä osastoa edustaa kaksinkertainen Gagarin Cup -voittaja Grigori Panin, 30, joka voitti mestaruudet Ak Barsin riveissä sarjan kahden ensimmäisen kauden aikana. Paninilla on selkeitä heikkouksia kiekollisena pelaamisessa ja luistelussa, mutta hän pyrkii pitämään pelin mahdollisimman yksinkertaisena.

AHL:ssä viime vuosina kovuutta kerännyt Artjom Sergejev, 23, jäi varsin pieneen rooliin. Todella vahva puolustaja tuo joukkueeseen fyysisyyttä, periksiantamattomuutta ja luisteluvoimaa. Pudotuspelien esitykset lupailevat hyvää tulevalle kaudelle.

Puolustukseen saatiin kesän aikana muutama uusi nimi, joista koko uransa Sibirin organisaatiota edustanut Aleksejev on kovin. Hän on Kvartalnovin vanha luottomies muutaman vuoden takaa. Aleksejev tuo Paninin tavoin vahvaa fyysistä osaamista ja uhrautuvaa pelaamista. Toinen kesän hankinta on Lokomotivin juniorijoukkueesta saapunut vasta 18-vuotias Kirill Meljakov.

Igor Ožiganov, 23, jäi viime kaudella tasaisen kovassa puolustuksessa yllättävänkin pieneen rooliin, mutta siitä huolimatta puolustaja teki 16 pistettä. Hän on isokokoinen, hyvin luisteleva ja kovaa laukova puolustaja. Hän on yksi niistä monista nimistä, joilta voi odottaa nousua seuraavalle tasolle.

Mihail Naumenkov, 25, ja Artjom Blažijevski, 22, ovat sitä osastoa, jolta voi odottaa entistä enemmän. Molemmat ovat menossa urallaan vahvasti eteenpäin, erityisesti pieneen rooliin jääneen Blažijevskin nimi kannattaa laittaa mieleen.

Puolustajista Kutuzov, Aleksejev ja Ožiganov edustivat kaikki Sibiriä Kvartalnovin alaisuudessa kaudella 2013-14. Muutenkin joukkueessa on paljon pelaajia, jotka ovat Kvartalnoville tuttuja hänen aiemmin valmentamistaan joukkueista. 

Voiko yhden sarjan supertähtiin kuuluneen puolustajan lähteminen romahduttaa koko alakerran? Vaikea uskoa, kun seuralla on sen verran lahjakasta ja Kvartalnovin näköistä puolustajaa riveissä. Kärki tylsistyy hieman, mutta jo valmiiksi erinomainen perustaso puolustuksessa voi siitä huolimatta kasvaa, riippuen paljon pelaajien kehityksestä.

Hyökkäys:

Aleksandr Popov - Stephane Da Costa (FRA) - Bud Holloway (CAN)

Dmitri Kugrišev - Gregg Scott (CAN) - Ivan Telegin 

Jonas Enlund (FIN) - Vjatšeslav Osnovin - Jan Mursak (SLO)

Vladimir Žarkov - Sergei Andronov - Maksim Mamin

TsSKA menetti kesän aikana muutamia avainpelaajiaan. Poissa ovat supertähti Aleksandr Radulov, maalitykki Geoff Platt, erinomainen sentteri Roman Ljubimov ja hyvä ruotsalaishyökkääjä Simon Hjalmarsson. Uudet hankinnat pystyvät varmasti paikkaamaan yhtä vaille kaikki, mutta Euroopan kiekkosarjoista ei löydy yhtään hyökkääjää, joka olisi Radulovin tasolla - toki Sergei Mozjakin on joidenkin mielestä vielä parempi.

Puolustuksen tavoin voidaan kuitenkin hyökkäyksestä todeta, että ei pelaajamateriaali ole juuri heikentynyt, vaikka terävintä kärkiosaamista onkin lähtenyt. Uudet hankinnat vaikuttavat erinomaisilta Kvartalnovin pelitapaan soveltuvilta pelaajilta.

Vahvasti NHL- ja SKA-huhujen kohteena ollut Ivan Telegin, 24, on oikeastaan pelaaja, johon koko TsSKA:n joukkue ilmentyy. MM-kisoissa keväällä pelannut taitava voimahyökkääjä on taistelutahdon perikuva, joka antaa illasta toiseen kaikkensa joukkueen eteen. Telegin on suoraviivainen, nopea, erittäin röyhkeä, härkämäinen ja fyysinen, ja asenteeltaan hyökkääjä on puhdasta kultaa.

