Traktor Tšeljabinsk - Pitkä kevät kiekkohulluun kaupunkiin?

KHL / Artikkeli
Kontiolakin on pelannut Traktor Tšeljabinskissa.
Kuva © Traktor Tšeljabinsk - http://www.hctraktor.org
Kiekkohullu Tšeljabinskin kaupunki on nähnyt KHL-joukkueensa kompuroivan kahden viimeisen kauden aikana, vaikka se pelasi vielä KHL-finaaleja kaudella 2012-13.

Tšeljabinskistä löytyy kenties koko Venäjän paras junioriakatemia, joka tuottaa laatupelaajia KHL-joukkueeseen. Takana ovat kuitenkin Traktorin suuruuden ajat, sillä seurassa ei pelaa enää Jevgeni Kuznetsovin, Valeri Nitšuškinin ja Petri Kontiolan kaltaisia tähtipelaajia. Kaksi ensin mainittua ovat Traktorin juniorituotannon suurimmat helmet lähivuosilta.

Tulevaan kauteen Traktor lähtee tavoittelemaan paikkaa pudotuspeleistä - kaikki siitä eteenpäin on plussaa. Joukkueessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia kesän aikana, mutta on vaikea arvioida, onko Traktor vahvistunut vai heikentynyt. Karri Kiven kesken kauden korvannut ex-pelaaja Andrei Nikolišin jatkaa seuran päävalmentajana.

Maalivahdit:

Pavel Francouz (CZE)

Vasili Demtšenko

Viime kaudelta tuttu ykkösvahti Michael Garnett siirtyi Slovaniin. Neljä kautta seuraa edustanut Garnett pelasi melko hyvän kauden, vaikka syyskausi jäi lähes kokonaan väliin loukkaantumisen vuoksi. Tilalle on hankittu Litvinovin Tšekin Extraliigan mestariksi viime kaudella torjunut 25-vuotias Pavel Francouz, joka on nähty MM-kisoissakin viime vuosina. Francouz valittiin Tšekin Extraliigan parhaaksi maalivahdiksi, pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi ja hänellä oli sarjan paras torjuntaprosentti sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä.

Kakkosvahtina jatkaa viime kaudella vajaa 20 peliä pelannut Vasili Demtšenko. 21-vuotias veskari on Traktorin omia kasvatteja. Demtšenko väläytteli jo viime kaudella, mutta kokonaisuudessaan otteet olivat vielä kovin keskinkertaisia. Traktorilla on kasassa mielenkiintoinen maalivahtikaksikko tulevaksi kaudeksi.

Puolustus:

Deron Quint (USA) - Artjom Borodkin

Jegor Martinov - Aleksei Petrov

Aleksandr Šinin - Ilja Davidov

Joukkueen heikoin kohta on ennakkoon ajateltuna puolustus. Seura on menettänyt mm. Maksim Kondratjevin, Oleg Piganovitšin ja Vitali Atjušovin. Korvaajat eivät pysty millään täyttämään näitä aukkoja. Joukkueelta löytyy kuitenkin nuoria ja nälkäisiä pakkeja, ja seura uskaltaa luottaa oman akatemiansa lahjakkaisiin pelaajiin.

Puolustuksen selkeä ykkösnimi on 39-vuotias Deron Quint, joka on edelleen erinomainen kiekollinen puolustaja. Hän oli KHL:n pakkien pistepörssin kymmenes tehoilla 10+22. Quint on ylivoimapelin täsmäase.

Quintin takaa esiin nousevat Jegor Martinov, seuran oma kasvatti Artjom Borodkin, Ilja Davidov ja 22-vuotias Nikita Hlystov. Martinov on hyvin luisteleva kiekollinen puolustaja, jolle viime kausi oli vaikea. Toissa kaudella Martinov esiintyi erinomaisesti selvästi pienemmässä seurassa, Metallurg Novokuznetskissa. 23-vuotias Borodkin tuo takalinjoille fyysistä osaamista. Hänellä on kaikki eväät pelata jopa ykköspakkiparissa asti. Davydov on kiekollisena vahva ja hyvä luistelemaan, kun taas Hlystov tuo nuoruuden intoa puolustukseen. Hlystov on esittänyt sen verran hyviä otteita harjoituspeleissä, että hän saattaa saada varsin isonkin roolin.

Puolustusta täydentävät Aleksei Petrovin ja Aleksandr Šininin kaltaiset kokeneet jyrät. Toissa kaudella Petrov toimi vielä Atlantin kapteenina, ja hänet on myös nähty SKA:ssa useamman kauden ajan. Petrovilla on alla vaikea kausi, mutta hän on kaikesta huolimatta hyvä puolustava puolustaja. Mainittakoon, että Petrov ei ole tehnyt kahteen viimeiseen kauteen maaliakaan. Severstalista tullut Šinin on Petrovin tavoin kokenut puolustava puolustaja. Hän pelasi Traktorin riveissä finaalikaudella 2012-13.