Hän on erikoistilanteiden huippumies niin yli- kuin alivoimalla. Ylivoimalla Telegin on erinomainen maskipelaaja ja väkivahva rouhija. Todella monikäyttöinen pelaaja, joka nostaa hänen merkityksensä arvoa moskovalaisseuralle. Hän teki seuran kanssa lopulta kolme vuoden jatkosopimuksen, vaikka hyökkääjää oltiin viemässä Pietariin.

Hyökkäykseen on hankittu kolme uutta ulkomaalaisvahvistusta, kun 28-vuotiaat Jonas Enlund, Bud Holloway ja Gregg Scott ovat pelaajia, jotka saavat jatkossa pukea TsSKA:n pelipaidan ylleen. Lokomotivissa kauden aloittanut Enlund siirtyi kesken kauden SKA Pietariin, jossa hän kuitenkin loukkaantui ensimmäisessä pelissään ja oli sivussa koko loppukauden. Sibirissä erinomaisesti esiintynyttä Enlundia on peluutettu KHL:ssä sentterinä ja laitahyökkääjänä. Hän on nopea, vahva ja maaliahne hyökkääjä. Enlund on Kvartalnovin tuttu luottohyökkääjä Sibirin ajoilta.

Molemmat kanadalaishankinnat nähdään ensimmäistä kertaa KHL:ssä. Kaksinkertainen SHL-mestari Holloway on todistanut jo pystyvänsä dominoimaan SHL:ssä ja NLA:ssa - nyt huipputaitava ja älykäs pelaaja yrittää nousta tähtipelaajaksi KHL:ssä, kun paikka NHL:ssä ei auennut Montrealin miehistöön. Viime kaudella AHL:ssä pelannut monikäyttöinen hyökkääjä takoi 70 peliin 61 pistettä.

Todella sympaattisen oloisessa hyökkääjässä ovat kaikki huippuhyökkääjän ominaisuudet kohdallaan: laukaus, syöttötaito, pelikäsitys, luistelu, mailatekniikka, yllätyksellisyys, luovuus, työmoraali, yli- ja alivoimaosaaminen - kaikki korkealla tasolla.

Jos kovatasoisessa SHL:ssä tekee 55 peliin 71 pistettä, ja voittaa näytöstyyliin sarjan pistepörssin, kertoo se jotain. Ennen vuoden AHL-visiittiään Holloway ehti voittaa kolme mestaruutta eurokentillä putkeen, kun hän voitti ensin kaksi SHL-mestaruutta Skellefteåssa ja viimeisimmän SC Bernissä. Tuleeko nyt neljäs peräkkäinen mestaruus eurokentillä? Holloway on juuri TsSKA:n tyylinen pelaaja, jonka pitäisi pystyä dominoivaan peliin KHL:ssäkin.

SHL:ssä, Brynäsissä kolme viimeisintä kautta 17 maalin keskiarvolla pelannut Scott on Hollowayn tavoin asenteeltaan kovaluonteinen pelaaja. Hän oli Brynäsin paras pistemies vuosina 2015 ja 2016. Hollowayn tavoin Scottilla on kova työmoraali ja erinomainen laukaisutaito, mutta monipuolisuudessa Holloway on pykälän edellä. Kanadalaisten pitäisi soveltua ominaisuuksiensa puolesta TsSKA:n pelitapaan erinomaisesti, mutta sopeutuminen Venäjälle ei ole aina helppoa.

Hyökkääjien ulkomaalaisosastoa edustavat lisäksi seurassa kolmatta täyttä kauttaan aloittava ranskalaissentteri Stephane Da Costa, 27, ja monipuolinen slovenialaishyökkääjä Jan Mursak, 28. Da Costa on tullut tunnetuksi KHL:ssä Radulovin tutkaparina. Ranskalaisvirtuoosi on kärsinyt TsSKA:ssa kuitenkin valitettavan paljon loukkaantumisista. Hänellä on sarjan eliittiin kuuluva syöttötaito ja pelikäsitys, mutta nopea ja taitava hyökkääjä on myös erinomainen maalintekijä.

Detroit-vuosinaan Mursak tottui raatamaan NHL:ssä pienessä roolissa. Anze Kopitarin jälkeen ehkäpä Slovenian toiseksi paras jääkiekkoilija on huippuluokkaa työmoraaliltaan, kamppailuvoimaltaan, alivoimaosaamiseltaan ja nopeudeltaan. Sibirin toissa kauden paras pistemies Dmitri Kugrišev, 26, pelasi TsSKA:ssa hyvän kauden, vaikka hän katosi pudotuspeleissä pahasti kuvasta. Nopea, energinen ja hyvällä maalintekotaidolla varustettu hyökkääjä on vähän pehmeä pelaaja, joka poikkeaa tyypillisestä TsSKA-pelaajasta.

Avangard ei päässyt yhteisymmärrykseen koko uransa seuraa edustaneen Aleksandr Popovin, 35, kanssa, mihin syynä oli seuraikonin normaalia rikkonaisempi ja vaisumpi kausi. Olisi voinut olettaa, että Popov pelaa uransa loppuun asti Omskissa, mutta nyt se jatkuu TsSKA:ssa. Popov pystyy tuomaan todella paljon laatua seuraan viime kaudesta huolimatta.

Hänet muistetaan vuoden 2012 MM-kisoista, joissa Popov muodosti erinomaisen tutkaparin Jevgeni Malkinin kanssa. He olivat maansa parhaat pistemiehet mestaruusjuhliin päättyneissä kisoissa. Popov pelasi myös Venäjän kaikki ottelut Sotšin olympialaisissa. Pienikokoinen hyökkääjä on todella taitava, sulava luistelija ja arvaamaton. Lisäksi Popovilla on erinomainen pelikäsitys sekä syöttötaito.

Avangard-ikoni Aleksandr Popovin ura jatkuu Moskovassa
Kuva © Timo Savela

Kun puhutaan väsymättömistä ja joukkueen eteen kaikkensa tekevistä ajokoirista, voidaan kategoriaan nimetä jäljellä olevista pelaajista etenkin Sergei Andronov, 27, Vladimir Žarkov, 28, Maksim Mamin, 21, ja Jevgeni Korotkov, 28. Vaikka nämä pelaajat tunnetaan erinomaisina kahden suunnan pelaajina, jotka tekevät pyytettömästi töitä joukkueensa eteen, on heillä myös varsin hyvät hyökkäystaidot. Nelikko on todellisia TsSKA-sotureita, joiden arvo joukkueelle on suuri.

Muista rosterin pelaajista voisi nostaa vielä ykkösketjussakin pelanneen, todella lahjakkaan Andrei Svetlakovin, 20, Traktorista saapuneen erittäin taitavan sentterni Vjatšeslav Osnovinin, 22, Svetlakovin kanssa nuorten MM-kisoissa viime talvena pelanneen Andrei Kuzmenkon, 20, taiturimaisen Kirill Petrovin, 26, isokokoisen voimahyökkääjä Gennadi Stoljarovin, 30, entisen SKA-hyökkääjä Igor Makarovin, 28, WHL:stä Venäjälle palanneen Pavel Karnauhovin, 19, pudotuspeleissäkin pelaamaan päässeen energiapommi Semjon Košelevin, 20, ja minimaaliselle peliajalle jääneen päävalmentajan poika Nikita Kvartalnovin, 22. TsSKA kierrätti viime kaudella pelaajia, mikä tuskin muuttuu mihinkään, sillä materiaalissa riittää leveyttä.

Loppukaudesta Kvartalnov nosti laitahyökkääjä Svetlakovin pelaamaan ykkösketjuun Radulovin ja Plattin kanssa. Nuorten MM-finaalissa kaksi maalia Suomen verkkoon iskenyt Svetlakov esiintyi edukseen, vaikka tuo ketju pudotuspeleissä hajotettiinkin. Kuzmenkon panos jäi vähäisemmäksi, mutta heidän otteitaan kannattaa seurata, vaikka vakiokokoonpanoon murtautuminen on vaikeaa. Osnovin ei tullut turistiksi seuraan, sillä hänessä on valtavasti potentiaalia.

Yhteenveto:

Useita avainpelaajiaan menettänyt Euroopan historian menestynein jääkiekkoseura hakee kolmatta peräkkäistä runkosarjavoittoaan, ja kahden pettymykseen päättyneen kauden jälkeen Gagarin Cupia. Mestaruus ei olisi yllätys, jos yllätys ollenkaan, mutta aivan suurimpana suosikkina TsSKA ei kauteen lähde. Uudet huippuhankinnat, joukkueen rakenne ja kenties sarjan paras päävalmentaja luovat uskoa mestaruustaisteluun. Pietarissa on poltettu rahaa tuttuun tapaan oikein urakalla, mutta ei TsSKA kovin paljon ole SKA:ta perässä siitä huolimatta.