Francis Parelta odotetaan paljon.
Francis Parelta odotetaan paljon.
Kuva © Timo Savela

Hyökkäys:

Stanislav Tšistov - Francis Pare (CAN) - Alexandre Bolduc (CAN)

Anton Glinkin - Vjatšeslav Osnovin - Andrei Popov

Maksim Jakutsenja - Dmitri Pestunov - Martin Ruzicka (CZE)

Artjom Penkovski - Aleksandr Rybakov - Semjon Kokojev

Puolustus on heikenyt, mutta joukkueen hyökkäyksestä on lähtenyt vain kaksi merkittävää pelaajaa, kun Konstantin Panov ja Jan Bulis jättivät Tšeljabinskin taakseen. Tilalle seura on saanut muutaman laadukkaan pelaajan, joista suurimmat nimet ovat Alexandre Bolduc ja Traktorin finaalikaudelta tuttu Maksim Jakutsenja.

62 peliin AHL:ssä 52 pistettä viime kaudella tehnyt Bolduc on vahva, isokokoinen ja hyvin kahteen suuntaan pelaava hyökkääjä. Häneen kohdistuvat isot odotukset, vaikka Traktor saa kasaan kolme tasaisen vahvaa hyökkäysketjua. Jakutsenja on taiturimainen ja nopea hyökkääjä. Hän pelasi ykkösketjussa Petri Kontiolan ja Andrei Kostitsinin kanssa, kun Traktor pelasi finaaleissa kaudella 2012-13.

Joukkueen viime kauden tehokkain hyökkääjä oli 38 pistettä tehnyt lapsenkasvoinen Anton Glinkin. Pienikokoinen ja kevytrakenteinen Glinkin on erinomainen luistelija, huipputaitava, pehmeä ja Traktorin oman juniorimyllyn tuotantoa. Glinkinin kanssa paljon viime vuosina yhdessä pelannut Andrei Popov on seuran omia poikia. Hän on nopea, taitava ja pelikäsitys on korkealla tasolla. 18 maalia tehtaillut Popov oli joukkueensa selvästi paras maalintekijä. Tämä kaksikko löytää toisensa erinomaisesti jäällä.

Sisäisen pistepörssin toiseksi tehokkain pelaaja oli taiturimainen Stanislav Tšistov, joka on tyypillinen Traktor-hyökkääjä: nopea, taitava, pehmeä ja pienikokoinen. Kesken viime kauden Magnitogorskista tullut Francis Pare oli joukkueen kenties paras sentteri loppukaudesta - tosin harjoituspelien perusteella hän saattaa palata takaisin laitahyökkääjäksi. Pare on taitava, nopea ja syöttötaito sekä pelikäsitys ovat hyvällä tasolla. Tšekkihyökkääjä Martin Ruzickan suurimmat aseet ovat nopeus ja painava laukaus. Traktorilla ei ole juuri isokokoisia tai fyysisiä hyökkääjiä.

Hyökkäystä täydentävät Semjon Kokojev, Vjatšeslav Osnovin, Dmitri Pestunov ja Aleksandr Rybakov. Kokojev on todella taitava ja hyvin luisteleva laitahyökkääjä. 21-vuotias sentteri Osnovin löi itsensä KHL:ssä läpi viime kaudella ja teki 10 maalia. Hän saattaa olla toinen seuran kärkisenttereistä. Kaksinkertainen Gagarin Cup -voittaja Pestunov tuo joukkueeseen voittamisen kulttuuria. Hän teki viime kaudella 38 peliin 23 pistettä ja kantoi isoa vastuuta sentterin tontilla.

Yhteenveto:

Kiven kesken viime kauden korvannut Andrei Nikolišin teki hyvää työtä joukkueen päävalmentajana ja sai jatkaa seuran peräsimessä. Maalilla Francouzin pitäisi olla parempi kuin Garnett. Francouz korjasi kaikki palkinnot Tšekin Extraliigassa menneellä kaudella. Puolustuksen kiekollinen osaaminen on pitkälti Quintin varassa ja lisäksi puolustuksen taso on myös hyvin keskinkertainen. Hyökkäys on täynnä taitavia, nopeita, pehmeitä ja pienikokoisia pelaajia - fyysisyyttä ja kokoa saisi olla enemmän. Taistelee kynsin ja hampain viimeisista päikoista pudotuspeleihin äänekkäiden kannattajiensa tukemana.

Arvio: Venynee mukaan pudotuspeleihin. Itäisessä konferenssissa sijoille 6-8.

» Lähetä palautetta toimitukselle