TsSKA:lla saattaa olla koko sarjasta eniten hyökkääjiä, jotka voivat pelata sentterinä tai laitahyökkääjänä. Näitä pelaajia on toistakymmentä. Tuo avaa monenlaisia peluutusmahdollisuuksia Kvartalnovin joukoille. Erikoispiirteenä hyökkääjien osalta on mainittava, että ainoastaan Popov on yli kolmekymppinen pelaaja.

TsSKA on varmasti tulevallakin kaudella sarjan parhaita joukkueita alivoimalla, sillä sen alan erikoismiehiä Moskovassa riittää. Joukkueen alivoimapelissä on kahden kauden aikana pistänyt erityisesti silmään aivan järjettömän hyvä mailanhäirintäpeli, vahvuus oman maalin edessä ja pelaajien uhrautuvaisuus. Ylivoimapelaaminen oli hyvää tasoa menneellä kaudella, joskaan ei kuitenkaan aivan sarjan kärkeä.

Kvartalnov on luonut TsSKA:lle pelillisen identiteetin, jota monet päävalmentajat ja jääkiekkoa seuraavat ihmiset ihailevat. Ensinnäkin TsSKA pyrkii pitämään vaihdot lyhyinä, kierrättämään pelaajia ottelusta toiseen ja jauhamaan neljällä ketjulla korkealla pelitemmolla läpi pelin - toisin sanoen joukkue pyrkii luomaan 60 minuutin paineen, jossa vastustajalle ei anneta aikaa eikä tilaa. 

TsSKA tunnetaan erittäin luisteluvoimaisena, suoraviivaisena, aggressiivisena, erinomaisesti karvaavana, fyysisenä, äärimmäisen työteliäänä ja erittäin vahvana joukkueena, jonka maalineduspelaaminen on esimerkillistä. Joukkueen viisikkopuolustaminen on kahden kauden otannalla koko sarjan parasta, ja lisäksi Sorokin on osoittanut olevansa melkoinen muuri maalillaan.

Suurimmalle osalle pelaajista Kvartalnovin pelikirja on läpikotaisin tuttu, mikä merkitsee sitä, että seura on heti valmiina kauden alkaessa. Radulovin poistumisessa on mahdollisia positiivisiakin vaikutuksia - TsSKA voi olla vieläkin yhtenäisempi, kun enää ei ole supertähteä ison egonsa kanssa. Toki Kvartalnovin alaisuudessa Radulov pysyi pääosin ruodussa.

Kolmas peräkkäinen runkosarjan voitto ei olisi yllätys, sillä joukkue tunnetaan tasaisuudesta, mitä ei voi sanoa kaikista päävastustajista. Euroopan jääkiekkohistorian menestynein seura TsSKA "Red Army" Moskova janoaa raivoisasti historiansa ensimmäistä Gagarin Cupin voittoa kahden pettymykseen päättyneen kauden jälkeen.

Arvio: Muutoksista huolimatta on kolmen suurimman mestarisuosikin joukossa. Kolmas peräkkäinen runkosarjan voitto ei ole kaukana. Läntisessä konferenssissa sijoille 1-3.

Perustettu: 1946
Kotikaupunki: Moskova
Kotihalli: TsSKA-jääurheilupalatsi (5600)
Kausia KHL:ssä: 8
Pudotuspeleissä: 7/8
Menestys: Finaalit 2016, konferenssifinaalit 2015.
Päävalmentaja: Dmitri Kvartalnov (3. kausi)
Suomalaispelaajat: Jonas Enlund
Muut ulkomaalaisvahvistukset: Stephane Da Costa, Viktor Fasth, Bud Holloway, Jan Mursak, Gregg Scott
Viime kausi: Runkosarjan voittaja. Hävisi finaaleissa Metallurg Magnitogorskille 3-4.

Hyökkäyksen tähti: Bud Holloway, H
Puolustuksen tähti: Denis Denisov
Tutkan alla: Bogdan Kiselevitš, P
Nuori talentti (U22): Ilja Sorokin, 21, MV

» Lähetä palautetta toimitukselle